Olen huomannut olevani ajatuksissani ihan toisaalla kuin missä oikeasti olen. Eihän tämä olisi ongelma, jos tätä tapahtuisi vain harvoin tai silloin tällöin, mutta minä olenkin liihotellut muilla mailla vierahilla melkein koko valveilla olo aikani viimeiset viikon-pari. Ihan hullua.
Työaika ei vaadi ajatusteni läsnäoloa kuin pienen osan ajasta, joten olen haaveillut ja mietiskellyt oikeasti kiinnostavia asioita. Illat ja viikonloput olen lähinnä miettinyt ja suunnitellut tulevaa ja huolehtinut läheisten ja ei-niin-läheistenkin ihmisten murheista. Mitä kauemmin tätä ajatuksissaan muualla olemista olen nyt harrastellut, sitä etäisemmäksi näytän liukuvan "tästä hetkestä". Tosin, toki tarttuisin nykyhetkeen, jos siinä olisi jotain mielenkiintoista tartuttavaa, mutta ne hetket ovat olleet vähemmistössä ja suurin osa ajasta matkaan mielelläni mielenkiintoisempiin maisemiin, edes ajatuksissani. Paitsi silloin, kun murehdin toisten murheita.
Älytöntä. Onhan se ihan empaattista ja kivaa, että on huolissaan ihmisistä, jotka ovat joko läheisiä tai joita ei välttämättä edes tunne. Se määrä, mitä olen moista harrastanut on vain paisunut älyttömiin mittoihin. Miten voikaan omaa tätä hetkeään (eli elämäänsä) paeta toisten murheisiin?!
Kaiken lisäksi toisten murheet eivät korjaudu niitä murehtimalla. Tarkemmin ottaen, ne eivät korjaudu millään minun tekemiselläni. Tarvittaessa voin auttaa ja tukea, mutta minun ei todellakaan kannata sitoa ajatuksiani sellaiseen, joka ei hyödytä ketään, vähiten itseäni.
Haaveilu on kivaa, mutta sitäkin voisi hieman rajoittaa, koska haave ei ole tämän hetkinen todellisuus. Nykyisyydestä, tästä päivästä saa oikeasti irti jotain vasta, kun sitä oikeasti elää ja kokee. Se, että kävelen päivät läpi pää sumussa ja ajatukset toisaalla, ei ole elämistä, se on olemista, itsensä ylläpitämistä, ehkä pakenemista.
Keskittymiskykynikin on ollut nyt aika heikko, kun ajatukseni ovat suuntautuneena moneen eri suuntaan. Ei tunnu hyvältä, jotenkin minun pitäisi pudota taas tähän päivään, on se päivä sitten millainen tahansa.
En tiedä, miten pään sumuverhon saa kadotettua ja ajatukset kohdistettua siihen, mihin pitääkin, mutta jotain täytyy kokeilla. On ihan hullua huonontaa omaa oloaan miettimällä asioita, jotka eivät johda mihinkään ja joista tulee lähinnä paha olo (ainakin liiallisena).
Toisaalta minulla on kyllä särkenyt yläselkää, niskaa ja päätäkin tällä viikolla, joten se voi selittää osan sumuisesta olostani päässäni. On tosi tukkoinen olo päässäni kaikin puolin, aivan kuin veri ei kiertäisi kunnolla.
Ehkäpä varaan ajan hierojalle tai johonkin vastaavaan käsittelyyn ja yritän kohdistaa ajatukseni nykyhetkeen, suodattaa "turhat" murehdinnat ja pohdinnat pois ja suoda niille korkeintaan pienen hetken silloin tällöin. Jotain muutakin on todennäköisesti ainakin kokeiltava.
Minulla on kokemusta pääni sumuverhosta aiemminkin, eikä se johda mihinkään hyvään, siksi siitä on päästävä eroon. Sumuverho passivoittaa, tukkii ajatukset ja poistaa kyvyn olla läsnä hetkessä. Ei hyvä.
3 comments:
En olisi huolestunut "haavailustasi". Sehän on mielentila siinä missä "tässä ja nytkin", eikä lainkaan ajanhukkaa. Haavailu on ihailtava taito. Mutta on tietysti erotettava esimerkiksi siitä ikävästä tilanteesta, että jotkin, yleensä ikävät, asiat täyttävät mielen ja toistavat vain itseään. Ympäristö vaikuttaa voimakkaasti meihin, eli jos haluat muuttaa mielensisältöjäsi, vaihda hetkeksi ympäristöä ja toimintaa. Mene vaikka avantouimaan, vaikkei avantoja taida vielä ollakaan ;).
Hei,
mä tiedän tuon tunteen niin hyvin. On ihana vain uppoutua omiin unelmiin ja haaveisiin, mutta lopulta se voi jo rajoittaa oikeata elämää. Ainakin minun kohdallani.
Suunnittelen, haaveilen, kirjoitan, teen päätöksiä- ja lopulta huomaan että minähän "vain" haaveilen. Ja haaveet eivät ole todellisuutta, vaan jotain mielikuvista.
Miten se sanonta menee: elä unelmaasi, älä unelmoi elämääsi.
Joten minusta haaveilulla on usein myös negatiivinen puoli.
Itse alan saamaan ajatukseni ja haaveiluni kuriin meditoimalla. (Ja tosiaan voin vannoa, että tämän pään sisällä noita asioita, ajatuksia, murheita, haaveita riittää aivan liiaksi asti) Meditointi, niin vaikeata kuin se aluksi onkin, tuo pään sisälle hiljaisuutta, rauhaa ja lopulta sen tunteen, että oikeasti elää tässä hetkessä.
Ihastuttava blogi sinulla, jään seurailemaan ajatuksiasi :)
Auttavat minuakin järjestämään omaa päänsisäistä kaaosta!
Aamu: ei minuakaan haaveilu haittaa, jos se ei liiallisuuksiin paisu. Nyt viime päivinä, kun se on yhdistynyt murehtimiseen, märehdittävää on ollut vähän liikaakin. Pääni kaipaisi jo lomaa :) Olet oikeassa, että ympäristön ja toiminnan vaihtaminen auttaa; olenkin liian pitkään taas istunut töissä ja kotona ja kaikki vaihtelua tuova on jäänyt väliin. Pitää siis keksiä jotain uutta. Avantoon taidan olla liian viluinen :)
Mae.blossoms: kiitos kommentistasi :) Haaveet eivät tosiaan ole todellisuutta, joten liiaksi epätodellisuudessaan ei kannata kellua. Oikea elämä menee ohi. Haaveilun myötä myös asioihin tarttuminen voi jäädä vähemmälle.. kun se haaveissaan oleminen on niin helppoa. Sopivassa määrinhän haaveilu on aivan ihanaa.
Olen minäkin kokeillut meditaatiota, mutta olen kokenut sen vaikeaksi. Ajatukseni harhailevat valtavan helposti ja keskittymiskykyni on usein valitettavan huono :( tosin, ehkä minun pitäisi juurikin harrastaa mieleni rauhoittamista. Taidankin kokeilla. Ei se ainakaan haittaa tee :)
---
Rentouttavaa viikonloppua teille! :)
Post a Comment