Tuesday, June 10, 2008

Varattujen miesten maireaa liirumlaarumia

Olen vuosien varrella saanut jonkin verran tietyn tyyppisiä ehdotteluja varatuilta miehiltä, sekä humalaisilta että selvin päin olleilta. Yleensä tilanne on käynnistynyt siten, että olen saanut jonkun (mielestäni) ällöttävän kommentin liittyen ulkonäkööni: "sulla on kauniit silmät", "sulla on kaunis katse" tms. mairean virnuilun ja tiiviin katsekontaktin saattelemana. Luonnollisesti olen ymmärtänyt jo tässä vaiheessa, mistä on kyse. En kuitenkaan välttämättä tiedä vielä miehen parisuhdestatusta, koska miehet ovat usein nihkeitä puhumaan (tällaisissa tilanteissa varsinkin, mutta muulloinkin) parisuhteistaan.

Yleensä tuollainen lähestymistapa saa minut hyvin nopeasti poistumaan paikalta riippumatta omasta tai toisen parisuhdestatuksesta. Tuollainen kohtelu nimittäin nostaa minussa pintaan ahdistusta, negatiivisia ajatuksia ja kokemuksen tuomia pelkoja, mutta myös järkeviä ajatuksia siitä, että todellakin kannattaa hipsiä pois ja pian, koska tuollaisilla miehillä ei useimmiten ole itseni kannalta hyviä tavoitteita.

Kamalinta on tosiaan se, jos huomaa/tietää miehen olevan varattu. Siinä vaiheessa minulle tulee ihan suunnattomia allötyksen ja inhon tunteita ja suorastaan vihaista tärinää. Ensinnäkin minua harmittaa miehen tyttöystävän puolesta ja toisaalta itseni puolesta: tuollainen liehittely on mielestäni loukkaus molempia kohtaan.

En ymmärrä, mitä tuollaiset miehet kuvittelevat, kun he maireasti leperrellen yrittävät kehua naisen olemusta, tuppaavat seuraan vaikka väkisin ja esittävät jotain ihan muuta kuin ovat. Ehkä heillä on tärpännyt joskus aiemmin? Minä suhtaudun pahimmassa tapauksessa loukkaantuneesti ja vihaisesti, koska loukkamistahan tuo on: mies yrittää liehittelyllään saada minut uskomaan, että hän on kiinnostunut minusta, vaikka hänen tavoitteenaan onkin vain valehtelemalla käyttää minua hyväkseen omien mielihalujensa toteuttamiseksi ja leikkiä minulla hetken niin kuin olisin jokin esine.

Nuorempana saatoin olla imarreltu saamastani huomiosta, mutta nyt minua ällöttää sekin, että olin aikanaan niin tyhmä ja kuuntelin lepertelyä imarreltuna. Hyi että, miten voi olla imarreltu valehtelusta ja hyväksikäytön yrittämisestä?! Nykyään vain suututtaa tuollaiset miehet ja niin he saavatkin minulta tyrmäävän vastaanoton. Ikävää on se, jos jostain syystä joutuu jatkossa olemaan tuollaisen ihmisen kanssa tekemisissä, koska kohtaamisesta ei enää mitenkään saa luontevaa.

Näin "vanhempana" ihmissuhteista (varsinkin siis uusien ihmisten kohtaamisista) on tullut selvästi aiempaa vaikeampia, kun ihmisten motiivit näkee selvemmin ja tietää tietyt kaavat, joiden mukaan monet toimivat. En enää pysty enkä kai osaakaan näytellä jossain sellaisissa kohtauksissa, joita joissain tietyissä sosiaalisissa tilanteissa täytyisi osata esittää. Kai tuohon varattujen miesten liirumlaarumiin pitäisi osata suhtautua ystävällisen torjuvasti ja keskustelevasti ja hymyillä nätisti ja kiltisti, ja pystyä jälkeenpäin olemaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut sen sijaan, että käyttäytyy tilanteessa loukkaantuneen vihaisesti ja tyrmäävästi ja vielä jälkeenpäinkin on kylmän etäinen (mutta toki asiallinen).

15 comments:

Anonymous said...

Kyllä kyllä. Aina ajankohtaista asiaa. Kunpa olisin ollut yhtä fiksu aikanani - olisin säästynyt P A L J O L T A.

Nan said...

Niin, tämä taitaa kuulua niihin asioihin, jotka opitaan elämällä, eli kantapään kautta ja sitä rataa... :(

Anonymous said...

"En ymmärrä, mitä tuollaiset miehet kuvittelevat, kun he maireasti leperrellen yrittävät kehua naisen olemusta, tuppaavat seuraan vaikka väkisin ja esittävät jotain ihan muuta kuin ovat."

Postauksestasi ilmenee, ettet ymmärrä miesten maailmasta hevonkukkua.

Muuan toveriherra - sotilaallisemmin herra toveri - muinoin elikkä ennen muinoin elikkä tovi sitten totesi, että kun keskivertomies haluaa raflasta pillua, on ehdottomasti varmin tapa tavoitteeseen pääsemiseksi yrittää sitkeästi, sietää pettymykset, torjutuksi tulemiset ja haukut ja yhä vain yrittää.

Tämän mallin miehet oppivat kantapään kautta, koska se - usko tai älä - on tehokkain. Mies joutuu piirittämään keskimäärin 20 naista saadakseen huomiota edes yhdeltä, eikä tämä yksikään jaksa välttämättä kauaa silmäripsiään venytellä.

Naisilla tilanne on täysin painvastainen, minkä vuoksi he eivät voi miesten asemaa ymmärtää. Omana itsenä oleminen ei yksinkertaisesti vetoa naisiin. He haluavat tulla piiritetyiksi ja imarrelluiksi. He haluavat nähdä, että mies yrittää. Tavan jöröttäjä ei kelpaa - ei ainakaan omana itsenään.

Anonymous said...

Pakko kommentoida tätä:"Omana itsenä oleminen ei yksinkertaisesti vetoa naisiin."

Justhan Nan esim. sanoi, että häippäsee imartelijoiden edestä alta aikayksikön.

Ja tässä tätä kommenttia naputtelee eräs toinen nainen (tiettävästi), joka tekee samoin.

Mutta, ehkäpä sun tavoitekohderyhmä on toisenlainen...

Anonymous said...

"Pakko kommentoida tätä:"Omana itsenä oleminen ei yksinkertaisesti vetoa naisiin."

Justhan Nan esim. sanoi, että häippäsee imartelijoiden edestä alta aikayksikön."

Niinhän naiset sanovat, mutta ei se muuta miksikään sitä tosiasiaa, että naisiin tehoaa imartelu ja huomio. Ei vetäytyvä jörrikkä seuraa saa, jos nainen ei hänestä itsenäisesti - esimerkiksi ulkonäön vuoksi - kiinnostu.

Tämä sama malli näyttää olevan laajasti käytössä muuallakin luonnossa. Urokset esittävät pateettisestikin parastaan ja naaraat valisevat haluamansa päältä.

Voi olla niinkin, että kun nainen mieltyy johonkin mieheen, ei hän koe tämän imartelua imarteluna vaan mieluisana huomiona. Lähentelyhän on inhottavaa ainoastaan silloin, kun sitä ei toivo. Jos on kovasti ihastunut, niin mieluustihan ihastukselta imee imeliä kohteliaisuuksia.

Anonymous said...

Joskus varatut miehet saattavat kyllä olla ihan tosissaankin, vaikka tuskin kännipäissään ravintolassa. Nykyinen poikaystäväni oli tavatessamme eron partaalla ja erosikin lopullisesti silloisesta vaimostaan suhteemme alussa, vaikka pahinta pelkäsin. Omatuntoni tietenkin kolkuttaa hänen ex-vaimonsa takia, mutta yritän elää tätä päivää miehen rinnalla enkä ajatella jatkuvasti menneitä.
Ja minä kyllä ihan mieluusti kuuntelin hänen imartelevia kommenttejaan monen yksinäisen vuoden jälkeen, joten kyllä ne joskus tehoavatkin, liekö se sitten säälittävää.

Anonymous said...

Pöh, miksei sille ällöttävälle vonkaajalle voi sanoa, että painu kuuseen, ei kiinnosta? Vai onko siinä imartelussa kuitenkin jotain itsetuntoa hivelevää, jota kokee kaipaavansa ja haluaa jäädä odottamaan, että entäpä jos se mies ei olekaan ihan niin ällö kuin miltä näyttää, entäpä jos se todella tarkoittaakin mitä sanoo?
Maria

Nan said...

A: "Postauksestasi ilmenee, ettet ymmärrä miesten maailmasta hevonkukkua."

Ymmärrän yhtä ja toista, mutta silti jaksan ihmetellä aina vain samoja asioita, joskus hieman kärjistäenkin ;)

A: "keskivertomies haluaa raflasta pillua, on ehdottomasti varmin tapa tavoitteeseen pääsemiseksi yrittää sitkeästi, sietää pettymykset, torjutuksi tulemiset ja haukut ja yhä vain yrittää."

Näinhän se menee. Sinnikkyys palkitaan kai yllättävän usein.

A: "Omana itsenä oleminen ei yksinkertaisesti vetoa naisiin. He haluavat tulla piiritetyiksi ja imarrelluiksi."

Uskon, että tuo pätee useimpiin (varsinkin nuoriin) naisiin. Ylipäätään ihmisiin vetoaa se, jos heitä kehutaan.

Minun kohdallani ongelma (tai "ongelma" on se, että minuun tuollaiset jutut eivät tehoa enää, joten nuo miehet haaskaavat vain aikaansa. Näen noiden typerien juttujen taakse.

Nyt kun tarkemmin miettii, niin en muista kenenkään seurustelukumppanini suhteen alkuvaiheessa pahemmin piirittäneen minua tai leperrelleen ylikauniita sanoja. Ne on ne ikävämmät tapaukset, jotka minun kokemukseni mukaan moista ovat harrastaneet. Nämä kokemukset varmaankin siis nostavat valtaisat pelot pintaan, kun törmään ylimaireisiin miehiin.

Ihanaa, kun iän myötä oivaltaa sentään jotain eikä tarvitse enää samaan puuhun päätänsä hakata :)

Ipo: mukava kuulla, että meitä on muitakin, joihin lässypuheet eivät tehoa :D

Nan said...

"Joskus varatut miehet saattavat kyllä olla ihan tosissaankin, vaikka tuskin kännipäissään ravintolassa."

Niin, tuskin kännipäissään he ovat tosissaan. Minua ei kuitenkaan kiinnosta varatut miehet, joten heille annan heti pakit.

On ikävä tosiasia, että monet miehet etsivät uuden naisen ennen kuin pääsevät vanhasta suhteesta irti :( Se ei ole kivaa kenellekään muulle kuin miehelle itselleen.


Maria: Toki miehelle voi sanoa, että suksi kuuseen, mutta eivät kaikki sitä noudata, ei todellakaan. Kuten yllä kirjoitin, miehet voivat olla pillun toivossa uskomattoman sinnikkäitä.

Keskityin kirjoituksessani kirjoittamaan nimenomaan inhottavista, varatuista miehistä, jotka etsivät hetken huvia. Tokihan aina voi törmätä mukaviin varattuihin miehiin, joiden kanssa on antoisaa jutella, mutta minun toiveet kivasta ihmisestä romahtavat kyllä välittömästi, jos iskuyrityksen alkavat. Väitän, että sen erottaa, että onko kyseessä iskuyritys vai oikea kohteliaisuus ihmiseltä toiselle.

Anonymous said...

"Minun kohdallani ongelma (tai "ongelma" on se, että minuun tuollaiset jutut eivät tehoa enää, joten nuo miehet haaskaavat vain aikaansa. Näen noiden typerien juttujen taakse."

Mitä typerää niissä on?

a) Jos mies on kiinnostunut sinusta, minusta on pelkästään rohkeaa osoittaa se, vaikka ei naiselle kommunikoinnin salaperäisiä nyansseja hallitsisikaan.

b) Jos moraalisi eroaa miehen moraalista, niin se on vain maailman moninaisuutta. Turha sitä on ällötä.

Anonymous said...

"On ikävä tosiasia, että monet miehet etsivät uuden naisen ennen kuin pääsevät vanhasta suhteesta irti :( Se ei ole kivaa kenellekään muulle kuin miehelle itselleen."

Niin tekevät myös monet naiset, valitettavasti.
Eroaminen ei ole koskaan kivaa kummallekaan osapuolelle, oli siinä toisella uusi jo mukana lohtuna tai ei.

Nan said...

A: "a) Jos mies on kiinnostunut sinusta, minusta on pelkästään rohkeaa osoittaa se, vaikka ei naiselle kommunikoinnin salaperäisiä nyansseja hallitsisikaan."

Rohkeaa, totta, ja arvostan suuresti suoraa, ystävällistä ja arvostavaa lähestymistä, en sellaista mairittelevaa ja valehtelevaa, jonka tarkoituksena on vain käyttää minua hyväkseen. (Ikävä kyllä olen tällaisiin ikäviin tapauksiin törmännyt...)

A: "b) Jos moraalisi eroaa miehen moraalista, niin se on vain maailman moninaisuutta. Turha sitä on ällötä."

Niin, turhaahan se, mutta ei niille ällötyksen tunteille mitään voi. Niitä voi vain peitellä. Minun puolestani ihmiset tehköön, mitä tekevät (pääasiassa), mutta kunhan eivät tee ikäviä asioita minulle tai läheisilleni.

A: "Niin tekevät myös monet naiset, valitettavasti.
Eroaminen ei ole koskaan kivaa kummallekaan osapuolelle, oli siinä toisella uusi jo mukana lohtuna tai ei."

Totta. Erityisen inhottavaa on se, jos parisuhteessa oleva, parisuhteeseen tyytymätön tarkoituksella etsii netistä, baarista tai muualta jotakuta. Jos erovaiheessa sattumalta törmää kivaan ihmiseen, niin kai sitä ihmissuhdetta voi ylläpitää, kunnes eroprosessi on ohi.

Anonymous said...

"Jos erovaiheessa sattumalta törmää kivaan ihmiseen, niin kai sitä ihmissuhdetta voi ylläpitää, kunnes eroprosessi on ohi."

Tai vaikka pidempään. Asiat eivät ole aina niin mustavavalkoisia :).

Anonymous said...

Mielenkiintoinen topikki! Tunnistan itseni juuri tuosta hölöttäjästä joka kommentoi kauniista silmistä, vaikka en mielestäni olekaan säälittävä vonkaaja. Ennemminkin kyseessä lienee se ikuinen sisäinen pikkupoika jonka mielestä saa ja pitääkin mekastaa kun kohtaa mielenkiintoisen naisen : D

Omalla kohdalla joutuu vain hyväksymään että aika ruman näköisenä, viisikymppiset jo ohittaneena ja elämää paljon nähneenä monesti vastapuolen katse lempeimmin tulkittuna kertoo juurikin viestin "anna mun kaikki kestää"!

No eihän tuo kaunissilmäinen voi tietää että tällaisen kuoren sisällä majailee neljättäkymmentä vuotta parisuhteessa ollut (yhäkin on, sen ekan tyttökaverin kanssa), tasapainoinen, uskollinen ja rakkaudestakin jotain oppinut köriläs. Vain rohkea toinen samanlainen uskaltaa ottaa riskin tai vaistoaa mistä on kysymys...valitettavasti avoimuus tekee meistä haavoittuvia, minkä sillekään mahtaa : (

Mitäpä jos silmäsi ovatkin erityisen kaunis sielusi peili? Meitä on paljonkin jotka vain sanovat sen, mäjähtää naamaan tai ei...elämän rikkauttahan tämä kaikessa karuudessaan vain on, eikö niin?

Kaikkea hyvää sinne ja koko blogin porukalle!

Nan said...

Anonyymi: kiitos mielenkiintoisesta kommentistasi! Siitä onkin tovi, kun tuon tekstin kirjoitin. Avoimuus tekee haavoittuvaksi, se on totta. Mietin tässä sitä, että ehkä tuossa asian ilmaisemisessa on se ydin eli miten asian ilmaisee kauniille naiselle. Ikävää on sellainen liiallinen tuppautuminen (fyysisesti ja muuten), mutta jos asian osaa esittää hienotunteisemmin pilke silmäkulmassa, niin ehkä se menisi... Toisaalta myös miehen ulkoasu vaikuttaa: jos on vähänkin "puistokemistin" ulkoasua, huomio on astetta kiusallisempaa ja ikävämpää. Näin se vain on, lienee jokin alitajuinen juttu.

Olen oppinut suhtautumaan tähän asiaan lempeämmin ja toista huomioivammin eli ainakin yritän nähdä toisen pyrkimysten taakse. Eihän se toki aina onnistu, mutta mitäpä sitä tuomitsemaankaan heti. Elämän rikkauttahan tällainenkin on, ei kannata takertua näihin liikaa. Kiitos toivotuksista ja hyvää jatkoa sinulle :)