... ja sitä silti vetää puoleensa! Minä en käsitä. Mistä se johtuu, että kun on aikaa, kalenteri täyttyy "itsestään"? Kun olisi aikaa löhötä ja katsella pilvien liikkeitä, pitää rynnätä sinne ja tänne ja tehdä ja touhuta?
Olen touhukas ihminen, mutta rajansa kaikella. En pidä siitä, että kalenterini on kuin jatkuvassa alipaineessa vetämässä kaikkea tarjolla olevaa ympäristöstään. En taida hallita ajankäyttöäni, vaikka muuta väitänkin.
Toisaalta kyse on siitä, että siedän touhuamista ja ryntäilyä rajallisesti ja tuo sietokyky on heikentynyt merkittävästi vuosien varrella, todennäköisesti pysyvästi. En ole suorituskone enkä koskaan sellaiseksi enää taida tulla (onneksi). Nyt pitäisi vain osata tunnistaa omat rajansa ja ennen kaikkea osata elää niiden sisäpuolella.
Nyt olen väsynyt, minua ahdistaa tietyt aikaa vievät tekemiset, jalkani ovat kipeät liiasta liikkumisesta ja keskittymiskykyni rakoilee. Olisinkohan tulossa vielä hieman kipeäksikin, kun koko kroppa tuntuu olevan jotenkin sekaisin, ja kun kehossani ei ole hyvä olla, mielikään ei kukoista.
Olen hieman suutahtanut itselleni, mikä on toki turhaa. Suutahtaminen nousee lempeän huolenpidon rakosista: "mikä siinä leppoisassa elämäntavassa on niin vaikeaa?!". Niinpä. Minä olen näköjään ihminen, joka tarvitsee leppoisan elämäntavan, jossa on aikaa asioille. Sellaisen elämän, jossa voin tehdä pyrähdyksiä, mutta en juosta. Minä tarvitsen tunnetta ajasta, asioista, olemisesta, oppimisesta ja elämisestä enkä jatkuvasta suorittamisesta ajan virratessa liian nopeasti.
Liukuminen suorittamiseen on liian helppoa. Se onnistuu jopa silloin, kun on aikaa. Minulla taitaa olla todella paljon opeteltavaa itselleni sopivammasta elämäntavasta. Kauas on pitkä matka. Plääh.
4 comments:
Niin se menee. Kun on yksinäistä, koittaa jollain tavalla kehittää itselleen aktiviteettia. Ja kun sitä aktiviteettia ja ehkä sosiaalista elämää saa aikaiseksi niin sitten ei sitä sitten jaksaisikaan. Tosi ristiriitaista.
Itse kaipaisin että kun tuntuu yksinäiseltä niin voisi vaan soittaa jollekin että tulisitko/ voisinko tulla kahville tms. niin se ei nykyajan kiireislle ihmisille saman päivän/ viikonkaan aikana sovi. Ei ole ketään jonka oventaakse voisi mennä sopimatta tai saati ketään joka tulisi yllätysvierailulle. Surullista mutta totta.
Jep, näinhän se menee, on joko liian vähän tai liikaa. Oma optimaalinen alue taitaa olla aika kapea.
Minäkin kaipaisin tuota, että voisi vain soittaa ja kysyä kahville tms. Sitten toisaalta liian harvoin jaksan itsekään ajatella moista, kun arki väsyttää. Kivaa olisi, mutta kuitenkaan ei jaksa, joten jää tekemättä. Ristiriitaista.
Nykyajassa on juuri tuo harmillista, että vierailut ovat jääneet vähiin ja ne vähätkin täytyy suunnitella monta viikkoa etukäteen.
Hyvää pääsiäisen odotusta sinulle!
Pakenet jotain? Suoritat "hyviä" asioita, jotta "voisit hyvin"? Et kohtaa (negatiivisia, vaikeita) tunteitasi? Pysähtyminen pelottaa? Kärsimyskehosi vaatii kiirettä? Itselleni toivoisin vähän enemmän ohjelmaa, tunnen itseni tosi "laiskaksi". Roikun vain liikaa netissä ja jopa tv:n ääressä.
Pellon pientareella: olen pohtinut asiaa. En juuri nyt ehkäpä pakene mitään, vaan elän kiireellä elämätöntä elämääni. Teen siis asioita, joita haluankin tehdä. Ongelma on vain se, että on ikäviä velvollisuuksiakin, joita pitää tehdä ja jotka vievät lähes koko ajan (työ, siivous yms arkivelvoitteet), jolloin noihin mukaviin asioihin käytetty aika supistuu tosi pieneen. Siihen väliin sitten yritän mahduttaa kaikenlaista... Liikaakin, jolloin taas ahdistaa.
Ei kai se "laiskuus" mitään haittaa, jos oma olo pysyy hyvänä ja sitä "laiskuutta" kaipaakin :)
Post a Comment