Huolta murehtimisesta

Elo on tuntunut miellyttävältä viime aikoina. On mukavaa, kun on mukavaa, ja olen jopa osannut nauttia hyvästä olostani. Vuoden paras aika (kevät ja alkukesä) alkaa päättyä, mutta vielä on kesää jäljellä riittävän pitkästi ja voin hiljalleen valmistautua ajatukseen lomastakin. Ei hullumpaa.

Pääni on kuitenkin välillä sitä mieltä, että murehtimiseni määrän on oltava vakio. Yllättävän pienetkin asiat saavat minut pyörittelemään villisti pahaa mieltä tuottavia asioita päässäni ihan turhaan: ei todellakaan ole mitään järkeä murehtia ja kieriskellä ikävissä asioissa, jos se ei johda mihinkään. Pitäisi vain osata ratkaista murehtimista aiheuttava asia mahdollisimman pian tai vain yrittää painaa se unohduksiin. Helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa, ainakin tällä omalla mielelläni.

Olen viime viikot murehtinut suuresti mm. sitä, miten paljon (tai siis vähän) olen pitänyt yhteyttä ystäviini ja tuttaviini. Minulla on oikeasti ollut aika paljon tekemistä, mutta olisihan minun silti pitänyt ehtiä/jaksaa/viitsiä, eikö niin? Olen siis ollut laiska, ystävistäni piittaamaton vätys, kun olen keskittynyt lähinnä vain omaan elämääni, huoliini ja erinäisiin projekteihini... tai jotain :(

Mikähän on sopiva määrä yhteydenpitoa? Minua epäilyttää, että vaikka tekisin mitä, en olisi tyytyväinen yhteydenpitomäärääni. Minun on nimittäin ihan liian vaikeaa olla tyytyväinen itseeni ja tekemisiini... On kuitenkin turhaa jatkuvasti, päivästä toiseen murehtia, että mitä voisi tehdä paremmin. Miten voi olla niin vaikeaa vain keskittyä elämiseen, pitää yhteyttä sen verran, kun tuntuu hyvältä ja jättää asioiden turhanpäiväinen päänsisäinen jauhaminen vähemmälle?