Ihmisissä näyttäisi olevan karkeasti jaettuna miettijöitä ja toimijoita. Miettijät pohtivat asioita pitkään, analysoivat eri vaihtoehtoja, lukevat kokemuksia ja tietoja ja lopulta päätyvät sellaiseen lopputulokseen, että riskien (suurten tai pienten, todellisten tai kuviteltujen) ja varmuuden vuoksi mitään ei "kannata" tehdä. Sitten alkaakin seuraavan asian pohtiminen ja lopulta oikeastaan mikään ei etene, koska loppujen lopuksi aina löytyy syitä, miksi asioita ei "kannata" tehdä. Erityisen negatiiviset miettijät eivät saa juuri mitään aikaiseksi, kun taas positiiviset miettijät voivat hyvinkin innokkaasti kokeilla jotain uutta, mutta turvallisissa ja varmoissa rajoissa.
Toisessa ääripäässä ovat toimijat. Hekin saattavat hieman pohtia tekemisiään, mutta he siirtyvät kuitenkin varsin nopeasti varsinaisen asian tekemiseen. He eivät jumiudu ajatuksissaan mahdollisiin esteisiin ja ongelmiin, vaan näkevät uuden asian kokeiltavan arvoisena ja kiinnostavana, "omana kokemuksena". Jos tekeminen ei jostain syystä onnistukaan ihan toivotusti, ei sekään niin vakavaa ole, kun on sentään tullut itse tehtyä, koettua ja nähtyä. Ja ennen kaikkea seuraavaksi voi siirtyä tekemään jotain ihan muuta.
Koen itse aina olleeni turvallisuushakuinen miettijä, mutta ihmisiä tarkkailtuani haluaisin siirtyä enemmän toimijaksi, koska se toisi elämään enemmän kokemuksia ja liikettä, eloa. Ehkäpä "harkitseva toimija" voisi olla itselleni sopivin, jos oppisin sietämään paremmin harkittujen riskien ottamista.
En nimittäin aikanaan keinutuolissa haluaisi pohtia sitä, mitä kaikkea on jäänytkään tekemättä ja kokematta, koska en uskaltanut tai olin hirttäytynyt käsityksiin, jotka tulevat jostain muualta kuin itsestäni (toisten mielipiteet, kokemukset, arvot tms.). Oma elämä on kuitenkin oma elämä ja jos jonkun kokemukset jostain asiasta ovat jonkinlaisia, ne kokemukset eivät ole omiani! Minä reagoin asioihin omalla tavallani, minä pidän eri asioista, arvostan eri asioita. Kokemalla tietää, kuvittelemalla voi vain arvata. Kuviteltu ei ole todellisuutta.
On vaikea muuttua yhtäkkiä toimijaksi, kun on koko ikänsä miettinyt ja toiminut muiden odotusten mukaisesti. Lisäksi pelkään riskejä ja epäonnistumisia, jotka kuuluvat luonnollisesti elämän kulkuun. Pitäisi osata hyväksyä elämä sellaisenaan kuin se on, eikä pelätä sitä ja muita ihmisiä, itseään piilotellen. Tämä on vain helpommin sanottu kuin tehty.
6 comments:
Itse olen ollut kaltaisesi aikaisemmin siihen asti kunnes vain otin rohkean askeleen oman valintani mukaisen vain itseäni kuunnellen ja yhtäkkiä ...se ei ollutkaan enää mitään pelottavaa. Olin voittanut itseni ja tunsin suurta vapautta ja rohkeutta. Suosittelen olemaan rohkea omassa elämässä, sillä eihän sitä tiedä huomisesta kukaan ...edes ne jotka muka tietävät paremmin. Elämä on lyhyt kujanjuoksu eletään se täydesti.
t. Aada
Tutulta kuulostaa. Olen aina kadehtinut niitä jotka enempiä miettimättä menevät ja tekevät.Toisaalta himppu realistisuutta ei ole pahaksi, ettei koko ajan lyö päätään seinään, jos vain pilvilinnojen mukaan toimii. Ehkä se kultainen keskitie olisi hyvä, eli meille liiaksi epäröijille lisää spontaaniutta ja rohkeutta ja toisen äärilaidan kulkijoille hiukan harkintaa ennen toimintaa.
Yksi toimija ilmoittautuu! Valitettavasti useimmiten toimitan ihan muiden määrittelemiä asioita, enkä todellakaan toteuta mitään omaa unelmaani. Unelmoida ja miettiä pitäisi joskus ehtiä... Ja pitäisi voida löytää parempia toiminnan muotoja ihan omasi hyväksi. Pitäisi... (Mutta kun se on niin vaikeaa ellei jopa mahdotonta!)
Tsemppiä sun toiminnallisuuteen!
Minä en oikein tiedä kumpaan kuulun. Toisaalta mietin ja selvitän asioita, suunnittelen hyvät ideat, mutta ne jäävät toteuttamatta. Toisaalta saatan hypätä tosta vain ihan uuteen, kokeilla jotain. Liian usein vain jää kesken asia, into laantuu. Sellainen keskitie voisi olla hyväksi, että miettii ja sitten tekee, loppuun asti, eikä heti lannistu tai kyllästy. "Virheitä" ja "epäonnistumisia" minäkin kartan, kun on vaadittu täydellisyyttä aina. Ja ei ole täydellistä eikä virheettömyyttä. Sen kun oppisi.
Olen miettijä. Saatan miettiä asioita kauankin etukäteen, mutta sitten rohkeus pettää tai mietin liian kauan eikä asia viehätä minua niinkuin aikaisemmin. Tämä koskee aivan jokapäiväisiä asioita ja sitten sellaisia jotka vaikuttavat elämääni pitemmällä aikavälillä.
Tunnen pelkoa sekä henkistä ja lähes fyysistä ahdistusta kun punnitsen asioita mielessäni. Tämä näkyy minussa mm. unettomuutena ja masentuneisuutena. Toivoisin itselleni enemmän rohkeutta, mutta pelkään liiaksi epäonnistumista. Ajattelen myös liikaa miten muut päätöksiini suhtautuvat.
Justine
Aada: kiva kuulla! Turvallisuuteen tottuneelle ensimmäisen askeleen ottaminen on vaikeaa, eli juuri tuo itsensä voittaminen, mutta sen jälkeen moni asia voikin muuttua! Jotain ehkä huonompaankin, mutta varmasti paljon hyväänkin. Elämä on tosiaan arvaamaton ja lyhyt kujanjuoksu ja materiaa täältä ei mukaansa saa, joten kannattaa elää nyt!
Trina: Olet oikeassa. Kultainen keskitie olisi juuri se paras, että ei ihan harkitsematta syöksähtele asiasta toiseen, mutta toisaalta ei myöskään mieti asioita mahdottomiksi. Minäkin olen kadehtinut toimijoita :)
Ipo: Sinä olet toimija, kiva :) Tosin toisten määrittelemien asioiden toimittaminen liiallisessa määrin ei ole kyllä hyvä... mutta se taitaa olla toimijalle helpompi tie kuin se, että tekisi itse itselleen rohkeita ratkaisuja (joita joku voi arvostella). Tsemppiä myös omalle polullesi, toivottavasti löydät hyvän tavan toimia juuri itsesi hyväksi! :)
Pellon pientareella: Tutulta kuulostaa. Minäkin löydän itsestäni toimijaa - mutta nimenomaan turvallisissa ja helpoissa asioissa, joissa onkin helppo toimia. Rohkeammat ideani jäävät vain pääni sisälle :( Tuo loppuun asti tekeminen olisi kyllä tärkeää, koska vasta siten saavuttaa jotain: kesken jäänyt on usein "tyhjä", eli mitään ei jää käteen muuta kuin työhön menetetty aika, joskus tosin sentään hieman enemmän. Minä olen toisaalta niin laiska, että en viitsi jättää asioita kesken, koska siten vain hukkaisin valtavan työmäärän :) Epätäydellisyyden hyväksyminen on tosiaan vaikea oppia.
Justine: aivan kuin itse olisin kirjoittanut! Minäkin saan helposti sekä henkistä että fyysistä pahoinvointia, jos minun pitää punnita vaikeiden valintojen välillä. Silloin saatan keinolla millä hyvänsä ratkaista tilanteen vain jotta pääsen taas tasapainoon - eli lopputulos ei välttämättä ole hyvä. Myös minä mietin, että mitä muut ajattelevat päätöksistäni, mikä on aivan älytöntä. Minunhan tämä elämäni on.
---
Kiitos kivoista kommenteistanne ja rohkeampaa viikon jatkoa!
Post a Comment