Monday, January 18, 2010

Vaatenurinaa, itsestään katoavia riepuja

Hukkasin välihousut viime talvena. En edelleenkään ymmärrä, mihin ne katosivat. Ostin siis uudet, ihanan pehmoiset bambuiset. Nyt nekin katosivat, mikä on äärimmäisen mystistä, koska riisun välihousuja lähinnä vain kotona. No, hukassa ovat, taas.

Kaivoin siis kaappien kätköistä iänvanhat välihousuni ja olen taas kironnut niitä koko päivän: en ymmärrä, kuka ihme on suunnitellut ne! Vyötäröä piisaa vaikka muille jakaisi, melkeinpä pöksyjä voisi käyttää kainalolämmittiminäkin. Sivusuunnassakin tilaa on kahdelle pepulle, joten vaatii ihmeellisiä kykyjä, jotta tuon kaiken kangasmäärän saa sullottua housujen sisäpuolelle... ja voin kertoa, että ei se onnistu mitenkään, vaan kangas tursuilee housujen vyötäröstä. Siispä kangasta on riittävästi varsinkin edessä, joten maha näyttää pömpöltä.

Lahkeissa kankaasta on kuitenkin säästelty, joten minä - en nyt niin kovin huikean pitkä nainen - kuljen nilkat paljaina. Käsittämätöntä. Kuka tällaisia tuotteita on suunnitellut?!

Ostan uudet bambuiset, jos vanhat eivät löydy. Lohdullista on se, että ne olivat sentään suunniteltu järkevän mallisiksi: vyötärö on hieman madallettu ja lahkeet ovat pitkät. (En yleensä pidä välihousuja sisällä, joten tämä ongelma ei oikeasti ole kovin suuri. Kunhan nurisen. Enkä siedä tavaroiden katoamista, mur.)

4 comments:

Hehkuvainen said...

Onpas tosiaan mystistä :o. Ja perin harmillistakin, että hyvät pöksyt katoavat :(. Mulla on myös yhdet sellaiset kainalokalsarit, ne on kyllä typerät :P.

Nan said...

Yritän kovasti löytää pöksyt. Kyllä niiden pitäisi jossain olla. Aamuisin ei vain ole kaikkein kärsivällisin ja otollisin aika suuretsinnöille :)

Kainalokalsarit, hauska sana :) Tosiaan, tuo malli voi olla kyllä ihmeen omituinen.

trina said...

Pussilakanan mutkassa, pyykkikoneen takana, vaatekaapissa vaatepinon takana, sängyn/patjan alla, housun lahkeessa... niitä tavallisimpia piilopaikkoja kadonneille pyykeille ;) Miks muuten pitkissä kalsareissakin ei vois olla lantiomallisia, niinkuin sukkahousuissakin on. On kätevät matalampivyötäröisten (tai normaalienkin) housujen kanssa.

Nan said...

Trina: luettelemasi paikat todellakin ovat niitä tyypillisimpiä! Tosin löysin aikanaan siivouksessa kadonneen tehosekoittimen silikonisen tiivisteen pyykkikoneesta. Sieltä en todellakaan olisi osannut sitä etsiä :D (Ehdinkin kääntää jo keittiön ympäri tuota etsiessäni...)

Nuo uudet kalsarini ovat aika matalavyötäröiset, mikä on tosi kätevää!