Sunday, May 31, 2009

Romua pois, harrastusvälineitä tilalle - viikko 5

Toukokuun viimeisellä viikolla tein hankintoina 3 kappaletta lähinnä harrastusvälineisiin liittyvää ostosta. Olen pohtinut, että harrastuksiin (eli mieluisaan tekemiseen) liittyvät onnistuneet ostokset eivät ole turhia, koska ne tuovat lisäarvoa elämään, laatua. Omatkin hankintani ovat sellaisia, joiden voisi olettaa kestävän vuosia - tavallaan siis sijoitan harrastusvälineisiin, kun taas joku toinen sijoittaisi vaikkapa autoon tai mökkiin. Minulle ehkä harrastusvälineet voisivat olla se "oma juttu".. tai ainakin yksi niistä. Nimittäin jos köyhyys ja kurjuus iskisi, minulla olisi ainakin mieluisaa tekemistä pitkäksi aikaa! Luonnollisesti myös ankeahko arki vaatii jotain mieluista vastapainokseen.

Minulla ei ole vanhoja harrastusvälineitä heitettäväksi pois, mutta päädyin luopumaan kolmesta sekalaisesta romusta. Olen jo vuosia säilyttänyt kaksi hyvin vanhaa lehtikansiota (tyhjiä) siltä varalta, että niihin saisi näppärästi laitettua lehtiä. En kuitenkaan halua säilöä lehtiä kansioissa ja muutenkaan en halua säilöä lehtiä loputtoman pitkään muuten kuin poikkeustapauksessa, joten kansioille ei oikeasti ole käyttöä. Saivat lähteä. Lisäksi luovuin yhdestä kukille tarkoitetusta suojaruukusta, jossa on pieni halkeama. Ruukku olisi halkeamasta huolimatta ihan käyttökelpoinen, vaikka joutuisinkin hieman huolehtimaan sitä, että vesi saattaisi tihkua halkeamasta läpi. Minulla on kuitenkin ruukkuja ihan riittävästi, enkä varsinkaan juuri tuollaista ruukkua koe enää tarvitsevani.

Varsinaisen kahden romun kiintiöni täytän kahdella puutarhatuolin pehmusteella, joita ulkoilma on hieman kurittanut ja joille minulla ei ole käyttöä. Olen vuosia odottanut, että keksisin niille jonkin käyttötarkoituksen, mutta ei minulla sellaista ole. On sääli heittää ne pois, mutta onhan ne jo tosiaan sään ja ajan kuluttamat.

2 comments:

Hehkuvainen said...

Ihanaa kun laitat tänne tietoja projektisi etenemisestä, se kannustaa minua muistamaan omani :). Mukavaa alkanutta viikkoa!

Nan said...

Kiitos :) Viikko meni niin mukavasti, että en blogiinkaan ole ehtinyt kirjoitella :) Hyvää uutta viikkoa sinulle!