Monday, April 07, 2008

Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä...

mutta kun ei malttaisi! Olen huomannut, että kärsivällisyys on todella tärkeää varsinkin siinä vaiheessa, kun haluaa muutoksia elämäänsä. Toki on heitä, jotka pystyvät kääntämään elämänsä suunnan hetkessä, mutta uskon, että suurin osa meistä kuitenkin taistelee pienten muutosten ja pidempien aikavälien kanssa. Asiat eivät siis tapahdu hetkessä, mitä on välillä vaikeakin sietää. Kun tahtoisi kaiken nythetijustässä!

Minulla on mielessäni jotain uusia kiinnostavia asioita, joita tavoitella. Tarvitsen nyt vain kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä tavoitteideni saavuttamiseksi, kun nämä ovat asioita, jotka eivät ratkea hetkessä. Täytyy ponnistella, odottaa oikeaa aikaa, malttaa levottoman mielensä yms. Tylsää!

Hyvää on kuitenkin se, että olen näin kevään kirmatessa iloksemme saanut rutkasti lisää energiaa tehdä ja suunnitella asioita. Tämä tekeminen tuo iloa; ehkä jokin mielenkiintoinen asia onnistuukin ja tuo iloa elämääni! Toivottavasti saisin tätä tekemisen iloa pidettyä yllä nyt mahdollisimman pitkään ja pystyisin olemaan kärsivällinen tulosten suhteen. Uskon nimittäin, että tuloksia tulee, kun tekee tarpeeksi.

Pitäisi kai ajatella tätä hetkeä hyvänä tilaisuutena harjoitella kärsivällisyyttä :)

2 comments:

Anonymous said...

Jees, jees, ahkeruudella, sinnikkyydellä ja puurtamisella sekä hermojensa hillitsemisellä voi tosiaan saavuttaa jotakin, vaikka pitkään aikaan ei tuntuisi tapahtuvan mitään!

Tsemppiä muutosten vähittäiseen rakentamiseen! :)

Nan said...

Kiitos Ipo :) Pitää rakentaa siltaa uuteen pala kerrallaan ja toivoa, että työ tuo tulosta!