Thursday, March 27, 2008

Kun työ tarjoaa tyhjyyttä...

Minua turhauttaa. Ei kun ei, minua turhauttaa JA tympäisee. Työni siis. Heräsin tässä eräänä päivänä töideni ääressä normaalista arkihorroksestani ja tajusin, mitä viime kuukausina on tapahtunut ja missä olen nyt. Näin kehityskulun tähän päivään asti ja väläyksen tulevista kuukausista... se pysähdytti miettimään.

Minulla on ollut mukava, mielenkiintoinen ja aika monipuolinenkin työ. Tilanteet kuitenkin muuttuvat, ja itsestäni johtumattomista syistä työnkuvani on muokkautunut ajan myötä. Jotain on tullut lisää ja jotain on pudonnut. Muutos on luonnollista, joten olenkin yrittänyt sopeutua siihen. Olen iloinen siitä, että minulla on työtä ja toimeentulo, joten olen yrittänyt antaa työpanokseni vaadittavalla täsmällisyydellä ja tarmolla.

Viime kuukaudet ovat kuitenkin olleet vaikeita. Olen ajatellut, että se voisi johtua talviväsymyksestäni, ehkä masennuksesta ja siitä, että työni on muuttunut väliaikaisesti ikävämmäksi. Mutta ei, tämä ei ole enää väliaikaista.

Samalla, kun muu elämäni on tuntunut paremmalta kuin aikoihin, niin työelämän osalta kehityskulku on ollut päinvastainen. Työstäni on pudonnut pois mielenkiintoisimmat, vaihtelevimmat ja vastuullisimmat osat ja tylsät tehtävät ovat jääneet. Työni vähentyessä sain toki uusia tehtäviä, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta, mutta osoittautuivatkin pian kuplaksi. Lupaus paremmasta muuttuikin uusiksi vielä aiempiakin tylsemmiksi työtehtäviksi. Kaiken lisäksi työmäärä on jatkanut kutistumistaan.

Minä olen todellakin kadottanut motivaationi ja innostukseni työhöni. On sääli, että kevään myötä lisääntynyt energisyyteni ja tarmokkuuteni valuu hukkaan ja voin antaa vain murto-osan siitä, mihin pystyisin. Lisäksi työmäärän vähetessä kadotan helposti vähäisenkin tarmokkuuteni työtä kohtaan ja hyvä jos saan aikaiseksi enää yhtään mitään. On vaikeaa tarttua mihinkään, kun ei enää kiinnosta; työni ei tunnu enää edes vähänkään merkitykselliseltä enkä koe, että minua edes arvostetaan.

Kyllähän surkeaakin työtä tekee jonkin aikaa, jopa kuukausia, mutta pitkään jatkuessaan se tekee olon vaikeaksi. Minulla on nyt vaikea olo. Jos minulla olisi todella huono olo elämässäni, saattaisin ehkä hakea sairaslomaa. Muita lomia ei voi juuri nyt oikein pitää eikä ne mitään ratkaisisikaan. Esimiehelle ei voi tilanteesta puhua vielä muutamaan kuukauteen. Ainoat vaihtoehdot ovat sinnittely tai uuden työpaikan etsiminen, joista jää oikeastaan jäljelle vain yksi vaihtoehto.

En ymmärrä, miten ihmeessä jaksan sinnitellä tulevat kuukaudet, kun nytkin on jo näin vaikeaa. Tämä merkityksettömyys, tyhjyys, tavoitteiden ja vaihtoehtojen puute todellakin syö sisältä. Ei kai kuitenkaan auta muu kuin vain rutistella työtunteja eteenpäin ja yrittää tähyillä jotain hyvää. En ymmärrä, miten näin onkin päässyt käymään. Vielä jokin aika sitten asiathan näyttivät työelämäni suhteen valoisilta. Nyt olen pudonnut johonkin enkä löydä tietä ulos.

(Suomi24-sähköposti on ollut toimimatta jo ties kuinka monta päivää. Täytyy kyllä sanoa tämän kokemuksen ja aiempien kokemusteni perusteella, että siinä on huonoin sähköpostinpalveluntarjoaja, jota olen käyttänyt. Ehkä ilmaispalvelusta ei pitäisi valittaa, ja ainahan voi tulla ennakoimattomia suuria ongelmia, joita pitäisi ymmärtää, mutta silti nyppii...)

2 comments:

mari said...

Minulla on vähän sama tilanne kuin sinulla, yritän sinnitellä työssä, josta en saa kertakaikkiaan mitään irti. Tällä hetkellä keskityn tulevaan kesälomaan, viikonloppuihin, palkkapäiviin ja niihin pieniin hyviin asioihin joita työssäni on. Lisäksi ajattelin mennä syksyllä jollekin iltakurssille, josta saisin älyllistä ja mukavaa sisältöä elämään. Mutta kyllä työnkin pitäisi mielestäni tuottaa enemmän iloa.

Nan said...

Kyllä minusta työn pitäisi tuntua mielekkäältä. Ei sen tosiaan tarvitsisi täydellistä olla, mutta sellaista, että töihin meneminen ei ahdistaisi ja työpäivät kuluisivat nopeasti jotain melko järkevää tehden.

Muutosten tekeminen on vain vaikeaa. Nykyään näyttää työpaikan saaminen olevan kiven alla, joten turvallista työtä on vaikea jättää, vaikka se voisi olla järkevääkin joissain tilanteissa.

Iltakurssi kuulostaa hyvältä. Minäkin olen suunnitellut jotain uutta syksyksi... sellaista, joka toivottavasti auttaisi työelämässä viihtymistä :)