Olen aina ajatellut, että minulla ei ole "omaa juttua". Tarkoitan tällä sitä, että minulla ei ole jotain selkeää taitoa, lahjakkuutta tai kiinnostusta johonkin tiettyyn asiaan. Se "juttu" sinällään ei tarvitse mitään erityistä taitoa vaatia, vaan suuri sisältä tuleva innostus ja polte jotain asiaa kohtaan voi myös olla "oma juttu". Se on asia, jonka parissa askartelee mielellään, siitä ottaa selvää, muodostaa kantoja ja tuntee palavaa intoa edistää asiaa (ainakin omassa elämässään). Sitä asiaa ikään kuin elää mielellään - tottakai, kun se on se oma juttu!
Olen nyt keväällä kuitenkin tajunnut, että onhan minulla oma juttuni, on aina ollut. Mielenkiintoni suuntautui tiettyihin asioihin jo ala-asteella: tiesin, mitä haluaisin opiskella ja tehdä siitä huolimatta, että en tuntenut ketään samasta asiasta innostunutta. Minä harrastin tätä asiaa, nuorempana enemmän, sitten hetkeksi sen melkein unohtaen, mutta silti aina hieman harrastellen. Opiskelemaan en kuitenkaan alaa hakenut, koska en uskonut, että minulla olisi pääsykokeissa mitään mahdollisuuksia, ja yritin perustella valintaani myös mahdollisilla heikoilla työllisyysnäkymillä. Enemmän vaakakupissa kyllä painoi olematon luottamus omiin kykyihini.
Vuoden alussa kuitenkin huomasin, että voisin opiskella tätä haaveilemaani alaa hyvin läheltä liippaavasti. Tartuin tilaisuuteen ja hämmästyin: miten jostain asiasta voi olla näin innostunut ja kiinnostunut? Miten jonkin asian opiskelu voi tuntua näin luonnolliselta, silkalta harrastelulta, mieluisalta? Ällistyttävää! Olenhan kuitenkin tottunut siihen, että opiskeltavat asiat tuntuvat lähinnä puulta ja sitä jankataan päähän nyrpistellen sen enempää itse opiskeltavaa asiaa pohdiskelematta. Nyt minulla sitten onkin opiskeltavana asioita, joissa on järki, mieli ja tarkoitus, ja josta olen salaisesti ikäni haaveillut, oho.
Harmillista on se, että en voi opiskella kovinkaan paljon tähän itselleni mieluisaan asiaan liittyen, eikä todennäköisesti ole mahdollista löytää uraa siihen liittyen. Silti haaveilen salaisesti yhdistäväni nykyisen alani tähän haaveilemaani... ehkä utopistista, mutta haaveilen silti.
On oikeasti käsittämättömän liikuttavaa päästä niiden asioiden äärelle, mistä on aina haaveillutkin, vaikka kyseessä onkin pienen pientä piiperrystä kaiken muun arkisen (merkityksettömyyden) keskellä.
2 comments:
Minullakin on yksi opiskeltava alue, jota himoan. Yhden talven olin siinä remmissä mukana ja nautin täysin siemauksin. Sille ei voi ajan- ja rahanpuutteessa antaa edes pikkurilliä nykyään. Ehkä sitten eläkkeellä, tainiino, ehken eläkkeelle koskaan pääsekään. Mutta toisessa elämässä sitten.
Mutta sinä olet nuori ja haaveita pitää olla. On niitä minullakin. Joskus jopa vahingossa toiveet täyttyvätkin.
Sehän onkin upeaa, että edes joskus jotkut haaveet käyvät toteenkin :)
Niin, kai minä vielä olen suht nuori, joten voihan tässä vielä suuntaa vaihtaa tai kohdistaa sitä tarkemmin kiinnostavampiin asioihin, kunhan vain pitää jalat maassa ja muistaa, että kaikkea ei voi saada. Harrastella toki voi, montaakin asiaa.
Harmi, että sinulla ei ole enää aikaa kiinnostuksen kohteellesi, mutta toivottavasti ehtisit vielä joskus paneutua siihen. Jotenkin tuntuu tärkeältä, että elämässä olisi innostavia asioita.
Vaikuttaa tosiaan siltä, että ei kannata luottaa liikaa eläkeiän autuuteenkaan: ei tosiaan tiedä, pääseekö edes eläkkeelle, saati että onko enää edes terveyttä tai rahaa silloin.
Post a Comment