Thursday, March 20, 2008

Riittämätön

Riittämättömyyden tunne on inhottava. Se kalvaa sisuksia kuin happoa sylkevä lohikäärme, joka kiertää ja kiehnää niin, että korventavissa sisuskaluissa tömisee.

Huono itsetunto, sanoisi joku. Siitähän tuo riittämättömyyden tunne kai usein kumpuaa, vaikka onhan 'oikeaakin' riittämättömyyden tunnetta olemassa. Osittain kyse on myös valtavista vaatimuksista itseään kohtaan; siitä, että ei koe olevansa riittävä yhtään kenellekään tai millekään, vaikka oikeasti voisi ollakin ihan riittävän hyvä. Kukaanhan ei ole täydellinen, mutta silti voi olla riittävä.

En minä tiedä, milloin minä olen riittävä. Kai sen joskus voi tietää, mutta usein ei ja arvailu ei kannata. Ehkä tuo riittämättömyyden tunne on asia, jonka kanssa oppii elämään... tai ehkä opin olemaan vähemmän vaativa itseäni kohtaan.

Minulla ei ole suunnitelmia pääsiäiseksi. En oikein edes tiedä, miten juhlia; ostamalla mämmiä ja suklaamunia? Ehkä niin. Hyvää pääsiäistä!

6 comments:

Hehkuvainen said...

Tulee vähän ohut kommentti, mutta sanonpa silti: tunne on jokseenkin tuttu. En pidä siitä tunteesta. Omalla kohdalla osaan yhdistää sen vähän alhaiseen itsetuntoon. Parantamisen varaa olisi :/.

Hyvää päästäistä, päädyitpä viettämään sitä miten hyvänsä :).

Maire said...

Toivotan sinulle aurinkoista ja iloista pääsiäistä!

ipo said...

Mukavia pääsiäisajan päiviä sulle! :)

Nan said...

Kiitos! :) Oikein hyvää pääsiäistä teillekin!

Hehkuvainen: juu, kyllä tuo itsetunto vaikuttaa paljon. Lisäksi näin "vanhemmiten" huomaa kirpaisevasti omat puutteensa, jotka on ainakin minun varsin vaikea hyväksyä. Syytä olisi kuitenkin muistaa, että on ihan riittävän hyvä ihminen.

mari said...

Toivottavasti sinulla oli oikein mukava pääsiäinen.

Tuo riittämättömyyden tunne on valitettavan tuttu minullekin. Miksei voi vaan hyväksyä itseään sellaisena kun on, kun kerran muidenkin ihmisten virheet pystyy hyväksymään, ja vieläpä pitämäänkin näistä "virheellisistä" ihmisistä? Harmittaa olla jatkuvasti ankara itselleen.

Nan said...

Mari: kiitos kysymästä, pääsiäinen meni kivasti. Toivottavasti sinullakin :)

Minun on itse asiassa aika helppo hyväksyä ihmisiä "kokonaisuuksina", joissa on hyvät ja huonot puolensa. Nykyään ymmärtää jo sen, että kaikissa on huonoja puolia, eikä enää oletakaan, että jossain olisi täydellisiä ihmisiä. Täydellisiä kulisseja voi olla, mutta ei täydellisiä ihmisiä.

Mutta sitten, kun virheet pitäisi hyväksyä *itsessään*... niin eipä onnistu. Olen myös armottoman ankara itseäni kohtaan :(

Tuo ankaruus tosiaan harmittaa, koska se on ihan turhaa itsensä kiusaamista ja energian tuhlaamista. En tajua, mikä siinä itsensä hyväksymisessä on niin vaikeaa, että vaikka sitä yrittää työstää vuodesta toiseen, niin muutokset ovat älyttömän hitaita ellei suorastaan olemattomia?!