Kehoni on viestinyt minulle. Yritän kuunnella ja tulkita sitä. Varpaista päähän asti ulottuva väsymys, uupumus ja heikotus pakottavat pysähtymään, istumaan alas ja ajattelemaan rentoja. Ne myös ohjaavat minut valmistamaan kupposellisen teetä ja hyvää syötävää. Jos jaksan, nostan kirjan käteeni, mutta jos en jaksa, annan TV:n tuoda viihdykettä. Nyt vain olen, lämpimän peiton alla.
Ennen tätä pienen "pöpön" vierasille tuloa kehoni viesti minulle hieman toisin. Se sanoi, että eräät tietyt samat asennot eivät ole hyväksi, jumittaa ja särkee. Minä kuuntelin ja menin hoitoon, jossa minua väänneltiin, käänneltiin ja paineltiin, tehtiin liikkuvammaksi. Sain myös "luennon" ryhdistä ja tiettyjen lihasten vahvistamisesta. Minä kuuntelin ja opin.
Minulla on työ"uraa" takana alle 10 vuotta ja periaatteessa samaa olisi tarjolla vielä useiksi kymmeniksi vuosiksi. Tuota samaa, nykyisen kaltaista? Kehoni vastaus näyttää olevan "ei". Huollan kehoani liikunnalla, joka saa aina välittömät kehut alan ammattilaisilta monipuolisuudestaan ja runsaudestaan. Tarvittaessa olen käynyt huoltamassa kehoani erilaisilla ammatilaisilla. En voi muuta sanoa kuin että kauhea vaiva vain siksi, että voisin käyttää leijonan osan elämästäni sellaiseen, mihin en haluaisi sitä käyttää! Minulle riittäisi vähempikin, mutta yhteiskunnalle ja työnantajille ei näytä riittävän.
Yritän siis taas kerran saada kehostani loistavan työvälineen. Silti olen tässä vuosien varrella alkanut miettiä, että kuinkahan kauan voin varsin pienillä huoltotoimenpiteillä saada kehoni taas lähinnä "yhteiskunnan tuottavaksi yksilöksi", pienemmältä osin toimivaksi "kaverikseni" vähälle vapaa-ajalleni? Sitä aikaa ei voi kukaan tietää. Tunnen vain katkeruutta siitä, että työelämälle pitää uhrata niin paljon.
Haluaisin joskus kuormittaa kehoani vähemmän, mutta se tarkoittaisi alan vaihtamista. Voihan olla, että minun on joskus pakko vaihtaa alaa, ja mielelläni tekisin sen ennemmin kuin myöhemmin, eli ennen kuin nykyinen työni on tuottanut liikaa harmia keholleni. Ajatus tuntuu hämmentävältä. Mitenhän ihmeessä saisi itsensä pidettyä kunnossa työelämässä, kun omat, varsin runsaat toimenpiteetkään eivät välttämättä riitä?
2 comments:
Tuttuja tuntemuksia. Olen juuri työn fyysisen kuormituksen vuoksi harkitsemassa alan vaihtoa. Kun haluaisi olla mahdollisen vanhuuden ilman suurempia kulumia ja särkyjä. Tietysti itse voi tehdä paljon, mutta yksipuoliseen kuormitukseen töissä ei voi aina vaikuttaa. Huomenna työhaastattelu ensimmäisen ammattini töihin, jossa en ole varsinaisesti opiskelujen harjottelua lukuunottamatta ollut, jänskättää =)
Hyviä vointeja sinulle!
Trina: niin, en itsekään kaipaa mitään lopun ikääni kestävää tai kivuliasta tai hankalaa vaivaa. Oikein kadehdin työkavereitani, joilla ei mitään ongelmia näytä olevan, kun minulla on nyt jo hoitoa vaativia vaivoja... ja ollut useampikin. Työn yksipuolinen kuormitus on tosi hankala paikka, kun ei siihen voi oikein vaikuttaa muuten kuin juuri työtä tai alaa vaihtamalla :(
Työhaastattelu :) Ne ovat ihan ylijännittäviä tilaisuuksia. Tsemppiä haastatteluun! :)
Post a Comment