Sunday, June 29, 2008

Yön siivin pitkin Suomea, silloin joskus vuonna..?

Kuulin tänään radiosta Yön erään koskettavan biisin, jonka nimeä en nyt muista. En juuri kuuntele radiota, joten kuuntelemani musiikki rajoittuu hyvin paljon pieneen CD-kokelmaani, joten sikäli en kuule vanhoja pop-klassikoita saati uusia hittejä, jotka voisivat tuoda muistoja mieleeni. Tämä kuulemani Yön biisi kuitenkin pysäytti ja kantoi minut siivillään (käsittämättömän?) monen vuoden taakse, ikään kuin toiseen aikaan...

jolloin istuin erään läheiseni kanssa hänen vanhahkossa autossaan Yön soidessa hänen autostereoistaan. Suomen kesäiset maisemat vilistivät ohitsemme laulaessamme Olli Lindholmin mukana suuremmalla innolla kuin taidolla. Tunnelma oli riemuisa siitä huolimatta, että matkan päässä ei odottanutkaan pelkästään iloisia asioita. Tuolloin kuitenkin osasimme tarttua hetkeen, kesään, vauhdin hurmaan, hyvään musiikkiin ja seuraan.

Se oli niitä nuoruuteni hetkiä, jolloin olin täynnä nuoruuden intoa (ja epävarmuutta), ja jotka jäivät mieleeni ohikiitävinä hyvinä, muistamisen arvoisina hetkinä.

Yhtenä syynä tämän päivän kirpaisevaan nipistykseen sisälläni vaikuttaa toki myös läheiseni poismeno muutama vuotta myöhemmin yhteisestä hetkestämme. Yö nostattaa pintaan ikävän, joka ei koskaan katoa.

6 comments:

Hehkuvainen said...

Joskus biisit vain osuvat kohdalleen, ja jättävät ikuisen muistijäljen. Yö on minullekin aiheuttanut tällaisen: kun istuin ambulanssin etupenkillä ja ajoimme itsemurhaa yrittänyttä exääni päivystykseen, soi radiosta Yön Joutsenlaulu. "Taas hetken lähempänä kuolemaa..." Naureskelin kuskille että osuipa sopivasti.

Nan said...

Tuo varmasti tosiaan jättää muistijäljen, melkoinen kokemus! Pystytkö vielä kuuntelemaan kyseistä biisiä?

Minulle jotenkin nimenomaan Yö on sellainen muistoja herättävä. Kai se johtuu sen koskettavista biiseistä; ihan kevyet rallatukset eivät jätä minulle koskettavia muistijälkiä.

Hehkuvainen said...

Hyvinkin pystyn, ja mielellään kuuntelenkin. Mitään mörköjä ei minulle tuosta ole onneksi jäänyt :).

Nan said...

Tuohan on hyvä :)

Anonymous said...

Those were the days, my friend!

http://www.youtube.com/watch?v=onxoSrJiuXw

Nan said...

Indeed, indeed! :)