Friday, July 31, 2009

Mystinen selkäsärky

Minulla on toisinaan omituista selkäsärkyä. Olen yrittänyt pohtia eri tekijöitä, jotka voisivat laukaista sen, inhottavan, kuin pienistä nipistelyistä koostuvan, koko selän alueella jäytävän särkykokoelman, joka on nimenomaan lihaksissa tai muissa pehmytkudoksissa. Se valtaa helposti koko tietoisuuden ja häiritsee kaikkea olemista ja tekemistä inhottavuudellaan eikä siihen näytä auttavan mikään muu kuin paikallaan makaaminen, mitä yleensä en siinä tilanteessa voi tehdä.

Olen käynyt siis eri tekijöitä läpi. Liikunta: yleensä säryt tulevat sattumanvaraisesti liikuntaan nähden. Olen tälläkin viikolla liikkunut hyvin, mutta silti särky on tullut. Ruokailu: olen syönyt melko hyvin, mutta ehkä olisin voinut syödä monipuolisemmin. Olen unohtanut ottaa magnesiumia parina päivänä, jota olen yrittänyt tähän vaivaan (todennäköisesti tuloksetta) kokeilla. En usko, että ruokailulla olisi särkyyn vaikutusta, mutta aivan varma en ole.

Nukkuminen: en ole tällä viikolla malttanut laittaa ajoissa nukkumaan. Yleensä särkyihini liittyy vähän nukkuminen tai unen huono laatu, eli unella on vaikutusta. Stressi: viime aikoina tätä viikkoa lukuunottamatta ei ole juuri stressiä ollut ja särky on tullut taas tällä viikolla stressin "kaverina". Yleensäkin stressi ja särky näyttäisivät liittyvän yhteen. Istumisasento: istun vaihtelevasti, välillä hyvin ja välillä huonosti. Stressatessani istun jäykemmin ja huonommin kuin yleensä, joten vaikutusta voi olla.

Olen siis päätellyt selkäsärkyni johtuvan stressistä ja unen puuttesta. Miten se voi olla mahdollista? Kertooko kehoni, että elämäni on sillä hetkellä vääränlaista, itselleni epäsopivaa? Oikeassahan se on, mutta miten ihmeessä pystyisin välttämään stressiä ja univajetta, jotka kuuluvat normaaliin arkeeni? Ei särynkään kanssa pysty elämään, joten tilanne on haasteellinen.

Tämä särky on mielenkiintoinen viesti. Aivan kuin se olisi yksi sysäys sellaiseen elämään, jota oikeasti kaipaisin. Minua häiritsee vain se, että en voi sen syistä olla aivan varma, vaikka tietyt olosuhteet näyttävätkin herättelevän sitä (vai kuvittelenkohan vain?). Silti se tuntuu myös vinkiltä jostain muusta, onkohan minulle tulossa tästä jotain suurempaa vaivaa? Miksi?

7 comments:

LL said...

Ehka sina huonosti nukkuessasi yritat olla jossain asennossa mika ei ole hyvaksi. Itse aika usein yritan vatsallani kun menen nukkumaan. Tama jattaa rangan kiertyneeksi, mika ainakin pidemmalla ajanjaksolla aiheuttaa selkakipua. Eli siis, jos nukkuu huonosti, on paljon huonossa asennossa, jos hyvin, kaantyy hyvaan asentoon.

Nojoo, tama on vain yksi veikkaus

Huopalintu said...

Mulla ainakin stressi ja muu mielenmurhe lisää lihasjännityksiä. Silloin tulee huonosti hengitettyä, nukuttua ja muutenki kroppa reagoi, jos ei tajua ihminen muutoin, että myt on olemassaolossa jokin pielessä. Rentouttavaa oloa sulle!

Anonymous said...

Hmm. Onko särky siis kireyttä / lihasten jännittyneisyyttä vaiko muun tyyppistä jomotusta? Piikkimatto auttaa ainakin minulla oikeasti selkälihasten jännitykseen - siinä lihasten on ikäänkuin pakko rentoutua.

t. Maria

Nan said...

LL: voi olla, että nukkumisasentoni ei aina ole hyvä, mutta en usko tässä asiassa rankaperäiseen ongelmaan, koska niitäkin minulla on ja ne tuntuvat ihan erilaisilta. Jotain jännittyneisyyttä lihaksissa voi toki olla.

Trina: joo, stressaantuneena toimii kaikin puolin itselleen haitallisesti, esimerkiksi juuri tuo hengityskin voi olla huonoa ja pinnallista. Huono uni, kiire ja vähäinen aika kaikkeen itselleen hyvään ei tee kyllä hyvää.

Maria: Piikkimatto kuulostaa mielenkiintoiselta :) Se varmasti rentouttaa hyvin. Voi olla, että kyse on jännityksestä selkälihaksissa, mutta en ole varma. Se särky tuntuu lähinnä kuin pieniltä nipistelyiltä siellä täällä - ja joskus ajattelin niiden olevan jopa pienen pieniä suonenvetoja. En nyt kuitenkaan enää tiedä, mistä on kyse. Inhottavalta vain tuntuu. Aamuisin tuo on yleensä parempi, kun yön on saanut levätä. Voisin kuvitella, että piikkimatto voisi auttaa vaivaani.

Anonymous said...

Kokeilepa siis piikkimattoa:
http://www.piikkimatto.fi/
Siinä on täysi palautusoikeus, jos ei sattuisikaan sopimaan sinulle.

Mut se rentouttaa niin tehokkaasti, että olen monta kertaa nukahtanut sen päälle.. Hengityskin syvenee heti kun lihakset alkavat rentoutua.

terv. Maria

Ipo said...

Onpa ikävä vaiva! :( Toivottavasti löydät jonkun parannuskeinon tai vaiva ottaa ja häviää itsekseen!

Nan said...

Maria: harkitsen kyllä vakavasti, kun voin kuvitella tuon tuntuvan tosi rentouttavalta! :) Kiitos vinkistä.

Ipo: ratkaisukeinot ovat hakusessa, mutta toivottavasti löytyvät. Ei tuota särkyä onneksi aina ole, vaan vain toisinaan (tosin liikaa sekin on).