Monday, November 16, 2009

Mörkö nimeltä Yksinäisyys

En olekaan täällä valittanut yksinäisyydestäni pieneen hetkeen. Se ei niinkään johdu sen yhtäkkisestä katoamisesta, koska se ei todellakaan ole kadonnut mihinkään, vaan siitä, että olen pyrkinyt elämään elämääni muihin, lähinnä positiivisiin asioihin keskittyen. Olen tehnyt ja haaveillut paljon, jolloin yksinäisyys ei ole saanut tilaa ajatuksissani kuin vain lyhyiden hetkien ajan, mikä on ollut hyvä.

Tosiasiassa sosiaalinen elämäni on muuttunut aiempaakin suppeammaksi (=olemattomaksi) tänä syksynä. Osittain se johtuu omasta aktiivisuuden puutteestani, mutta toisaalta asioista, joihin en voi itse vaikuttaa. Toisaalta olen jo jokin aika sitten luovuttanut sen suhteen, että minulla voisi olla täällä jonkinlainen sosiaalinen piiri.

Pelkään nyt kuitenkin hurjasti sitä, että yksinäisyyteni pahenee entisestään. Se on nimittäin todennäköisempää kuin sen väheneminen. Yksinäisyys väijyy minua mörön lailla jonkin eteeni tulevan kulman takana... ja minä odotan sitä kulmaa ja päivää, jolloin se tapahtuu. Huomenna? Viikon päästä? Puolen vuoden päästä? Minä olen varpaillani sen päivän suhteen, jolloin minun täytyy olla vielä nykyistäkin vahvempi (yksinäisen täytyy olla tosi vahva, jotta yksinäistä elämää jaksaisi kannatella päivästä toiseen). Minä pelkään, mutta en voi mitään väistämättömälle. Inhottavaa.

Yksinäisyyteni on eräs syy, miksi haluaisin niin kipeästi muuttaa. Paikkakunnan vaihdoksen myötä pääsisin lähemmäs niitä ihmisiä, joita minulla nyt kaikesta huolimatta on, mutta jotka ovat kaukana. Muutolla olisi siis valtava merkitys minulle tältä kannalta. Vaakakupissa painaa myös osittainen harrastusmahdollisuuksien parantaminen muuton myötä (mikä voisi tuoda lisää sosiaalisia kontaktejakin). Sikäli onkin katkeraa, että nykyisyyttä täytyy sietää työelämän ja toimeentulon vuoksi.

Minusta tuntuu, että juoksen kilpaa ajan kanssa: yksinäisyys väijyy minua enkä haluaisi jumiutua liian pitkäksi aikaa siihen ja nykyiseen elämääni, koska yksinäisyyden haasteet ja haitallisuudet mielelle tiedän jo. Muutos on aina vain niin vaikeaa, varsinkin, kun siihen liittyy suuria muutoksia ja työelämän haasteita.

Tuntuu raskaalta kantaa toivoa ja luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin, mutta jos minä en siihen itseni kohdalla usko, niin kuka sitten?

7 comments:

Hehkuvainen said...

"yksinäisen täytyy olla tosi vahva, jotta yksinäistä elämää jaksaisi kannatella päivästä toiseen"

Tuo on muuten niin totta! Ne, jotka eivät koskaan ole olleet yksin, eivät varmastikaan tajua miten raskasta se oikeasti on.

Okei, onhan niitä erakkoluonteita, joiden mielestä on ihan ok ja jopa toivottavaa olla yksin, ja heidänkin voi olla vaikea tajuta että yksinäisyys on jollekin iso ongelma.

Työpaikan siirtäminen toiselle paikkakunnalle ei siis onnistu? Perin harmillista :/. Ja kokonaan uuden työn löytäminen se vasta vaikeaa onkin.

Voimia!

korianteri said...

En ehkä juuri nyt koe itseäni kovin yksinäiseksi, mutta ystäviä minulla on vähän ja sosiaalinen piirini kieltämättä pieni. Erilaisten harrastamis- ja tekemismahdollisuuksien tutkiminen ja mukaan meneminen on kuitenkin tuonut paljon lisää 'sosiaalista elämää'; vaikka olen hidas ja huono ystävystymään, niin kuitenkin jo hyvänpäiväntuttujen muodostuminen näissä yhteyksissä on mukavaa ja lohdullista; ei tule ajatelleeksi niin usein sitä, että ystäviä on vähän. Kannustaisin sinuakin siis johonkin samantapaiseen! Kaipa sosiaaliset taitonikin ovat hitaasti kehittyneet noissa harrastuskokeiluissa.

Nan said...

Hehkuvainen: Kiitos! :) Niin, olen huomannut, että yksinäisyyttä kokemattomat eivät todellakaan ymmärrä, mitä on, kun joutuu ratkomaan liian monia ongelmia yksin. Toivoisin olevani siten erakkoluonne, että viihtyisin aina älyttömän hyvin yksin, mutta ikävä kyllä kaipaan keskustelutoveria ja seuraa...

Työpaikan siirtäminen saattaa itse asiassa onnistua, vaikkakin paikkakunta ei olekaan ihan toiveideni mukainen. Se ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista... mutta ehkä kuitenkin kokeilen sitä ihan ensin sitten, kun on sopivampi aika.


Korianteri: aikani kuluu enimmäkseen epäsosiaalisissa askareissa, kuten töissä ja opintojen parissa, joten aikaa millekään muulle on kovin vähän :( Harrastaisin mielelläni enemmän, mutta kun en nyt oikein ehdi... ja ei minulla nyt ole juuri motivaatiotakaan, kun haluaisin vaihtaa ensin paikkakuntaa. Sitten uudella paikkakunnalla mielelläni menisin mukaan uusiin harrasteisiin, vaikka tiedänkin, että sitä kautta ei ystäviä todennäköisesti saakaan. Mutta jos saisi edes jotain pientä sosiaalista toimintaa, niin olisihan sekin jo jotain...

Kyllähän harrastukset ovat oiva paikka kehittää sosiaalisuuttaan :)

Anonymous said...

Viihdyn olla yksin, en tarvitse koko ajan ympärilleni ihmisiä, mutta yksinäisyyden tunne on tuttua minullekin. Varsinkin silloin kun olen masentunut niin eristäydyn helposti ja minua ärsyttää muut ihmiset, sietokykyni on silloin rajallinen...

Minulla on ns. hyvänpäivän tuttuja ja ihan kivoja opiskelutovereita, mutta ei oikeastaan yhtään oikeaa ystävää. Jokaisella on jo omat piirinsä, ja niihin on tosi vaikea mennä mukaan. Minulla ei ole myöskään sellaisia harrastuksia, jossa tutustuisin ihmisiin.

Toivoisin että minulla olisi edes yksi hyvä ystävä, jonka kanssa voisi käydä vaikka kahvilla tai ihan vaan jutella elämästä. Ei aina tarvitse tehdä jotain erikoista.. Tuntuu että kaikki on nykyään niin pinnallista, olen kokenut pettymyksiä ihmissuhteissa ja on niin vaikeaa luottaa muihin ihmisiin.

Olen itse usein miettinyt opiskelujen jälkeen muuttoa muualle, pois näistä samoista ympyröistä. Voisin aloittaa kaiken aivan alusta. Eräs läheiseni löysi uudesta työpaikastaan pari hyvää ystävätärtä, joiden kanssa hän on jopa käynyt ulkomailla ja erilaisissa harrastuksissa.

Nan said...

Anonymous: ikävä kuulla, että olet myös yksinäinen. Kyllähän se yksikin ystävä (mielellään samalla paikkakunnalla) ihmeitä tekisi. Harrastaminen on toki kivaa, mutta pitäisi kai löytää sellaisia harrastuksia, joissa voisi tutustuakin ihmisiin.

Minäkin viihdyn itsekseni tosi hyvin enkä kaipaa ympärilleni suurta joukkoa varsinkaan vieraita ihmisiä. Sikäli tuntuu hankalalta löytää tasapaino: aivan kuin olisi joko tai: joko ystäviä tai täysi yksinäisyys. Olen huomannut monien nimittäin kuvittelevan, että yksinäinen haluaa olla yksin, joten tekemistä ei haluta ehdottaa ("en viitsinyt häiritä, kun arvelin sinun haluavan olla yksin"). Niin, haluan toki usein olla yksin, mutta en aina yksin enkä varsinkaan yksinäinen.

En tiedä, kuinka paljon muutto ratkaisee, mutta virkistäähän uudet ympyrät noin muuten. Lisäksi on helppo lähteä, kun ei tarvitse murehtia ystävien jäämistä, kun niitä ei ole. Ehkä on myös helpompi mennä sellaisten ihmisten keskelle, joilla ei ole sinusta mitään ennakkokäsitystä...

Minäkin olen tavannut ihmisiä, jotka löytävät ystäviä. En vain ymmärrä, miten se käytännössä tapahtuu.

Kovasti voimia sinulle!

Ipo said...

Tsemppiä vaan toivottelen! Yksinäisyys on todellakin kamala taakka.

Nan said...

Ipo: voi kiitos! Kovasti jotain hyvää sinullekin toivon ja erityisesti voimia kaikkeen arkikökköön :)