Tuesday, July 08, 2008

Ajatuksia TV-ohjelman jälkeen

Katsoin sunnuntaina TV:stä ensimmäistä kertaa ohjelmaa Levengood Suomesta ja täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt. Ensinnäkin siksi, että haastattelu eteni sujuvasti ja lämpimästi, haastattelija hoiti osansa ystävällisesti ja asiallisesti ja ohjelma oli jotenkin muutenkin koostettu mukavasti. Osansa asiaan toki vaikutti se, että haastateltavana oli Kirsti Paakkanen, joka ohjelman perusteella vaikuttaa oikein lämpimältä, ajattelevalta ja valoisalta ihmiseltä.

Haastattelusta jäi moni asia mieleeni, mutta voisin täällä mainita pari. Ensinnäkin ihmetystä herätti se, että Kirsti Paakkanen oli aikanaan Marimekon talousvaikeuksien aikana antanut lomautusvaroituksen johtajille (itsensä mukaan lukien), ei työntekijöille, koska eihän huono tulos ollut työntekijöiden vika. Toiminta oli todella rohkeaa ja kertoo mielestäni henkilöstä paljon. (Eikä kai osaamattomasta henkilöstä voi muutenkaan olla kyse, kun hän onnistui nostamaan yrityksen taloudellisesta ahdingosta kukoistukseen.) Harmi, että nykyään on tosiaan ihan pikkaisen eri meininki (ahneus, ahneus, ahneus) vallalla yrityksissä. Voisivatkohan sekä yritykset että työntekijät paremmin, jos työntekijöitä kohdeltaisiin hieman eri tavalla?!

Toinen mielenkiintoinen Paakkasen ajatus oli se, että hän ei pelkää mitään, koska arvelee pelon vetävän sitä pelon kohdetta (pelottavaa, uhkavaa asiaa) puoleensa. Toisin sanoen siis pelottavien asioiden miettiminen tekisi siis siitä pelosta todellisuutta, manaisi sen pelon esiin kuopastaan. Olen jokseenkin samaa mieltä tässä asiassa. Olen nimittäin jo vuosia miettinyt, että asioiden pelkäämisestä ei ole mitään hyötyä. Pelko nimittäin usein jää mieleen pyörimään ja vaikuttaa omaan käytökseen siten, että se pelko voi muodostuakin todellisuudeksi. Jos ei muuten, niin on se totta ainakin omissa ajatuksissa, koska se on mietittäessä läsnä, hallitsemassa ja ohjaamassa ajatusmaailmaa.

Kirsti Paakkasesta tuli kyllä kaiken kaikkiaan todella positiivinen mielikuva. Ilahduttavaa katsoa tuollaisia ohjelmia ja mielenkiintoisia ihmisiä.

8 comments:

Anonymous said...

Toisaalta on ärsyttävää töllöttää "täydellisiä" ihmisiä, joiden persoonista huokuu kyvykkyys toimia sosiaalisesti osaavasti.

V*tuttaa katsella ihmisiä, jotka ovat synnyinlahjana saaneet avaimet menestyä ihmisten kanssa. Se kun melkeinpä takaa menestyksen elämässä myös materiaalisesti. Katkeroittaa sellainen.

Ohjelma on Areenassa:
http://areena.yle.fi/toista?id=1357627

Nan said...

Toisaalta noinkin. Asioilla on aina monta puolta.

Kiitos linkistä!

Pilviharso said...

En katsonut ohjelmaa, mutta tuo, että pelko vetää juuri niitä tapahtumia puoleensa, oli hyvä muistutus... Uskon siihen, mutta miten se käytännössä onkin niin vaikeaa. Itse olen erikoistunut pelkoon läheisteni suhteen. Tosin siperia on opettanut eli siellä rintamalla on tapahtunut niin paljon, että pelosta on tullut kuluttava osa elämääni. Mutta yritänpä vikuroida siitä taas jotenkin...

Niin, hauska tavata! Yvioonin kautta taisin tänne sivuille päätyä.

Anonymous said...

"mutta tuo, että pelko vetää juuri niitä tapahtumia puoleensa, oli hyvä muistutus..."

Minä en usko tuohon väittämään, vaan luulen, että ihminen hiljaa tietää, millaiset uhat häntä koskettavat. Siksi hän niitä pelkääkin. Vaikka uhkia ei osaisikaan analyyttisesti verbalisoida, niin ne saattaa kuitenkin aavistaa.

Pilviharso said...

Ahaa, tuopa olikin lohdullisesti sanottu, anonymous. Minulle on - ja itsekin olen - sanottu ja toistettu tuota "pelko vetää puoleensa" -juttua, mutta siihen tulee väkisinkin tietty syyllisyys, kun en osaa olla pelkäämättä.

Että "ihminen tietää hiljaa tietää, millaiset uhat häntä koskettavat" - nyt tuntuu tutulta! Aavistukset ovat rankkoja, vaikka kyllä niissä ylilyöntejä tahtoo myös käydä, sillä eihän elämä aina huonojen odotusten mukaan mene.

Miten siis erottaa todellinen, tarpeeton pelko ja aito aavistus?

Anonymous said...

"Miten siis erottaa todellinen, tarpeeton pelko ja aito aavistus?"

Kaiketi kannattaa ainakin mietiskellä omien vanhempien tekemiä virheitä ja heille koituneita ikäviä sattumuksia, koska lasten elämä muotoutuu usein hämmästyttävän samanlaiseksi kuin vanhempien.

Toinen asia, mihin kannattaa kiinnittää huomio, on aikaisemmin tehdyt virheet. Ihminen ei juurikaan virheistään opi. Muutos on usein mahdoton, joten jos on aikaisemmin sössinyt asioita, niin tulee varmasti sössimään niitä jossain määrin jatkossakin.

Kun katsoo vanhempien kautta omaan perimään ja oman elämän vaikutteisiin ja oman käytöksen kautta menneeseen, niin sitä kautta pääsee edes vähän selville siitä, mitä kannattaa pelätä.

Nan said...

Pilviharso: hauska tavata :) On tosiaan vaikeaa olla pelkäämättä, jos on jo jollain elämän osa-alueella moni pelko käynyt toteen. Ei kaikki pelko kuitenkaan pahasta ole, jos se ei jumiuta paikalleen, vaan auttaa tunnistamaan itselleen tärkeitä asioita ja toimimaan niiden eteen.

A: "Toinen asia, mihin kannattaa kiinnittää huomio, on aikaisemmin tehdyt virheet. Ihminen ei juurikaan virheistään opi. Muutos on usein mahdoton, joten jos on aikaisemmin sössinyt asioita, niin tulee varmasti sössimään niitä jossain määrin jatkossakin."

Riippuu ihan ihmisestä, oppiiko virheistään vai ei. Minä olen hyvin herkkä (ja olen ollut sellainen tyypillinen kiltti tyttö), joten minä opin hyvin rangaistuksista. Epäonnistuminenhan on eräänlainen rangaistus, joten jos johonkin sellaiseen törmään, pyrin jatkossa tiivisti välttämään ikävän asian toistumisen, jotta en saisi rangaistusta toista kertaa.

Homunculus said...

"Epäonnistuminenhan on eräänlainen rangaistus, joten jos johonkin sellaiseen törmään, pyrin jatkossa tiivisti välttämään ikävän asian toistumisen, jotta en saisi rangaistusta toista kertaa."

Vaikka kuvittelisi ihmisen toimivan behaviorististen kaavojen mukaan, niin silti asia ei ole yksinkertainen, koska virheiden toistaminen saattaa olla turvallisempi ja siksi tyydyttävämpi ja palkitsevampi vaihtoehto kuin uusien toimintamallien kokeileminen.

Vastikään eläkkeelle jäänyt psykologian professori Markku Ojanen on esittänyt sellaisen - ilmeisesti muidenkin jakaman - näkemyksen, että itsemurha tai psykoosi voi olla pyrkimystä psyyken eheyteen ja hallintaan. Ne ovat kenties viimeisiä keinoja pitää mieli kasassa ja säilyttää itsemääräämisoikeus.

Erityisesti itsemurhan ja hallinnan yhteyden tunnistan omakohtaisestikin hyvin, koska olen kärsinyt itsetuhoisuudesta nuoruudestani saakka. Mitä vähemmän elämässäni on hallintaa, sitä itsetuhoisempi on oloni. Itsemurha on muista ratkaisumalleista poiketen varmasti toimiva - se lopettaa tuskan. Siksi se on turvallinen ja palkitseva ajatus.

Tämä on ongelma, joka tiedostetaan terapioissakin. Suinkaan aina ei auta, että ihminen pystyy järkiperäisesti nimeämään tuhoavan ja vaikeauksiin johtavan käytöksensä, koska jossain mielen syövereissä asustaa Homunculus, pikku-ukko, joka käskee tekemään toisin kuin järki määrää.

Minulla on takanani useita ihmissuhteita, jotka kaikki etenevät samankaltaisen kaavan mukaan ja päättyvät lopulta eroon. Tunnistan jopa aktuaaleissa tilanteissa käytökseni harhaisuuden, mutta ei se auta, koska tuhoava käytösmalli on turvallisempi kuin suhdetta rakentava valinta.

Mahdollisuus oppia virheistään liittynee oleellisesti perusturvallisuuteen eli käytännössä lapsuuteen. Jos on saanut elää vakaan ja ennustettavan lapsuuden, jossa on ollut turvaa ja rauhaa, niin aikuisenakin uskaltaa kokeilla uutta, koska mielessä pesii luottamus elämän kantavuuteen. Perusturvattomat toistavat virheitään, koska he eivät uskalla heittäytyä ja ottaa riskejä. He eivät yksinkertaisesti luota siihen, että elämä itsessään voisi kantaa. Siksi heidän mielestään on parempi toistaa vanhaa huonoa mutta (ehkä) hengissä pitävää kuin yrittää nähdä asiat uudella tavalla.

Virheistään oppivat käytännössä he, joilla on usko toisiin ihmisiin, omaan arvoonsa ja elämän kantavuuteen yleensä. Virheelliseen ja muuttumattomaan käytökseen takertuvat he, joiden elämä on puolustamista, taistelua uhkaajia eli muita ihmisiä, sattumuksia ja yleensä elämää vastaan.