Monday, January 04, 2010

Työ ja omien arvojen toteuttaminen

Luin joulun aikaan jostain lehdestä, että työuupumuksen taustalla on usein kyse myös siitä, että työssä ei pääse toteuttamaan omia arvojaan. Yllätyin sikäli, että minulle on nykyään jo ihan luonnollista se, että työssä ei pääse toteuttamaan itseään ja arvojaan, vaikka toki tiedän, että jokunen tuollainen positiivinenkin työpaikka on todennäköisesti olemassa. Toisaalta ymmärrän erittäin hyvin tuon kirjoitetun.

On raskasta, jos työ on vain suorittamista ja näyttelemistä rahan vuoksi. Ei ole mielestäni mikään ihme, jos sitä ei pidemmän päälle jakseta. Jotenkin tuntuu, että oikeasti merkityksellisiä töitä on koko ajan vähemmän ja vähemmän, kun perustarpeet saadaan jo tyydytettyä varsin vähällä työvoimalla ja loppu on lähinnä vain puuhastelua rahan kierrättämiseksi eli kuluttamista. Tuosta joutavan kuluttamisen tukemisesta on vaikea repiä mitään motivoivaa, jos omat arvot eivät satu tukemaan moista.

Erityisen vaikeaa (mahdotonta?) on työskennellä silloin, jos joutuu toimimaan omia arvojaan vastaan. En edes uskalla ajatella, mitä se tekee pidemmän päälle mielenterveydelle...

Ymmärrän itseänikin toisaalta tosi hyvin. En todellakaan pääse toteuttamaan arvojani työssäni, enkä edes missään pienessä määrin itseäni. Kunhan suoritan ja esitän kiinnostunutta, tosin sitäkin vaihtelevalla menestyksellä, kun en oikein ole työelämän näyttelijätyyppiä. Minulla todelliset tunteeni purskahtelevat silloin tällöin yli, mikä oikeastaan pahentaa oloani töissä. Se tuo syyllisyyttä, koska en ole aidosti kiinnostunut ja sitä kautta riittävän hyvä. Olen toki ihan hyvä työssäni, mutta kun teen sitä ilman tunteiden paloa, niin vajavaistahan se on, vaikka toisin yrittäisin uskotella.

Toisinaan törmään asioihin, jotka sotivat arvojani vastaan ja ne tilanteet koen erityisen stressaavina ja painostavina. Tulee todella inhottava olo, kun en mitenkään saa pakotettua itseäni tuollaisiin tilanteisiin, vaikka työelämässä nimenomaan pitäisi ottaa kaikki vastaan sellaisenaan, kun se annetaan, nurisematta. Ainakin ihmisen, joka on sellaisessa alhaisessa asemassa kuin minä. Kaipa ne johtajat ovat sitten erikseen, heillä sitä valtaakin kai on.

Olen huomannut, että kun ei pääse toteuttamaan itseään ja arvojaan, itsetunto ja rohkeus laskevat ja vastaavasti välinpitämättömyys ja katkeruus nousevat. Koko oma oleminen muuttuu epävarmemmaksi, vaikka yrittäisikin pitää itsensä vahvana ja tavoitteellisena. Se vahvana pysyminen (ja kiinnostuneen esittäminen) vain vaatii hurjasti voimia, jolloin työelämä muuttuu raskaaksi sinnittelyksi ja vapaa-aika työkykyä ylläpitäväksi toimintojen sarjaksi. Sitä kautta voi uupua, vaikka työ ei itsessään olisikaan uuvuttavaa. Työ on kuitenkin valitettavan iso osa elämää, joten se hallitsee, haluaa sitä tai ei.

6 comments:

Ipo said...

"Olen huomannut, että kun ei pääse toteuttamaan itseään ja arvojaan, itsetunto ja rohkeus laskevat ja vastaavasti välinpitämättömyys ja katkeruus nousevat."

Mä oon huomannut ihan saman. Muutenkin kirjoitit jälleen kerran TODELLA asiaa!

En tiedä pystyvätkö ylimmät johtajatkaan usein toimimaan arvojensa mukaisesti. Tavallisesti johtajakin on palkollinen, joka laulaa sen lauluja joka homman rahoittaa. Firmojen omistajilla (ja valtion + kuntien työtä pohjimmaltaan junailevilla poliitikoilla) on tietenkin enemmän liikkumavaraa ja vapauksia ohjata toimintaa siihen suuntaan kuin haluavat; käytännössä kuitenkin taloudellisen kilpailun asettamissa raameissa. (Suomalaisessa liike-elämässä nähdään mielestäni taloudellisia pakkoja sielläkin missä niitä ei ole: irtisanotaan ikään kuin 'ennakoivasti', ulkoistetaan samoin. Myydään firmoja ulkomaille, tuotetaan työvoimaa ulkomailta ym., joka on usein täysin järjenvastaista toimintaa / kovin lyhytnäköinen ratkaisu. Jonkinlainen muoti-ilmiö vain, jota kaikki rientävät noudattamaan.)

Aikamoista 'skeidaa' sitä on itsekin joutunut puhumaan ja tekemään työuransa varrella, hohhoijaa. Vaikka on koettanut jotain rajaa pitää. Helposti vaan tulee se valintatilanne eteen, että joko nöyrryt ja tienaat ruokarahasi tai sitten et nöyrry ja olet ilman töitä. :(

Tuosta välttämättömän ja sitä kautta 'rehellisemmän' työn tekemisestä: Mulla on mielikuva, että duunarit ovat vielä rajummin alistettuja ja sanavallattomia kuin kaltaiseni näennäistyön tekijät. Perustuotantoon liittyvät hommat on ihan ykkösenä kilpailutettu, supistettu, ulkoistettu ym. Siellä huhkitaan osa-aikaisina ja tuontityövoimalla uhattuina. (Järjetöntä, järjetöntä!) Työntekijä on todellakin vain kertakäyttöhyödyke, joka voidaan milloin tahansa korvata toisella - tai robotilla.

Tämä on niin väärä suunta! Mutta mitä voisi tehdä? Perustuotannosta / teollisuudesta suuri osa on jättimäisten (pörssi)firmojen hallussa, joille merkkaa vain raha / pörssikurssit. Isot julkiset lafkat (terveydenhuolto, koulut jne.) taas ovat poliittisten intressien temmellyskenttää, joissa meininki muuttuu aina uuden hallituksen astuessa valtaan.

Onnellisuutta ja hyvinvointia ei tällä menolla ole tippumassa tähän maahan enää yhtään tippaa. Ruuvi vain kiristyy kiristymistään (markkinatalouden laki: tehokkaammin, nopeammin, vähemmin resurssein) ja tavallinen työmuurahainen voi vain venailla jonkinlaista päätepistettä. Miten ja missä muodossa se tulee, en tiedä.

Yksi kiinnostava (ja erittäin epämiellyttävä) palanen pelissä on tämä suomalainen energiahanke - eli lisäydinvoiman ja alaan liittyvän teollisuuden haaliminen maahan. Siinä mennään todella isosti päin hongikkoa - vääjäämättömästi ja peruuttamattomasti. En usko, että sitä enää mikään estää, tekijät ovat sen kokoluokan toimijoita.

(Anteeksi, mutta olen näissä asioissa aika ehdoton pessimisti. Optimismiin ei ole muutamaan vuoteen näkynyt mitään aihetta.)

Hehkuvainen said...

En varmastikaan tunne työkuvioita samalla tapaa kuin te, Nan ja Ipo, enkä siksi ehkä ihan tarkasti tajua aivan kaikkia pointtejanne.

Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä, että jos töissään joutuu tekemään jotain mitä ei ehkä haluaisi, on se varmasti kuluttavaa. :/

Sitä en yhtään ihmettele, että raha kiiluu johtajien yms. silmissä. Totta kai kiiltää. Yritykset perustetaan tekemään voittoa. On tietysti sitten hieman eri tapoja päästä voitolliseen tulokseen: inhimillisiä ja vähemmän inhimillisiä. Vaikka aika kauhuisaa kuvaa tässä maailmasta maalailette, veikkaan että on olemassa niitäkin yrityksiä/firmoja joissa parempaan tulokseen ei pyritä yksinomaan työntekijöitä riistämällä.

Itsensä toteuttaminen on ihmiselle hyvin tärkeää. Tosin Maslowin tarvehierarkiassa se on viimeisellä sijalla. Se on siis sen teorian mukaan tärkeä, mutta silti vähiten tärkeä ihmisen tarpeista.

(Täällä on muuten ihan jännä artikkeli aiheeseen liittyen.)

Minä olen jo jotenkin tottunut ajatukseen, ettei työ ole se ympäristö jossa itseäni toteutan. Tai siis ei tule olemaan. Uskon kestäväni hyvinkin suuresti ulkoaohjattua ja muuten puuduttavaa työtä, kunhan se ei ole varsinaisesti arvojeni vastaista ja saan sitten vapaa-ajalla toteuttaa itseäni rajattomasti. Työ on se mitä tehdään jotta voi viettää vapaa-aikaansa kuinka haluaa.

Vaan aika näyttää kuinka käy. Ehkä joskus kun pääsen töihin ja viivyn siellä hetken, voin osallistua pontevammin ja myötäelävämmin ahdistuneeseen purkaukseenne :P.

Tsemppiä!

korianteri said...

Olen ihan samaa mieltä.

Ehkä jostain järjestöstä voisi löytyä sinullekin sopiva työpaikka. Suomessahan on onneksi tuhansittain järjestöjä. Monet niistä lienevät pieniä, joihin otetaan korkeintaan ilmaisia palkkatuettuja (kuten minäkin) työntekijöitä, mutta otetaan moniin muitakin. Monilla järjestöillä on omat kotisivut, joilla he ilmoittavat avoimista työpaikoistaan.

Nan said...

Ipo: asiaa kirjoitat! Kyllähän vain rahan vuoksi työtä voi ihan hyvin tehdä, mutta sillä on seurauksensa - jos ei muuten niin ainakin omassa ajatusmaailmassa.

Eipä ne ylimmät johtajatkaan kai pysty toimimaan kuten haluavat, mutta veikkaanpa, että siihen asemaan päätyvät ihmiset, joiden arvot sopivat tehtävään niin hyvin, että ristiriitoja ei pääse syntymään. Me tuskailijat nyhvätään siellä suht alhaisella tasolla :(

Olen samaa mieltä noista taloudellisista pakoista: niitä liitetään myös alueille, joille ne eivät todellakaan kuulu. Lisäksi en ymmärrä noita muoti-ilmiöitä, että irtisanotaan ja hysterisoidaan, kun kerran "muutkin".

Ihmeen lyhytnäköisesti toiminta on mennyt: tehdään ratkaisuja maksimoidakseen seuraavan kvartaalin tai vuoden tulos, mutta ei näytetä ajattelevan pitkän tähtäimen tavoitteita. Mitä sitten tapahtuu, jos toiminta on ulkoistettu tai muutettu johonkin mihin lie maahan? Työntekijän asemaa ei käy kadehtiminen, koska hän on vain välttämätön paha.

On ikävää, että työelämä vaatii nöyrtymistä, kun se on itselleni niin vaikeaa :( Johonkin rajaan asti pystyn näyttelemään ja olemaan niin kuin pitää, mutta kun se raja tulee vastaan, se myös tulee. Kuin muuri. Ne ovat inhottavia tilanteita, joihin en onneksi ole vielä työelämässä joutunut. Jotain pienempiä tilanteita on ollut ja niistä olen selvinnyt hyvällä onnella.

En ymmärrä, miten kukaan päättävämpi yksilö ei näytä älyävän sitä, että ruuvia ei voi kiristää loputtomiin. Ei vain voi. Saa nähdä, mitä tapahtuu, kun raja tulee vastaan.

Ja joo, ydinvoima ei ole tulevaisuutta, mutta silti siihen panostetaan, voi voi... mitäpä siihen voisi sanoa :(

Optimismiin ei ole juuri aihetta.



Hehkuvainen: me ollaan Ipon kanssa melkoisia synkistelijöitä :) Onhan niitä varmasti yrityksiä/tahoja, joiden toiminta kestää päivänvaloa työntekijöidenkin kannalta. Varmasti on. Yleinen linja suuremmissa yrityksissä ainakin on vain aika hyytävä.

Mielenkiintoista, että itsensä toteuttaminen on vähiten tärkeä tarve Maslow'n mukaan. Ehkä se on niin, mutta itse näkisin sen hieman tärkeämpänä... Tosin voihan itseään toteuttaa monella tavalla. Olen minäkin jotenkin sisäistänyt sen, että työelämässä en itseäni toteuta, vaan vapaa-ajallani. Joskus vain herää katkeruus siitä, kun sitä vapaa-aikaa eli itsensä toteuttamista tuntuu olevan niin vähän :( Kyllä puuduttavaakin työtä kestää, jos siihen liittyy muita kannustavampia elementtejä, kuten kivat työkaverit. Mutta jos koko töissä oleminen on yhtä nollaa, niin vaikea siinä on mieltänsä korkeana pitää.



Korianteri: kiitos hyvästä vinkistä! Jossain järjestössä toimiminen voisi olla tosi kannustavaa. Olen oikeastaan haaveillutkin, että pääsisin toimimaan jollakin alueella, jossa olisi jotain järkeä. Siis vaikka vapaa-ajallakin, mutta miksipä en voisi työskennelläkin jossain järjestössä.


--
Kivaa loppiaista!

Hehkuvainen said...

Haluaisin hieman korjata aikaisempaa kommenttiani. Puhuin ehkä hieman harhaanjohtavasti kun sanoin että itsensä toteuttamisen tarve olisi tarvehierarkian mukaan tarpeista vähäisin.

Todellisuudessa se on viimeinen. Siis se voidaan toteuttaa vasta kun kaikki hierarkiassa aikaisemmat tarpeet on tyydytetty. Toisaalta se siis on vähiten tärkeä, kun esim. fysiologiset tarpeet ajavat kyllä sen edelle, mutta ei se ole silti ihmiselle mitenkään vähemmän merkityksellinen asia.

Nan said...

Hehkuvainen: näin sen oikeastaan itsekin ajattelen. Jos on puutetta jostain perustarpeesta (ruoka, uni, turva), niin ei tuollaista "korkeampaa" tarvetta välttämättä synnykään. Se ei silti tee siitä tasapainoisen elämän kannalta merkityksetöntä.