Wednesday, July 02, 2008

Järjestelyä, tavaroiden vai elämän?

Minulle on iskenyt järjestelyvimma. Olen sekä töissä että kotona järjestellyt tavaroitani, käynyt läpi kaikenlaista vuosien aikana kertynyttä rompetta, ihmetellyt, muistellut tavaraan liittyvää historiaa hetken ja heittänyt ison osan tavaroista roskiin tai kierrätykseen.

On uskomatonta, kuinka suurta tyydytystä ja mielihyvää tuottaa turhista tavaroista eroon pääseminen! Lisäpalkintona tulee vielä laatikoiden ja hyllyjen siistiytyminen ja lisätilan saaminen. Minusta on käsittämätöntä, miten esimerkiksi siivottuani yöpöytäni kolme täpötäyttä laatikkoa sain yhden siistin laatikon ja kaksi melkein tyhjää! Aika hyvä määrä lisätilaa yhdestä laatikostosta :)

Jotenkin tämä ylimääräisen roskan (kuonan) siivoaminen elämästäni tuo minulle tunteen, että aivan kuin siivoaisin jotain muutakin pois. Jokaisen poisheitettävän tavaran mukana tuntuu menevän myös jotain historiaa, (ikäviä) tunteita, turhia muistoja ja melkein pystyn näkemään, kuinka elämääni avautuu tilaa uudelle ja puhtaalle. Aivan kuin vanhan ja turhan tavaran nurkissa pitäminen jotenkin tukkisi oloani (niin kuin roskaruoka tukkii suolistoa) ja tekisi kodistani ahtaan ja tunkkaisen.

Olen siivotessani löytänyt myös läjän vanhoja tietokoneen levykkeitäni, jotka melkein jo heitin roskiin. Löysin kuitenkin tietokoneen, jossa on vielä levykeasema, joten taidankin kahlata levykekokoelmani läpi... oikein jo pelottaa, mitä niistä löytyy! Ihanaa kuitenkin lopulta tuhota nekin. Hei hei, ei tule ikävä :)

Tämä järjestelyvimmani on hyvä asia. Syksy tuo jotain uutta elämääni, joten nyt on hyvä aika käydä vanhaa läpi, valmistautua uuteen ja sitten syksyllä ponnahtaa eteenpäin siistissä kodissa, josta turhaa roskaa ja menneisyyden taakkaa on karsittu pois. Ehkäpä tämä on ensimmäinen askel siihen suuntaan, että pystyisin joskus myös "unohtamaan" joitain menneisyydessä tapahtuneita ikäviä asioita. Pystyisin suhtautumaan tulevaan enemmän siten, että se on vielä puhdas eikä menneisyys maalaisi sitä liikaa mustalla maalillaan jo etukäteen.

2 comments:

Anonymous said...

Hei! Olen ollut viime aikoina prikuulleen samoissa järjestely- ja poisheittotunnelmissa kuin sinä. Ja ihmetellyt, miksi olen pitänyt kaikkea sitä jätettä ja roinaa vaan viemässä tilaa elävältä elämältä ja tavaroilta, joita oikeasti tarvitsen ja käytän.
Tyydytys ja helpotus, kun saa asioita läpikäytyä ja turhat heitettyä pois on tosiaan uskomaton.
terv. Maria

Nan said...

En ymmärrä, mikä siinä onkin, että on suorastaan pakko säilöä kaikenlaista. Kyllähän niitä romuja SAATTAA joskus tarvita, kerran kymmenessä vuodessa, ja onhan niihin muodostunut tunnesiteitäkin, mutta silti. Minä ainakin olen ihan toivoton keräilijä ja säilöjä.

Tuo hurma, mikä tulee romun poisheittämisestä on kyllä ihmeellisen hyvä :)

Mukavia järjestelyhetkiä! :)