Thursday, February 28, 2008

Ihmisiä, jotka jotenkin ärsyttävät

En tiedä, mikä siinä onkin, että jotkut ihmiset ärsyttävät ilman näkyvää syytä. Onhan se toki luonnollista, että kaikkien kanssa ei tule toimeen ja joistain ei pidä, mutta tarkoitan nyt sellaisia ihmisiä, jotka ovat periatteessa oikein mukavia ja ystävällisiä. En ymmärrä, miksi joku oikein mukava ihminen voisi ärsyttää? Eihän siinä ole mitään järkeä nopeasti ajateltuna.

Siksi olen yrittänyt pohtia, miksi jotkut tietämäni ihmiset ovat minua vuosien varrella ärsyttäneet. Tuohon ärsytykseen nimittäin täytyy olla syitä, ei se tyhjästä kumpua.

Eräs ärsyttävä tekijä voisi olla liiallinen kiltteys. Nyt ei saa käsittää väärin; suurin osa ystävistäni on ihanan kilttejä ihmisiä ja ehdottomasti pidän kiltteydestä, mutta tarkoitan nyt sellaista kiltteyttä, joka menee jotenkin yli. Liiallista killteyttä on mielestäni tietynlainen lammasmaisuus: ihminen on valmis tekemään mitä vain toista miellyttääkseen ja käytös saa ärsyttävän siirappimaisia mielisteleviä piirteitä. Käytännössä tuo voi näkyä myös siten, että toisen hyväksi voi laittaa rahaa palamaan suuriakin summia ja sitten niitä lainoja maksellaan vuosikausia pois. Periaatteessa on tosi "söpöä", että toinen on hyvä, lämmin ja muita ajatteleva, mutta jokin tuossa kuviossa vain menee yli. Hölmöyden ja kiltteyden välinen raja on mielestäni häilyvä.

Ehkä ärsytystä herättää myös se, jos toinen on ihan täysin ohjailtavissa ja omia ajatuksia ei juuri näytä olevan. Henkilölle tuntuu olevan ihan sama, mitä hän tekee töissä ja vapaalla, jonkinlainen suunta ja oma tahto puuttuvat. Kumppania kuitenkin kaivataan ja usein tuossa tilanteessa olevat ihmiset antavat helposti kuvaa, että kuka tahansa kelpaa, kunhan joku huolisi, jotta elämä voisi alkaa.

Yksi selkeä syy, miksi olen joihinkin miehiin ärsyyntynyt on se, että he ovat ihastuneet minuun ja osoittaneet sen tosi siirappimaisesti hymyillen, imarrellen ja lässynlää puheillaan. He ovat osoittaneet, että voisivat tehdä melkein mitä tahansa vuokseni, jotta kiinnostuisin. Minua muutenkin ärsyttää se, että jos mies piirittää minua ihan liikaa (siten, että kohtaamisesta tulee kaikkea muuta kuin luontevaa, minussa roikutaan tai että minua kehutaan liian vuolaasti tuntematta minua), saati sitten se, että se piiritys on siirappimaista ja vaaleanpunaista yli-ihkua posketpunaisena loistavaa odottavaa innostusta.

Sitten, kun nämä kaikki piirteet ovat vielä yhdistyneet samoihin henkilöihin, olen ollut erityisen ärsyyntynyt, mikä ärsyttää minua, koska kysehän on pelkästään hyvistä ihmisistä, hyvistä tarkoituksista, hyvistä asioista. Miksi en ole voinut sietää tuollaista? Olenko tosiaan paha ihminen?

Jos jotain hyvää minusta pitäisi kaivaa, niin toivon mukaan en ole osoittanut ärtymistäni mitenkään muuten kuin ehkä vaikenemalla, jos mitään sanottavaa ei ole ollut. Joskus nimittäin jotkin puheet ovat saaneet minut tyrmistyneenä vaikenemaan. Minun on ollut vaikea suhtautua tällaiseen siirappimaiseen käytökseen, kun inhottava kiltille ihmiselle ei voi olla. Ehkä tuollainen mielistelevä käytös olisi vedonnut minuun nuorempana, mutta tämän ikäisenä moiset puheet vain hämmästyttävät.

Sisälleni tulee tosi ristiriitainen olo näistä ärsytyksistä, vaikka ainahan sanotaan, että sisäisiä tuntemuksiaan kannattaa kuunnella ja toimia niiden mukaan. En kuitenkaan halua loukata mukavia ihmisiä, joten joudun helposti pinnistelemään, jotta toisen siirappimainen käytös ei saa minun tuiskahtamaan jotain harkitsematonta. Olen myös miettinyt, että ehkä olen vain pienessä päässäni tulkinnut toista jotenkin väärin, ehkä kuvittelen tilanteet kiusallisemmiksi kuin ne ovatkaan. En tiedä.

Ehkä minun pitäisi joskus kirjoittaa miehistä, jotka ihastuvat minuun. Olen nimittäin huomannut selvän kaavan siinä, millaiset miehet minusta kiinnostuvat - luonnollisesti he ovat sitä kohdetta, josta en itse ole (enää) kiinnostunut. Olen nimittäin heitä tapaillutkin ja homma ei ole toiminut...

4 comments:

Anonymous said...

Hih, samantapaista ärtymistä syntyy minussakin liiallisen kilttien ihmisten seurassa. Tarkoitan tuolla liiallisella kiltteydellä sellaista, että mitään omia mielipiteitä ei löydy vaikka kuinka kaivelisi. Kaikki kelpaa ja aina ollaan samaa mieltä jne.

Mun kohdalla se ärtymys johtuu siitä, että mulla tulee tuollaisissa tilanteissa sellainen olo, että toista pitää raahata mukana ja koko homma on tosi yksipuolista. Ehkä siinä on myös sekin puoli, että tunnen itseni hyväksikäyttäjäksi, jos homma toimii kokoajan mun ehdoilla, aivan kuin toisella ei omaa tahtoa olisi edes.

Kiltteys ja mielistely nyt kuitenkin ovat kaksi eri asiaa. Voi olla kiltti, vaikka pitääkin oman puolensa eikä aina ole valmis kaikkeen. Muutenkin olen ehkä persoonaltani sellainen, että pidän ihmisistä, jotka ovat sitä mitä oikeasti ovat.

Jokatapauksessa on kuitenkin niin, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa olisi hyvä kyetä tulemaan toimeen. Ärtymystä sinänsä on tosiaankin hyvä pohtia, koska se kertoo yleensä enemmän itsestä kuin siitä henkilöstä, joka ärtymyksen aiheuttaa. Omalla kohdallani olen kyllä huomannut, että ärtymyksen juurien kaivelu ei ole mitään hauskaa puuhaa. Kasvot, jotka katsovat peilistä eivät aina ole niin miellyttävät ja täydelliset kuin haluaisi ajatella.

Äsht, olipa taas sepustusta.

PS. Sori, en ole edelleenkään saanut aikaiseksi s-postiviestin kirjoittamista. Elämä on tällä hetkellä vähän mitä on.

Nan said...

Olen samaa mieltä tuosta, että ärtyminen kertoo enemmän itsestä kuin toisesta henkilöstä. Siksi sitä onkin niin vaikeaa pohtia... kun tuntee itsensä niin vajavaksi ja kurjaksi, kun ajattelee (kiltistä) ihmisestä ikäviä.

Tuo on kyllä ikävä tunne, jos tulee sellainen olo, että toista pitää raahata mukana, potkia ja patistella ja mitään ei synny toisen puolelta oma-aloitteisesti. Minua ärsyttää helposti myös se, että jos minulle tulee tunne siitä, että toiselle on ihan sama, kuka siinä on kaverina (tai kumppanina), kunhan on joku. Kuka haluaisi olla "kukatahansa"? No, aika harva varmaan.

Kiltteyshän on sinällään aivan ihana piirre ihmisessä.

Toivottavasti voit hyvin ja kirjoittele, kun jaksat.

Anonymous said...

Eksyin blogiisi juuri tähän kiltteyskirjoitukseen googlaamalla. Taitaa olla aika vanha kirjoitus mutta hyvä sellainen, kiitos. Olen itse juuri tuollainen ärsyttävä kiltti, ja se aiheuttaa paljon sellasia fiiliksiä ihmisten keskellä että mietin mikä hemmetti minussa on vikana kun minuun suhtaudutaan ärtyen. Sun kirjoituksessa nuo asiat tuli aika hyvin kuin listattuna, tuntuu että niihin on nyt itekin omassa käytöksessä helpompaa tarttua. On se kiltteys vaan ihme homma ... on kiltti ja se ärsyttää, ja sitten on vielä kiltimpi kun yrittää korjata oman ärsyttämisensä :D hohhoh!

Nan said...

Anonyymi: kiitos :) Luin itsekin oman kirjoitukseni ja yllätyin, miten olin osannut asian ilmaista aika hyvinkin. Minunkin täytyy tunnustaa, että olen varsinkin menneisyydessäni ollut tuollainen ärsyttävä kiltti, mikä on ehkä yksi syy siihen, että sellainen käytös myös ärsyttää minua. Itsensä näkeminen ei ole kivaa... Onneksi aika on tosiaan kasvattanut minut pois tuollaisesta, ainakin enimmäkseen.

Kiltteys on ihme homma, monimutkainen ja niin hyvä sekä paha. Tsemppiä sen kanssa luovimiseen, toivottavasti saat pidettyä itsesi sopivasti kilttinä :)