Istun paikalleni. Yritän muistaa, mitä minun pitikään tehdä - jotain tuleekin mieleeni ja pohdin asiaa. Jään katsomaan eteeni.
Ajatukseni harhailevat. Teen jotain, mutta käsitän, että se ei ole aiemmin muistamani asia, joka pitäisi tehdä. Ihmettelen ja päätän keskittyä ja muuttua tarmokkaaksi. Jään katsomaan eteeni.
Huokaisen. Päätän hakea juotavaa. Jalat ovat tahmeat, mutta saan kuitenkin noudettua juomani ja istun tyytyväisenä paikalleni. Pitikö minun hoitaa jotain omia asioitanikin tänään? Jään katsomaan eteeni.
Muistan yhtäkkiä, että minullahan oli jotain tekemistäkin. Muistelen kiivaasti, että mitähän ihmettä se olikaan ja hetken päästä saankin ajatuksesta kiinni. Valmistaudun tehtävän hoitamista varten ja päätän tehdä sen ripeästi. Jään katsomaan eteeni.
Minulla ei ole nälkä, mutta kello sanoo, että syödäkin voisi. Jalat pökkelöinä laahustan yksin syömään, kun seuraakaan en jaksa kysyä - eikä sitä sen puoleen juuri tarjolla olisikaan. Ehkä tuurilla joku saattaisi lähteä, mutta en nyt jaksaisi muutenkaan jutella, joten aivan sama. Tiedostan sumuharson takaa, että muita ihmisiä liikkuu ympärilläni ja jotkut jopa vilkaisevat minua - tarkistan vaivihkaa, että hiukseni ovat ojennuksessa ja vaatteet ovat päällä niin kuin pitääkin. Olikohan minulla hölmö ilme? Ruoka edessäni ja mietteissäni jään katsomaan eteeni.
"Hyvä ruoka, parempi mieli" -sanonta pitää paikkaansa: mieliala parani muutamaksi minuutiksi. Vatsa liian täynnä kävelen sumuharson sisällä paikalleni ja istahdan. Mitähän minun pitikään tehdä? Taisi olla jotain...? Jään katsomaan eteeni.
Päätän ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt lakkaan olemasta huono ihminen ja teen sen mitä pitääkin. Ahkeroin muutaman minuutin, mutta pian uhonhdan, että olin tekemässä jotain ja jään katsomaan eteeni.
Itkettäisi, jos itkettäisi. Kurkkua kuristaa, rintaa puristaa, silmissä sumenee, ahdistaa. Tuntuu, että en pysty mihinkään. Kaipaan itkemistä, koska siten saisi sisältään liikkeelle edes jotain, mutta nyt ei liiku mikään. Ei edes silmäni, kun jään katsomaan eteeni.
Haluaisin puhua jollekin, jotta piristyisin. Nostan katseeni ja mietin, että kenelle... ja tulen siihen tulokseen, että en kuitenkaan jaksaisi puhua mitään, joten miksi yrittäisin. Eikä sitä paitsi ole oikein ketään, jolle puhua. Lohduttaudun myös sillä ajatuksella, että ei kukaan minullekaan puhu, joten saan varmasti olla rauhassa jaksamattomuuteni kanssa. On oikeastaan hyvä, että kukaan ei huomaa, kun jään katsomaan eteeni.
Saan tehtyä jotain, mitä pitääkin tehdä, ja piristyn. Olen turha, mutta en ihan täysin turha: teenhän sentään jotain. Palkitsen itseni hakemalla juotavaa. Jalkani tuntuvat omituisilta ja kurkkua kuristaa. Saan juomani ja näen muita ihmisiä. Yritän muistella sumuverhoni takaa, että hymyileminen on ystävällistä, vaikka minua ärsyttääkin jonossa etuillut ihminen niin paljon, että haluaisin saada raivokohtauksen. En kuitenkaan sitä saa, koska minulla ei ole oikeutta tuntea siten tai olla mitään, joten laahustan litkuineni paikalleni ja jään kihisten katselemaan eteeni.
Minua ei ole täällä olemassa. Teen sen verran, että pysyn näkymättömänä ja valituksia ei toivottavasti tule. Huomaan, että jokin minulle aiemmin kuulunut tehtävä on siirtynyt toiselle henkilölle. Luonnollisesti kyse on ihan mukavasta tehtävästä - mitäpä minä mukavilla tehtävillä mitään tekisinkään ja hyvä, että joku toinen saa mielekästä puuhaa. Jään katsomaan harmissani ja lannistuneena eteeni.
Ihme kyllä, aikaa on kulunut. En enää muista, mitä olen tänään tehnyt. Minua epäilyttää, että jotain pitäisi vielä tehdä. Mitähän ihmettä se voisi olla? Alan etsiä jotain, joka virkistäisi muistiani, mutta hetken päästä ajatukseni ovatkin ihan toisaalla. Mihin minun pitikään keskittyä? Jään tuijottamaan eteeni.
Viitsisiköhän jo lähteä kotiin? Voisihan jotain tehtävää siirtää huomiseksikin, varsinkin, kun en muista enää, mitä piti tehdä. Mitä ihmettä jaloilleni on tapahtunut? Miksi en jaksa kävellä, miksi kurkkua kuristaa, rintaa puristaa, pyörryttää? Olenko sairaskin? Mitenhän pääsisin ulos siten, että ketään ei tulisi vastaan? Miten ihmeessä pääsen kotiin, kun olen selkeästi ihan sairas?
En muista mitään kotimatkasta, mutta kotini näkeminen tuntuu huikean ihanalta. Lohduttaudun sillä, että muutaman tunnin päästä on ihan hyvä olo. Sitten voikin mennä nukkumaan ja katsella painajaisia monta tuntia - on muuten hämmästyttävää, miten monenlaisia ahdistavia tilanteita pää voi yön aikana keksiä pohdittavaksi.
Aamulla voinkin herätä väsyneenä, mutta toiveikkaana uuteen päivään. Tänään päätän olla ahkera...
2 comments:
Kuulostaapa tutulta. Haahuilin kuin sumussa päivästä toiseen useiden vuosien ajan. En koskaan ollut hyvä pitämään yhteyttä ystäviini, mutta pää sumeana en enää vuosiin jaksanut edes vastata puhelimeen. Selkeämpinä ja energisempin päivinä hoidin pakolliset asiat ja ystäville soitot syyllisyyden hiertäessä. Jouduin jäämään pois työelämästä uupumuksen takia, mutta myös fyyssisiä oireita kertyi koko ajan lisää. nivelkipuja, palelua, totaalista väsymystä, ummetusta, muistikatkoksia. Kesät olivat parempaa aikaa. Lääkärit eivät löytäneet minusta muuta vikaa kuin masennuksen. Siihen auttoi 4 vuoden terapia, mutta muita vaivoja terapia ei poistanut enkä lopulta enää uskonut olevani fyysisesti terve, Eksyin kilpirauhasfoorumille ja löysin samanlaisia tarinoita. Huomasin että minulla oli ollut kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet jo vuosia. Se ei heti näkynyt testeissä, ja meni aikaa kunnes löysin minua kuuntelevan lääkärin, Nyt tuntuu kuin olisin lääkityksen myötä heräämässä pitkästä unesta, johon vaivuin menneisyydessä vaikean ihmissuhteen jälkeen. Ilmeisesti henkinen paine oli tuolloin niin suurta, että se jätti pysyvät jäljet kehooni ja laukaisi vajaatoiminnan. Jos sinusta tuntuu ettei sumuverho ota väistyäkseen, käy tarkistuttamassa tämä asia itsesi kohdalla.
Kiitos kommentistasi. Mielenkiintoista. Minullakin on kesät olleet parempaa aikaa, väsyttää vähemmän ja jaksaa enemmän. Olen laittanut kaiken tosiaan masennuksen piikkiin, mutta eihän mikään fyysinenkään ole poissuljettu... eihän minua ole tutkittu.
Tutustuin kilpirauhasen vajaatoiminna oireisiin ja siellä on jotain täsmäävää ja joitai ei-täsmäävää. Esimerkiksi en liho helposti eikä ihoni ole kuiva, joten sikäli epäilyttää voisiko tuota olla, mutta ei kai se mahdotontakaan olisi. Kyllähän minua väsyttää melkein jatkuvasti, tukkani on huonontunut ja minun on vaikea keskittyä ja pää tuntuu muutenkin hataralta. Minäkin palelen helposti ja minunkin on vaikeaa pitää yhteyttä ystäviini, on vaikea aloittaa tekemään asioita.
Mukava kuulla, että sinä sait aikanaan sinnikkyydelläsi apua ja löysit ratkaisun. Minäkin kaipaisin sitä, että saisin joskus sumuverhon pois päästäni ja heräisin. Opiskeluaikanani nimittäin huomasin, että en enää ollutkaan niin "hereillä" kuin aiemmin ja siitä tilanne on vain huonontunut :( Olen tosin lähinnä laittanut sen masennuksen ja unen puutteen piikkiin.
Kiitos vinkistä! Minun pitää todellakin tarkkailla tilannetta.
Post a Comment