Olen viime viikkoina saanut muutaman pilkahduksen vapauden tunteesta, eli olen onnistunut olemaan läsnä juuri silloisessa hetkessä onnellisena, vailla (menneisyyden ja tulevaisuuden) murheiden kahleita. Se on tuntunut tosi hyvältä!
Näin eräänä yönä myös huikaisevaa unta: olin unessa täysin vapaa ja rohkea. Menin juuri siihen työpaikkaan kuin halusinkin, kun edellinen ei miellyttänyt, ja tein muutenkin niitä asioita, joita halusin. Uni oli varsin realistinen, eli samoin voisin toimia oikeassakin elämässä, mutta erilaiset pelot pitävät minua paikallaan. Oli kuitenkin mahtava saada "kokemus", joka oli toista. Se oli kuin eräänlainen todiste siitä, että siihen, vapaampaan suuntaan voisi kulkea, vaikka ehkä ihan yhtä huoleton suunnittelemattomuus ja vapaus ei kenties onnistuisikaan.
Seuraavana yönä näin unta, että minulle tapahtui kauheita. Uni ei ollut kuitenkaan painajainen, vaan vahva selviytymistarina pahan tapauksen jälkeen. Minä olin vahva, osasin hakea apua ja pystyin aloittamaan toipumiseni. Elämä ei tuntunut vaikealta.
Nämä unet tuntuvat minusta ihan siltä kuin olisin jotenkin vahvistunut, vaikka se voi olla kuvitelmaakin. Tuo häivähdys vapaudesta on mietityttänyt minua kovasti. Toisaalta tunnen, että minä voisin tehdä rohkeampia valintoja ja heittäytyä enemmän elämän vietäväksi nykyisen turvallisen linjan sijaan. Voisin saada enemmän kokemuksia, oivalluksia, osaamista ja mielihyvääkin. Miksi olen kuitenkin täysin jumissa ihan toisenlaisessa tilanteessa?
Minä pelkään menettäväni niitä hyviä asioita, joita olen tähän asti saavuttanut. Näin on, vaikka se kuulostaakin hullulta: minä siis pidän kiinni kynsin ja hampain nykyisistä asioista, mikä estää uusia asioita tulemasta elämääni. Nykyinen, kurjuuskin, on turvallista, uusi voi sisältää sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Pelkään putoavani elämän rattailta, joutuvani sillan alle asumaan ja orjatöihin, jos olen rohkea.
Kai muutosta varten pitää olla jotenkin vahva ja kokea seisovansa omilla, vahvoilla jaloillaan. Jos kokee vain sinnittelevänsä, uutta ei enää mahdu tulemaan saati, että sitä pystyisi käsittelemään. Uneni ovat muuttuneet "vahvemmiksi", ehkä se kertoo kuitenkin jo jotain. Ainakin ne antavat toivoa.
8 comments:
Vahvojen unien tuoma tunne on varmasti piristävä. Luulen että on sinällään kirous, että ihmiselle on suotu kyky ajatella asioita eteenpäin. Silloin osaa myös pelätä kauhuja, joita omasta ratkaisusta voi seurata. Väittäisin kuitenkin, että lopulta valtaosa riskin ottaneista ihmisistä ei kadu ottamaansa riskiä.
Tommy Tabermann on sanonut sen niin kovin hienosti: "epäröinnin kynnyksellä kysy kuinka paljon rohkeutta uskallat tänään jättää käyttämättä".
:)
Lukiessani blogiasi rupesin miettimään sitä, että paljonkohan olet saanut lapsena narua toteuttaa omia itsenäisiä ratkaisuja ja myös tuettu niissä. Mikäli on esimerkiksi vähätelty ja ehkä naureskeltu sinun ajatuksille, niin siihen voisi auttaa korjaava terapia. Vanha sananlasku minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa pitää paikkansa. Uskon että olet oikealla tiellä vain loppuhitsausta vailla..
t.Anu
Hehkuvainen: minulla on myös se käsitys, että harvempi katuu tekemiään rohkeita valintoja. Toki joku ja joskus, kun aina ei voi onnistua. Vahvat unet ovat piristäneet minua, on mukava "nähdä" asioita, joita voisi oikeassakin elämässä joskus olla, jos hyvin käy. Kyky ajatella asioita eteenpäin on sekä kirous että siunaus - riippuu, miten sen näkee ja ottaa. Ja riippuu ihmisestä, jumiutuuko siihen vai näkeekö sen mahdollisuutena.
Anu: minusta tuntuu siltä, että minua ei ole pahemmin tuettu pienenä... Ehkä olisin saanut narua, jos olisin sitä ottanut, mutta luulen, että en sitä helposti ottanut, eikä kukaan kannustanutkaan minua siihen. Oikeastaan oli paljon asioita, joita en saanut tehdä muiden mukana, jotta en olisi "sotkenut". Olen vieläkin tuosta jotenkin katkera.
Minulla on vahvoja muistikuvia vähättelystä ja ajatuksilleni nauramista, joten sitä on tapahtunut, vaikka en muistakaan, että kuinka paljon. Haavoja tuosta on kuitenkin jäänyt. Korjaavasta terapiasta en ole kuullutkaan, mutta alan itsekin kallistua sille kannalle, että jonkinlainen terapia olisi paikallaan...
Kiitos kannustuksestasi, joskus minulla on olo, että olen vasta taipaleeni alussa, vaikka voihan kyseessä olla sekin, että loppurutistus vain puuttuu.
--
Kiitos teille kommenteistanne ja mukavaa viikon jatkoa! :)
Kuulostaapa hyvältä, unet ja ajatukset. Egosi pitää kiinni nykyisestä, kurjistakin asioista? Eikö siinä Tollen kirjassa pitkälti juuri kerrota siitä? Emme me sillan alle joudu, jos vapaudumme ja annamme itsemme olla onnellisia ja rentoja. Ja jos vaikka joudummekin, niin sielläkin voi olla ihan hyvä.
ps. jos menet terapiaan, mene ihmeessä kognitiivisen käyttäymisterapiaan tai johonkin ratkaisukeskeiseen terapiaan. EI psykoanalyysiin tai siihen pohjautuvaan psykoterapiaan. Kokemusta on näet. Menneisyydessä rypeminen ja edes syiden tajuaminen ei auta eteenpäin, ja sitä perinteinen pitkäaikainen terapia pitkälti on. Itse pyrin nyt menneestä (ja sen kautta niistä katkeruuksistakin ym.) eroon ja olemaan läsnä nyt ja tässä.
Pellon pientareella: Kiitos kommenteistasi! Taidan olla erittäin turvallisuushakuinen ihminen, eli en oikein uskalla ottaa riskejä. Minun on esimerkiksi aina ollut tosi vaikea saada töitä - miten siis pystyisin luopumaan vakituisesta työpaikasta? Samanlaisia ajatuslukkoja on muitakin, joita yritän nyt kovasti työstää.
Taival on ollut hidas, mutta olen vapautunut ja heittäytynyt asioihin jo pienemmässä mittakaavassa. Kyllä se tästä, uskon vahvasti niin! Ja tosiaan, siellä sillan allakin voi olla ihan hyvä olla.
Minua kiinnostaisi terapia, tosin olen miettinyt ihan samaa kuin sinäkin, että menneisyyden jauhaminen tuskin hyödyttää. Haluan myös olla läsnä tässä hetkessä ja nyt ja ratkaista tämän hetken ongelmat. Tämä hetki luo tulevaisuutta, mennyt on jo mennyttä.
Oliko siinä Läsnäolon voimassa puhetta "kärsimyskehosta"? Luepa vielä se Uusi maa, vai oletko lukenut? Mä olen saanut ihan käsittämättömiä oivalluksia viime öinä, kun olen sitä kirjaa lukenut. Hassua, että siinä on juuri niitä vastauksia niihin kysymyksiin, joita olen blogissakin viime aikoina kysynyt: miksi jäämme tuskaan ja toimimme itseämme vastaan, miksi muutos on niin vaikeata jne. Nyt mulla on sellainen fiilis, että vaikka terapia olisi ok, niin en tarvitse sitä, voin itse tehdä tosi paljon: tiedostaa. Ei tarvitse tehdä "töitä", pakottaa, yrittää kauheasti. Vain tiedostaa, ja siitä tuossa kirjassa puhutaan. Se on itse asiassa niin käsittämättömän yksinkertaista ja helppoa ja siksi vaikeaa. Tiedostaa mielen kuviot, hyväksyä tunteensa, kohdata ne. Päästää irti. Nyt on nimittäin tosi hyvä fiilis! Ihan itsestään vain. Kun on tajnnut.
Myös Läsnäolon voimassa kerrotaan kärsimyskehosta. Aihe on hyvin mielenkiintoinen! Pitää lukea tuo kirja loppuun ja tarttua sitten siihen Uusi maa -kirjaan. Mukavaa, kun on kirjoja, jotka todella ravistelevat!
Mukava kuulla, että sinulle Uusi maa on kolahtanut. Taisi olla sopiva aika sinun törmätä tuohon kirjaan :) Minullekin on tullut sellainen tunne, että voin tehdä tosi paljon itsekin. Tavallaan kaipaan terapiaakin, mutta tuskin sellaiseen pääsen - ja olen saanut jo nyt tosi paljon irti ihan noista kirjoistakin. Se on mahtavaa!
Noiden asioiden tajuaminen on helpottavaa. Minustakin tuntuu, että ei tarvitse yrittää kauheasti, mitä olen yrittänyt. Olen oikein puristamalla yrittänyt ja vaikeaa on ollut. Vaikka nämä asiat vaikeita ovatkin, niin ei ne pakottamalla etene! Läsnäolon voima on tuonut rauhaa ja tiedostamista, oikeaa etenemistä. Se on hyvä.
Post a Comment