Epätasapainotilaani tunnustellessani olen päätymässä jonkinlaisen ylirasituksen "diagnoosiin". Ehdin melkein jo huolestua jostain vakavammasta, kun käveleminenkin muuttui raskaaksi, "kunto huonontui", heikotti, huimasi ja rintaa puristi, mutta kun luin ylikunnon/ylirasituksen oireita, ne täsmäävät tilaani tosi hyvin.
Tämä ihana talvisuus on tuonut minulle runsaasti energiaa, joten olen purkanut sitä ulkoliikunnalla. Olen nauttinut! Olen tuskin malttanut odottaa, että pääsen taas tekemään jotain fyysistä. Jossain vaiheessa paras terä esimerkiksi hiihtämisessä kuitenkin katkesi: siinä kun aiemmin jaksoin hiihtää jonkin mäen ylös, niin seuraavalla kerralla (ja sitä seuraavilla) en sitten enää jaksanutkaan, vaan voimat loppuivat yhtäkkiä. Myös olo liikunnan jälkeen ei enää ollutkaan niin ihana ja vahva kuin yleensä, vaan ennemminkin ääriuupunut ja heikko.
En ole tajunnut, että tällainen liikuntamäärä voisi olla minulle liikaa (kun määrä ei sinällään huikealta kuulosta), mutta ei kai kyse olekaan määrästä sinänsä, vaan määrästä suhteessa omaan peruskuntooni ja palautumiskykyyni. En ole yksinkertaisesti vain levännyt tarpeeksi, jotta olisin palautunut rasituksista.
Ylirasitukseen voi vaikuttaa myös henkiset rasitustekijät, joita minulla on työ, työ ja työ. Olenkin käyttänyt liikuntaa pakokeinona työstä, eli rasittanut itseäni ensin henkisesti töissä ja sitten fyysisesti vapaa-ajalla. Yhteensä se on kai sitten ollut liikaa.
Olen rakastanut liikuntaa, koska se saa minut tuntemaan olevani elossa, oma itseni. Kun koko päivän töissä näyttelee ja antaa elämän valua hukkaan, vapaa-ajalla pakko elämään ja aitoihin tunteisiin jotenkin korostuu: siispä siinä parissa tunnissa pitää saada ja kokea kaikki! Hullua on myös se, että minun ei ole todellakaan tarvinnut pakottaa itseäni liikkeelle, vaan olen mennyt innosta puhkuen, joka kerta.
En ole tietenkään täysin varma, että epätasapainoni johtuu ylirasituksesta, mutta siltä minusta nyt tuntuu ja näyttää. Pitää nyt siis levätä, syödä erityisen hyvin ja levon jälkeen alkaa varovasti rakentaa peruskuntoa matalasykkeisellä liikunnalla (minulla liikunta on nyt tainnut olla liian korkeasykkeistä peruskuntotasooni nähden).
Olen nyt ainakin oppinut taas lisää terveydestä ja liikunnasta:
- Kuuntele kehoasi! Lepää, jos tuntuu siltä.
- Rakenna peruskunto matalasykkeisellä, pitkäkestoisella liikunnalla.
- Liikunnan "sietokyky" on yksilöllistä ja riippuu mm. peruskuntotasosta.
- Paremmalla peruskuntotasolla sietää fyysisiä kuormituksia paremmin.
- Syö riittävästi ja laadukkaasti, erityisesti liikunnan lisääntyessä.
- Ylirasitus voi muodostua hitaasti ajan kuluessa tai nopeastikin, jos liikuntamäärät ja -intensiteetti kasvavat yhtäkkiä.
- Ylirasitus voi olla myös monen rasittavan fyysisen ja psyykkisen tekijän summa.
- Ylirasituksen tyypillisiä oireita ovat mm. voimatasojen laskeminen, uniongelmat, ruokahalumuutokset, palautuminen treenistä kestää pitkään, ärtymys, väsyminen, sydämen tykytykset, koholla oleva lämpö, voimakas hengästyminen rasituksessa.
Jään seuraamaan tilannetta. Toivottavasti omat konstit auttavat.
6 comments:
Itse taisin kärsiä vastaavasta tuossa syksyllä, ainakin oli noita sydämen tykytyksiä ja väsymistä, ja takana reilu kolme kuukautta kovaa treenaamista. Helpotusta tosiaan toi, että otti muutaman viikon todella paljon kevyemmin treenailun suhteen (kävin lähinnä kävelemässä).
Nuo oireet ovat tosi pelottavia, jos ei keksi, mistä ne voisivat johtua! Mukava kuulla, että sinä selvisit loppujen lopuksi kai aika helpolla, kun kai tuo voi pahaksikin äityä. Minunkin pitää nyt hellittää, vaikka on vaikea malttaa kesken parhaan hiihtokauden.
Tuo malttaminen olikin se vaikein osuus! Ei nimittäin millään olisi malttanut kun halua ja intoa kovempaan treeniin oli. Pysäyttävää kuitenkin kun tuntu, että saa sydänkohtauksen vaikka istu.
Uskon! Minusta tuntuu ihan käsittämättömältä, että malttaisin nyt vain olla ja tehdä kevyttä :(
Toisaalta on kyllä nyt hyvä, kun tajuan kroppani kestokyvyn ja -rajat. Ehkä ensi kerralla en päästä ongelmaa näin pitkälle, vaan osaan antaa ajan palautumisellekin. Toivottavasti.
Hyvää viikonloppua sinulle :)
Kuulostaa kyllä siltä, että olet tehnyt oikean diagnoosin ylirasituksesta. Minä (perfektionisti) haluaisin tehdä niin paljon, kaikki-tai-ei-mitään -mentaliteetilla, myös liikuntaa. Nyt olen tyytynyt päivittäisiin 3 km kävely-juoksulenkkeihin koirien kanssa, joka tuntuu juuri sopivalta. En tutki sykkeitä, aikoja (paitsi ihan vähän vaan ;) ja yritän tehdä miltä tuntuu. Jos haluaa kävellä, kävelee. Jos joku päivä tuntuu, ettei jaksa, niin helpottaa liikuntaa. Hitaasti hyvä tulee, yritän sanoa itselleni. Vaikka takaraivossa vähän kumisee: "treenaa treanaa, kohta alkaa suunnistuskausi, olet huono ihminen, kun et treenaa kunnolla!". Kyllä se tästä :).
On se kyllä kumma se ääni, joka päässä toitottaa, että lenkkeile, lenkkeile ja lenkkeile :) En ole sitä viime aikoina paljoakaan kuunnellut, mutta silti nyt on mennyt yli. Ongelma on siinä, että rakastan hiihtämistä ja tätä lumista talvea. Menen tosi mielelläni hiihtämään ja katselemaan maisemia - vaikka joka päivä! Mutta kun se on liian raskasta, sitten loppujen lopuksi.
Olen myös päässyt eroon sykemittarista, mutta silti pyrin suorittamaan, vaikka en tarkoittaisikaan sitä. Kyllähän se näyttää hyvältä (itselleni), jos saan esim. 50 km täyteen viikossa tai x tuntia toista harrastetta viikossa ;) Hullua.
Kuulostaa hyvältä, että olet tasapainossa liikunnan kanssa ja kuuntelet oloasi! Minäkin sanon kuuntelevani, mutta käytäntö ei ole näköjään toiminut.
Post a Comment