Minä olen murehtija. Minä olen myös hajaamielinen. Olen montaa muutakin asiaa, mutta nuo kaksi ominaisuutta minussa ovat juuri nyt itseäni erityisesti ärsyttäviä.
Keksin murehdittavaa ja stressattavaa hyvinkin pienistä asioista. Tällä hetkellä minulla ei juuri murheita ole, mutta tiedän, että syksyllä on stressiä, joten murehdin tulevaa stressiä jo nyt sen sijaan, että nauttisin sateisesta Suomen kesästä. Järkevää? No ei.
Mieli vain toimii välillä uskomattoman kummallisesti. Aivan kuin minulla olisi jokin sisäinen pakko siihen, että korvien välissä täytyy olla jokin 'normaali' kiristystila ja syy siihen revitään ihan mistä tahansa. Mieli kyllä suurentelee tarvittaessa ongelman riittäviin mittoihin, jos muuten murheeni tuntuvat pieniltä. Joskus on vaikea sietää itseään.
En pidä myöskään siitä, että minusta on vuosien mittaan tullut hajamielisempi. Pitäisiköhän minun jo huolestua? Mitään ihan kauheaa ei hajamielisyyteni vuoksi ole päässyt tapahtumaan (vielä?), mutta jotain pientä harmia on tullut vastaan silloin tällöin. Uskon hajamielisyyteni vaikuttavan suuresti heikohkon keskittymiskykynikin: voin ihan surutta kävellyllä ollessani ajautua ajatuksissani ihan omiin maailmoihini siten, että en juurikaan havainnoi ympäristöäni. Turvallista? Ei.
En tiedä, miten voisi oppia paremmin keskittymään juuri tähän hetkeen, tarttumaan todellisuuteen sen sijaan, että ajatuksissani ajelehdin ihan toisessa todellisuudessa ja/tai hetkessä. Tuo hetkeen tarttuminen voisi kuitenkin vähentää hajamielisyyttäni, mikä voisi tuoda itselle parempaa ja turvallisempaa oloa sikälikin, kun voisi tuntea olevansa läsnä siinä missä oikeasti on. En vain tiedä, miten voisin päästä tuohon.
Ensisijaisesti haluan nyt kuitenkin nauttia kesästä ja siirtää syksyn stressit ja murheet sinne, minne ne kuuluvatkin eli oikeaan ajankohtaan. Aion yrittää ja onnistua!
No comments:
Post a Comment