Wednesday, March 19, 2008

Palautteesta itsepohdintaan

Olen saanut harrastukseeni liittyen palautetta, joka hämmentää minua. Palaute ei tosiaan ollut kovin positiivista, mutta ei se sinällään pahaakaan ollut - ihmetytti vain se, millainen käsitys palautteen antajalla on minusta. Erotan siis palautteesta kaksi osaa: hyvän rakentavan kommentin liittyen siihen, miten voisi olla harrastuksessa parempi sekä palautteen siitä, millaisena minut nähdään (mikä vaikuttaa siihen, miten minua kohdellaan). Rakentavasta palautteesta olen kiitollinen, tuosta toisesta... öh, ihmeissäni. En tietenkään syytä palautteen antajaa; vikahan ei ole hänessä, vaan edelleen omassa käytöksessäni.

Annan edelleenkin itsestäni tietynlaista kuvaa, jota en koe omakseni. Onko kyse siitä, että en vieläkään näe itseäni "oikein", kieltäydyn hyväksymästä itseäni ja näen itseni vääristyneenä? Palautteen antaja ei tunne minua yhtään, joten se selittää tietysti osaksi hänen näkemystään, mutta en todellakaan halua antaa itsestäni enää sellaista kuvaa, jota hän palautteellaan osoitti minun antavan muille ihmisille.

Mikä tuossa kuvassa on sitten vikana? Se, että se tekee minusta idioottimagneetin: vedän puoleeni tietynlaisia valheellisesti virnuilevia hyväksikäyttäjiä ja muita onnenonkijoita, ja samalla tämä "kuvani" pitää sellaiset ihmiset loitolla, joiden kanssa ihmissuhteilu voisi toimiakin.

Entä jos sitten olenkin jopa pohjimmiltanikin sellainen (edes osittain) kuin mitä olen saanut kuulla. Entä jos en todellakaan näe itseäni oikein, vaan kuvittelen olevani jotain ihan muuta kuin olen. Olen hämmentynyt; palaute teki oloni vaikeaksi, lähinnä siksi, että en halua olla sellainen ihminen kuin mitä "kuvani" esittää. En suostu olemaan sellainen, koska sisälläni jokin pistää kovasti vastaan. En pidä siitä muotista, koska en koe sitä omakseni. En pidä "kuvasta", koska se on heijastus ihmisestä, jossa on sellaista huonoa, jota en pysty hyväksymään itsessäni. En halua elää sellaisena.

Huh, onpa sekavaa. Kylläpä muutama lause toisen suusta voi pistää pienen pään sekaisin.

2 comments:

paivansade said...

On aina kiinnostavaa kuulla millaisena ihmiset sinua pitavat, mutta sitten jos se on jotain mita et tunnista tai halua olevan itsessasi...ei kiva. Joskus olen koittanu asettua itseni ulkopuolelle ja koittanu nahda itseni kuten muut nakevat, mutta en pysty siihen...tai se naky, jonka saan aikaiseksi ei todellakaan miellyta.

Nan said...

Näinhän se on. On ensinnäkin vaikeaa nähdä itsensä siten kuin toiset näkevät (mikä johtuu varmaan siitäkin, kun niitä huonoja puolia ei uskalla nähdä). Toisekseen itsestään on toki kiinnostavaa kuulla, mutta on sietämätöntä kuulla toisen näkevän itsessään sellaista, jota ei pysty tunnistamaan eikä hyväksymään. Se jotenkin järisyttää minäkuvaa jotenkin liikaa ja aiheuttaa vaikean olon, ehkä jopa pidemmäksi aikaa.

Olisi kiva, jos tykkäisi siitä 'minästä', jonka muut näkevät, mutta ainakin minulla on piiiitkä matka siihen.