Saturday, July 05, 2008

Surkeutta, pizzaa ja mansikoita

Mitä järkeä on elää elämää, jossa ei merkitse juuri kenellekään mitään? Mitä järkeä on pohtia yksinään murheitaan, itkeä sisällä jäytävää kipuaan, kun ei ole minkäänlaista olkapäätä tarjolla? Mitä järkeä on tarpoa yksinään elämän taivalta, eli olla kuin ei olisikaan olemassa? Olenko olemassa? En tiedä.

On tosiaan "vähän" huono ilta. Oloni on surkea huolimatta siitä, että yritän paikata sitä pizzalla, mansikoilla ja viinillä. Enkä minä ihan yksin tässä maailmassa tallusta, kyllähän vanhempani minusta välittävät, mutta ikävä kyllä tunnen tuottaneeni heillekin pettymyksen. Onhan minulla lisäksi muutama kovin kiireinen tuttu, jotka todennäköisesti uhraavat ajatuksen minun suuntaani toisinaan ja ehkä jokunen muukin, mutta en voi sille mitään, että kaipaan juuri nyt enemmän...

Ainoa lohtuni on nyt se, että kyllä se hyvä päivä tulee. Aina se on tullut eli ei se todellakaan ole jättänyt tulemattakaan. Toivottavasti siihen ei vain menisi kovin pitkä aika. Liiallisessa yksinään olemisessa ei ole mitään mieltä. Elämä on mielestäni muutenkin niin rankkaa, joten on ihan järjetöntä tallustaa sitä yksin muuten kuin vapaasta tahdostaan tai äärimmäisessä pakossa.

15 comments:

Anonymous said...

"Liiallisessa yksinään olemisessa ei ole mitään mieltä."

Mikset sitten tee asioita? Onhan sinulla työssä käyvällä ihmisellä rahaa. Se on sellainen voimavara elämässä ettet arvaakaan. Ilman rahaa sisällökäs elämä on mahdotonta, mutta rahan turvin voi tehdä vaikka mitä.

Niin kuin aikaisemmin täällä kirjoitin, onnelliseksi tulee tekemällä asioita, joista tulee hyvä mieli. Ilman rahaa se on usein mahdotonta, mutta sinulla on siihen kaikki mahdollisuudet. Toimi äläkä valita.

Nan said...

Tiedän ja teenkin, mutta ihmissuhteita, varsinkaan läheisiä ei osteta eikä kehitetä rahalla. Ihmissuhteista ja välittämisestä tulee *minulle* se oikea, todellinen hyvä mieli. Voisin vaikka luopua rahoistani, jos voisin saavuttaa sen :(

Hehkuvainen said...

Voi, osui ja upposi :/. Voisin kirjoittaa aivan samoilla sanoilla.

Anonyymilla on melko vahva näkemys. "Toimi äläkä valita." Ja kovasti hän väittää että rahalla muka voisi asian korjata. Kehottaako hän ostamaan seuraa :o?

Ei sitä aina jaksa. Ei aina jaksa olla aktiivinen. Ei aina jaksa olla se joka on aina ekana ottamassa yhteyttä, pyytämässä toisia kahville/elokuviin/johonkin. Aktiivisellekin ihmiselle tulee varmasti päiviä, jolloin yksinäisyys vain kolahtaa kovemmin kuin muina päivinä.

Ja olet oikeassa siinä, että se parempi päivä tulee kyllä. Pitää vain jaksaa kahlata nämä surkeat päivät läpi :).

Anonymous said...

"Kehottaako hän ostamaan seuraa"

Juuri niin. Jos minulla olisi rahaa, niin en minä kökkisi kotona lauantai-iltana, vaan olisin laskuvarjokerholla pakkaamassa varjoja (muiden kanssa) tai ajamassa tarkoin valitulla maantiepyörällä pitkää (yhteis)lenkkiä tai menisin leffaan tai pitsalle tai tekisin viikonloppumatkan Ryanairilla Keski-Eurooppaan.

Rahalla on helppo saada seuraa. Ehkä se aina ei ole kaikkia tarpeita tyydyttävää, mutta seuraa yhtä kaikki.

Jos on sekä aikaa että rahaa, niin elämä ei yksinkertaisesti voi olla tylsää. Silloin kaikki on kiinni ihan omasta itsestä.

Nan said...

Hehkuvainen: voi kiitos ihanista sanoistasi! Sinä osaat lohduttaa ja jaksat aina olla ystävällinen :) Ei sitä oikeaa, välittävää, ei-pinnallista seuraa voi tosiaan ostaa. Sen on löydyttävä muuten ja se muu tapa on välillä niin kovin vaikeaa. Näitä huonoja päiviä tulee, mutta kyllä tästä noustaan :)

A: En ole valittanut tylsyydestä ja tekemisen puutteesta.

Anonymous said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Nan said...

A: Ihmisiin tutustuminen on tosiaan pitkä ja hidas tie ja jos sille tielle lähden, olen valmis todellakin panostamaan siihen ihmissuhteeseen. Kyllä minua kiinnostaa, miten läheiseni voivat, kyselen kuulumisia, kuuntelen ja ehdotan tekemistäkin. Olen ehdottomasti läsnä, jos minua tarvitaan jossain kriisitilanteessa. Ei kyse ole siitä, ettenkö toimisi itse: vastavuoroisuus on minulle tärkeää. Olen valmis antamaan paljon, koska se on tärkeää ja minulle luontaistakin. Välitän niin, että sisintäni puristaa, jolloin hyväksyn toisen ihmisen omana itsenään ja toivon, että hyväksyminen on molemminpuolista ja avointa. Välittäminen ei ole helppoa, mutta se on uskomattoman antoisaa. Kun antaa, niin saa.

Anonymous said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Nan said...

Oi, olen nähnyt pariskuntia eri tulotasoilla ja eri elämäntilanteissa ja he ovat olleet tosi onnellisia! He ovat olleet tiimi, tukeneet toisiaan. Voi se toimia, kun kyse on ihan muusta kuin ulkoisista seikoista.

Aiheeseen palatakseni on vain edelleen todettava, että vaikka tekisikin vaikka mitä, niiden samalla aallonpituudella olevien ihmisten löytäminen on vaikeahkoa. Vaikka siis harrastaisikin vaikka mitä. Kuuluu kai elämään.

Nan said...

Ai niin, yhdessä voi tehdä hyvinkin vähällä rahalla. Ei se siitä ole minulla kiinni.

Anonymous said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Bieni said...

Tulistuin sen vert' anonyymin naiveista ratkaisusta, että saan kyllä purra huulta, etten ala riitelemään.

Tietenkään raha ei ratkaise yksinäisyyttä. Jossain tapauksessa raha voi jopa toimia päin vastoin osana ympäristön kiireistä ja pintaliitoistakin kaupunkielämää ihmissuhteiden syntymisen hidastajana.

Harrastuksissa harvemmin ihmiset ystävystyvät, poikkeuksena toki urheiluseurat tms., jossa ihmiset tapaavat useammin kuin 1h viikossa.
Leffaan/raflaan yms. voi olla rahaa, mutta se ei vielä takaa, että kukaan puolitutuista jaksaa lähteä seuraksi.

Kuitenkin nämä hiljaiset jaksot elämässä todella OVAT VÄLIAIKAISIA. Mansikat ja viini kuulostavat erinomaiselta ratkaisulta ajantäytteeksi. Ja onhan niitä vaihtoehtoja; kun sen huomaa, niin toivo herää ja taas jaksaa paremmin :)

Anonymous said...

"Tietenkään raha ei ratkaise yksinäisyyttä."

Ei pelkästään. Sen lisäksi tarvitaan aikaa. Jos on aikaa, rahaa ja on yksinäinen niin se on ihan oma moka.

Anonymous said...
This comment has been removed by a blog administrator.
Nan said...

Bieni: ymmärrän tulistumisesi oikein hyvin ja ei todellakaan kannata alkaa riitelemään :) Hyvin kiteytät ajatksiani. Lohdullista on tosiaan tuo, että tällaiset jaksot todellakin ovat väliaikaisia. Ei minulla ainakaan mikään tietty elämänjakso loputtomiin ole kestänyt :)

Anonyymi on esittänyt kantansa ja hänen osaltaan tähän aiheeseen liittyvä keskustelu on täällä käyty läpi.