Opintoihini liityen minua jurppii suunnattomasti opinahjossani vallitsevana meininkinä oleva epätäsmällisyys aikatauluihin liittyen, sellainen huihai-meininki, "tehdään, jos tehdään tai ollaan tekevinään". Asioita hoidetaan ehkä joskus ja jouluna - jos sittenkään. Opiskelijoille laaditaan aikatauluja, joista opiskelijoiden täytyy pitää kiinni, mutta opettajilla ei sitten mitään aikatauluja näytä olevankaan, kunhan nyt suunnilleen luentoja muistavat pitää.
Tammikuun loppuun mennessä piti tulla tietoa erään kurssin suorittamiseen liittyen. Mitään ei ole vieläkään kuulunut, mahtoikohan tarkoittaa ensi vuotta. Olen koko alkuvuoden odottanut eräitä papereita liittyen erääseen päätökseen, joka tehtiin viime vuonna. No, kevätkausihan taitaa olla vasta alkanut, muutaman viikon edennyt, ei siis edes kunnolla käynnistynyt. Olen liian hätäinen.
Luentomateriaaleja tulee jakoon milloin sattuu, onneksi sentään yleensä luvatulla viikolla, vaikka aika on luvattu puolen päivän tarkkuudella. Tenttien ja harkkatöiden tarkastamiselle saatetaan antaa jotain aikatauluja, mutta niistä muutamalla viikolla "lipsuminen" näyttää olevan ihan normaali käytäntö. Jos jotain harjoituksia annetaan ja niillä on tiukka määräaika, tehtävänanto voikin sitten viipyä niin, että ei jää juurikaan aikaa tehdä niitä itse harjoituksia. Opiskelijoille annettu määräaika ei toki jousta.
Tuntuu jotenkin hullulta, että harjoitustöillä olisi tällaisessa huihai-meininkipaikassa tarkkoja määräaikoja, mutta taitaa olla. Tulee jotenkin typerä olo itse pinnistellä ja pitää huolta täsmällisestä suorittamisesta, kun vastapuolella on vastassa vain uskomatonta velttoilua ja mihin lie kiireisiin vetoamista. "Kiire minullakin on, en ehdi tätä harkkatyötä juuri nyt tehdä." Tuskin menisi läpi.
Toisaalta minusta tuntuu, että tässä on oikeasti oiva tilaisuus opetella rentoa meininkiä, jolloin voisi vain odotella sopivaa "inspiraatiota" asioiden hoitamiselle. Ainakin mallia tällaiselle on nyt sopivasti tarjolla. Minusta vain tuntuu, että olen liian orjan asemassa töissä ja liian typerä pikkuopiskelija opinahjossani, että osanani on vain alistua hellureijahellättunteet-meninki -ihmisten armoille. En minä ole periaatteessa niuho pikkuasioiden suhteen, mutta melko kiireiset aikatauluni eivät jousta kovinkaan paljon. Siksi tämä on häiritsevä asia.
(Täytyy tähän loppuun vielä mainita, että saatan ehkä vähän kärjistää, vaikka esimerkkini totta ovatkin. Olen myös opiskellut vasta vähän aikaa ja aika vähänlaisesti, joten näkökulmani on todella kapea, varmasti on asiansa täsmällisesti hoitaviakin ihmisiä. Silti olen hämmentynyt niin monesta aikatauluista lipsumisesta kuin mihin olen tähän mennessä törmännyt. Lisäksi voivathan nämä "lipsujat" olla oikeasti todella kiireisiä, enhän minä sitä voi tietää. En voi sille kuitenkaan mitään, että tällainen aikataulujen epämääräisyys vaikuttaa arvostukseeni kyseistä opinahjoa kohtaan. Minulle tulee ihan sellainen olo, että siellä ei olla vakavissaan.)
5 comments:
No korpeaahan tuommoinen! Hyi niitä.
Olin joskus vuosia sitten töissä yhdessä opinahjossa assarina ja siellä huomasin, että joitakin opettajia ei opetus kiinnostanut ja siihen liittyvät muut hommat olivat vastenmielisiä. Niitä vain oli pakko tehdä jotta saisi rahaa myös elämiseen, pelkästä tutkimustyöstä kun sitä ei kauheasti saa, ja lisäksi laitoksen myöntämään apurahaan kuului tietty määrä opetustyötä. Oppilaitoksen rahatilanteen huonontuessa oli pakko vähentää opettajien määrää, jolloin omalle tutkimustyölle jäi entistä vähemmän aikaa = opettaminen otti entistä enemmän päähän. Liekö sinunkin opinahjosi kaikenlaisen vitkastelun taustalla jotain tällaista?
Mutta ei tunnu oikealta, että vain opiskelija joustaa kaikessa ja odottaa.
(Nyt on vähän mieli rauhoittunut.)
Hehkuvainen: juu, ei yksi tapaus eikä kaksikaan korpeaisi, mutta kun vitkastelu näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, niin ärsyttäähän se.
Mari: minusta on tosi yllättävää, että ns. korkea-asteen koulutuksessa opetuksen taso voi olla ihan mitä tahansa. Se voi olla hyvää tai sitten tosiaan opettaja voi olla täysin vailla motivaatiota ja opetus sen mukaista. Toisaalta tuntuu hieman erikoiselta sekin, että tutkimusta tekevien ihmisten on pakko myös opettaa - eihän tutkijuus tee ihmisestä pätevää opettajaa, pedagogiset taidot on erikseen. No, nykysysteemi on mitä on.
Harmittaa erityisesti tosiaan se, että tehtävänannot viipyvät ja samalla määräajat niille säilyvät samoina, eli opiskelijalle jäävä työaika lyhenee. Näin työssäkäyvälle nämä aikataulukysymykset ovat erityisen tärkeitä. Uskon tosin, että hyvästä syystä varmaan opiskelijakin voi saada joustoa harjoitustöilleen... ainakin toivon niin.
En tiedä opinahjoni taloudellista tai mitään muutakaan tilannetta. Kaipa tuo porskuttaa ihan ok :)
heippa,
täytyy tähän kommentoida tosiaan opettajan näkökulmasta: pyrin kyllä mahdollisimman nopeasti hoitamaan opetukseen liittyvät velvollisuuteni, mutta aina ei vain pysty, meidän lafkassa kun valitettavasti ei opetus ole se päätyö mikä merkkaa, vaikka opetusvirassa oisikin, kaikki tsiikavat, että paljonko on tutkimuksesta syntyneitä julkaisuja, ei sitä kuinka monta tenttiä olet korjannut. Katsos ja nääs, melki kaikki "virat" joita esim. meidän laitokselta löytyy, on kytketty opetukseen, pelkkään tutkimukseen sellaista ei heru. Joten jos et syystä tai toisesta ole saanut/löytänyt muuta rahoitusta, on tällainen laitoksen "virka" yksi vaihtoehto. Jolloinka on "pakko" opettaa, jotta saa ruokaa pöydälle ja saa jatkaa tutkimustaan.
Minä kyllä pidän opettamisesta, mutta kun sellainen työsuhde on ainoa vaihtoehto, kun olen lopettelemassa väikkäriä, niin ottaa se pattiin, ei voi mitään. Opettaminen vie huimasti aikaa ja energiaa, enemmän kuin luulisi, jolloinka omat tutkimusdeadlinet siirtyy siirtymistään aiheuttaen ahdistusta. Ja se on ainakin meillä totta, että opiskelijoita otetaan koko ajan enemmän sisään, mutta opetusresurssit pysyvät samana: työn määrä kasvaa koko ajan, eikä vakituista opetushenkilökuntaa käy todellaan kateeksi, ihan suoraan sanottuna hirvittää se opetustyön määrä sen oletetun ja odotetun tutkimustyön lisäksi. Siksi eräällä lailla ymmärrän, että jotkut opet sitten vähän menettävät intoaan opettaa, ja homma maistuu puulta ja toiminta hidastuu. En sanoisi, että se on hyvä juttu, mutta hyvinkin inhimillistä. Opetukseen lisää henkilökuntaa ja resursseja, niin ei pala ne pari parkaa ihan loppuun. (silloin voisin minäkin tosissani pohtia opettamista vaihtoehtona jatkossa, nyt ajatus ei houkuttele).
Tää oli tällainen avautuminen, voisin vielä jatkaa;)
Kiitos kommentistasi Memyi :) Minulla on kyllä ollutkin se käsitys, että ei tuossa tutkimustyössäkään helpolla pääse. On pakko opettaa, vaikka ei haluaisikaan tai olisi kykyjäkään (omituista se, että tutkijuus ja opettaminen on pakko yhdistää, nehän ovat töinä ihan erilaisia ja eri ominaisuuksia vaativia!). Olisi kyllä ihanne, että sekä tutkijoina että opettajina olisi oman työnsä ammattilaisia.
Olen arvellutkin, että tuo opiskelijoiden suuntaan näkyvä velttoilu on lähinnä kiireestä ja muista töiden järjestelyistä johtuvaa viivästystä. Varmasti toki on niitäkin, jotka ei aidosti välitä, mutta en usko, että opetukseen vakavasti suhtautuvalle nuo viivästykset on mikään ilo...
Taitaa nykyään ulottua kaikkialle tuo viimeistenkin mehujen puristaminen työntekijöistä :( Se on omituista, kun ei se pitkällä aikavälillä palvele kenenkään etua.
Post a Comment