Saturday, March 07, 2009

Ötökkä

Aamuteetä keittäessäni silmääni osui keittiön seinällä jotain mustaa, joka ei seinälle kuulu. Tarkempi silmäys osoitti kyseessä olevan jonkin sortin toukan! Yööök!! Ei auttanut muuta kuin heivata ötökkä menemään ja suunnistaa googlen pariin lajin selvitykseen. (Järkytyksestä ja ällötyksestä toipuminen vei toki myös aikansa.)

Selvityksen tuloksena on selvinnyt, että kyseessä on todennäköisesti joko vyöturkiskuoriaisen tai vyöihrakuoriaisen (tai miksei pilkkuturkiskuoriaisen) toukka. Jipii. Pitäisi kai iloita siitä, että tuo on ensimmäinen ja ainoa havainto ötökästä (tähän mennessä!), mutta kieltämättä ehdin jo etsiä netistä torjuntakeinoja ja suunnitella suursiivousta (niin kuin sen tekemiseen olisi aikaa).

Nyt kun olen pohtinut asiaa, niin olen aiemmin nähnyt jonkin pienen koppiksen rappukäytävässä (se kuoli rusahtaen kenkäni alle) ja toki joissain vaatteissani (lähinnä vanhoissa) on jotain reikiä, mutta olen laittanut ne ihan kulumisen piikkiin...

Inhoan yli kaiken kaikkia ötököitä, joten helposti ylireagoin tässäkin asiassa, mutta kieltämättä tämä havainto mietityttää. Asunhan melko uudessa kerrostalossa, joten toivon todella, että tästä ei ole nyt kehkeytymässä ötökkäongelmaa. Aika näyttää. Sainpahan lisää motivaatiota suursiivoukseen.

Yööök!!

6 comments:

Anonymous said...

Kerrostalossa asuvien pitäisi ilmoittaa ötökkäongelmasta isännöitsijälle, joka yleensä hankkii sitten paikalle henkilöt, jotka tekevät asunnolle/asunnoille torjunta-aine käsittelyn. Yleensä ei se yhden asunnon käsittely edes riitä, kun ne ötökät kulkevat asunnosta toiseen.

Tietyt ötökät (esim. kankaisiin ja vaatteisiin tuhoja tekevät) tulevat monesti vanhojen vaatteiden mukana esim. kirpparilta, jos vaatteita ei ole huolellisesti pesty tai käsitelty muutoin. En siis jaksa uskoa, että asunnon iällä on mitään tekemistä asian kanssa, jos kyseessä on kankaisiin tuhoja tekevistä ötököistä.

Elegia said...

Hyi kauheeta, arvaa tuliko heti mieleeni mennä tutkimaan omaa vaatekaappia (ja etenkin vaatteita reikien varalta). Hysteria leviää, heh. Minäkin inhoan kaikenlaisia ötököitä yli kaiken ja amppareita ihan pelkään.

Kenties tosiaan olisi aihetta imloittaa isännöitsijälle, kuten Tess ehdotti?

Anonymous said...

Voi ei, turhan tuttu ongelma minullekin. Olen asunut melkein koko ikäni vanhoissa kerrostaloissa, joissa on ollut turkiskuoriaisia. Isännöitsijälle ilmoittaminen ei ole auttanut, joten olen opetellut penkomaan vaatekomeroita säännöllisesti, laittamaan villavaatteet ylähyllylle ja siivoamaan ihan hullun lailla, varsinkin kaappien lattioita ;).

Nan said...

Tess: ostelen vaatteitani kirpputoreilta, joten ei olisi ihme, jos sieltä olisi jotain ötököitäkin kantautunut. En ole tainnut olla turhan huolellinen, vaikka toki olen pessyt kirpparikamppeet aina (sitä ennen ne kuitenkin venyvät pyykkikorissa tovin...).

Elegia: ötökkäinho on kyllä sikäli kamalaa, että nyt kun on omin silmin nähnyt tuollaisen matosen (yh), niin nyt niitä kuvittelee näkevänsä joka puolella... ja vaatekaapin kaivaminen on sekin hankaloitunut, kun ei haluaisi tyrkätä kättänsä tuollaiseen eläväiseen.

Mari: pitää kai tosiaan panostaa tuohon siivoamiseen ja vaatekaappien tarkkailuun, järjestämiseen ja siihen, että siellä olisi vain puhtaita vaatteita. Minulle on tullut jo hieman kammo vanhoja kerrostaloja kohtaan, kun kerran olen sellaisessakin asunut.

Luulen, että asiasta ilmoittaminen ei auta mitään, kun havainto oli kuitenkin vain yksittäinen. Toisaalta talossani asuu mielestäni jopa hieman yliaktiivista porukkaa, jotka voisivat moisesta myrkytysoperaatiosta "innostuakin", kun kaikenlaista muutakin on järjestetty suurella innolla.

Anonymous said...

Riippuu varmaan mitä ötököitä on kyseessä, mutta jos ne ovat esim. villavaatteisiin tuhoja tekeviä ötököitä, niin vaatteiden pesu ei yleensä oikeastaan auta. Vaatteiden saunottaminen tai vaihtoehtoisesti pakastaminen taitavat vain auttaa. Nekin joutuu yleensä tekemään useampaan kertaan, koska ötökkä munii aika nopeasti vaatteisiin ja kylmettäminen yleensä ei tuhoa munia.

Taitaa olla vähän kerrostalokohtaista, että miten toimitaan. Opiskelija-asunnoissa tiedän ainakin isännöitsijälle ilmoittamisen vaikuttaneen. Tällöin kyllä kyseessä ei ollut kankaisiin ja villaan pesiytyvistä tuholaisista. Ongelma ei tosin kadonnut mihinkään, kun ötököiden torjunta tehtiin vain yhteen asuntoon. Ötökät kun levisivät putkien kautta asunnosta toiseen.

Nan said...

Tess: veikkaan, että kyseessä on tekstiilituholainen (katselin kuvia netistä).

Kuulostaa hankalalta tuo vaatteiden pakastaminen ja saunottaminen, kun sitä ilmeisesti täytyy tehdä riittävän pitkä aika, jotta vaikuttaa (-20C viikon ajan tms.). Pitää kuitenkin harkita.

Ajattelin nyt ensi töikseni aloitella siivousta. Aikaa ei juuri olisi, mutta täytyy yrittää siistiä paikat ja erityisesti hankalat koloset. Sitten, kun uskallan, niin pitäisi varmaan kurkkia vaatekaappiinkin tarkemmin, jotta näkee, mitä siellä takana oikein lymyää... on oikeasti vaikea uskaltaa.

Jos noita nyt alkaa enemmän näkyä, tai kuoria, aikuisia yksilöitä tms, niin sitten täytyy kyllä toimia reippaammin ja mennä ehkä sinne isännöitsijällekin juttelemaan. En voisi kuvitellakaan eläväni kovin suuren mönkijäpopulaation kera.