Eräs tavoitteeni on täyttynyt. Asia, josta olen tavallaan haaveillut monta monta vuotta tulee nyt todeksi, enkä tiedä, haluanko sitä enää vai en. Tai oikeastaan haluan, mutta haluanko siihen liittyvää työmäärää, stressiä ja huolta... en tiedä. Tuntuu kuitenkin hyvältä, uskomattoman hyvältä. Tavoitteen saavuttaminen ainakin lievittää huonommuuden tunnettani, jos ei mitään muuta, mutta toisaalta rikkoo myös käsityksiä itsestäni, nimittäin niitä huonoimpia. En minä kai ihan tyhmä ja huono olekaan. Ällistyttävää.
Tunnen kuitenkin myös tyrmistystä. Olen harkinnut tätä asiaa uskomattoman monta vuotta, ehkä jopa 10 vuotta, mutta en ole uskonut missään määrin, että tämä olisi juuri minulle mahdollista. Oli se mahdollista, onnistui kerrasta. Oi, miksi en kokeillut jo aiemmin? Miksi minulla ei ollut rohkeutta ja uskoa itseeni jo 10 vuotta sitten? Miksi minä olen pitänyt itseäni jotenkin huonona tässä asiassa kaikki nämä vuodet? Kai tähän voisi sanoa vain, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta tyrmistyttää kaikki nämä vuodet, kun olen pyöritellyt asiaa vain päässäni uskaltamatta tarttua toimeen.
Miten minä olen voinut tuntea itseni niin huonoksi? Surettaa se, että huonommuuden tunteeni vuoksi olen jättänyt tekemättä asioita, joista olen haaveillut. Ei elämä kuitenkaan loputtoman pitkä ole. Upeaa kuitenkin nähdä, että näköjään myöhemminkin ehtii.
No comments:
Post a Comment