Monday, January 11, 2010

Häpeä menneisyyden valinnoista

Häpeän eräitä menneisyyden valintojani. Olen tainnut tästä aiemminkin kirjoittaa, mutta tämä on kestomurheeni, josta en näytä irti pääsevän. Miksi häpeän näitä menneisyyden valintojani edelleen, vuosi vuoden jälkeen?

Koen valintojeni kertovan minusta ihmisenä, eli olen tehnyt valintoja omien arvojeni pohjalta. Periaatteessa näin onkin, mutta toki jotkin valinnat ovat olleet pakkovalintoja, seurausta ikävästä tilanteesta, josta pois pääsemiseksi piti yksinkertaisesti vain valita jotain (huonoista vaihtoehdoista vähiten huonoimman).

Minusta tuntuu myös siltä, että ihmiset piirtävät mielessään minusta kuvaa sen mukaan, mitä elämäni on erityisesti juuri nyt. Olen jotain tiettyä, koska teen tietynlaista työtä, harrastan tätä ja tuota ja näytän tältä. Nykytilanteeni on kuitenkin valintojeni seurausta ja toivoisinkin hartaasti, että voisin seistä valintojeni takana! Koen kuitenkin kiertäneeni melkoisen harhapolun elämässäni, minkä aikana kadotin itselleni tärkeitä asioita vain löytääkseni ne taas uudelleen - tilanteessa, joka ei mielestäni kerro itsestäni enää mitenkään olennaisia asioita. Ei arvojani, asenteitani, toiveitani eikä tavoitteitani. Tein tärkeitä valintoja herkässä iässä - ja nyt "kärsin" seuraukset.

Häpeän jossain määrin jopa puhua häpeämistäni menneisyyden valinnoistani, joten en halua puhua niistä. Toivoisin vain, että ne tulisivat tekemättömiksi sillä, että en niistä puhu. Toiveajattelua. Ei menneisyyttään voi muuttaa, vaikka kuinka toivoisi ja yrittäisi! Voisinkohan seistä valintojeni takana, jos nykytilanteeni heijastaisi oikeaa, todellista itseäni ja arvojani? Olisi se ainakin paljon helpompaa, kun voisin seistä edes nykytilanteeni takana. Nyt lähinnä häpeän sitä, mitä arvoja elämäni tietyiltä osin edustaa ja mitä kuvaa itsestäni sen myötä annan. Se en ole minä!

Minun on vaikea sulattaa tiettyjä valintojani myös siksi, koska näen niiden seuraukset tässä päivässä. Miksi tein aikanaan niin, kun sen seurauksia on nyt niin vaikea muuttaa?!

Yritän unohtaa valintani ja keskittyä tähän päivään, mutta se on vaikeaa, koska eräät valintani herättävät katkeruutta itsessäni yhä edelleen. Pitäisi kuitenkin muistaa, että menneisyys on ollutta ja mennyttä ja siten muuttumatonta ja tulevaisuus ei ole vielä tapahtunut. Ainoastaan nykyhetki on todellista juuri tällä hetkellä. Nyt voin tehdä uusia valintoja.

11 comments:

Nuorallatanssija said...

Olet oikeassa, ettei mennyttä voi muuttaa. Suhtautumista voi muuttaa, mutta ainakaan minulla se suhtautumisen muutos ei ole onnistunut väkisin pakottamalla, vaan ajan myötä ja ehkä vaikeamman kautta. Olet varmasti tehnyt elämässä parhaasi siitä tilanteesta käsin, jossa olet ollut.

Nan said...

Nuorallatanssija: olen yrittänyt kai väkisin muuttaa suhtautumistani menneeseen, mutta en ole onnistunut. Se on tainnut olla väärä tie: ehkä uudet kokemukset painavat menneet hiljalleen omaan lokeroonsa. Olet tosi oikeassa tuossa, että olen varmasti tehnyt parhaani aikanani, vaikka nyt tuntuukin kurjalta.

pelle gudsson said...

Tervehdys ja hyvän uuden vuoden toivotus sinulle. Minulla meni vuodenvaihde tutkaillessa Daniel Nylyndin ystäväkirjeitä. Hänen kattava kirjoituksensa häpeästä löytyy myös osoitteesta www.ystavyydenmajatalo.fi. Toivottavasti siitä on sinulle jotain iloa.

Anonymous said...

Jotain tuttua tuossa on, vaikka en ole varma ymmärsinkö kaiken.

Ihmisen arvot tosiaan voivat muuttua elämän aikana; en itse esimerkiksi allekirjoita enää arvoja, joita minulla eräänä aikakautena oli ja häpeän silloista itseäni (silloin en tosin tehnyt merkittäviä valintoja). Täytyy sanoa, etten onneksi usein joudu vastakkain oman silloisen itseni kanssa: tapaan hyvin harvoin ihmisiä siltä ajalta ja silloin tosin tuntuu, että ne vanhat asiat ovat välissämme, ainakin kunnes hän on tottunut 'uuteen minuun'.

Luulen kyllä ja kokemuskin osoittaa, että useimmat fiksut ihmiset eivät painota muodostaessaan ihmisestä kuvaa tämän menneisyyttä, vaan kohtelevat häntä sen mukaan mitä hän nyt on.

Ja huonoistakin valinnoista voi olla hyötyä myöhemmin: niiden ansiosta sinulla kuitenkin on jotain sellaista tietoa ja kokemusta, jota ei muuten ehkä olisi.

Anonymous said...

*halaus*

Minä tuntematon ihminen täällä hei. Minä rakastan sinua enkä välitä menneisyydestäsi. Ei sillä ole merkitystä. Sinä olet sinä juuri tässä hetkessä ja ajassa.

Anna mennä. Kohauta olkapäitäsi. Huiskis vanhat "häpeät", just niin, pistä ne lainausmerkkeihin.

Jos minä voin rakastaa sinua, kyllä se sinultakin vielä onnistuu. Ilman "häpeää".

Anonymous said...

Minusta sinun kannattaisi harkita terapiaa, kun sinusta tuntuu siltä, ettet ole työstänyt loppuun menneisyyden asioita ja valintoja. Jos ja kun tekemäsi valinnat edelleen vaivaavat sinua, ei asia ratkea sillä, että vaan päätät, että nyt loppui kelaukset, vaan ne pitää kyllä sitten käsitellä niin, etteivät kummittele häiritsevästi enää nykyisyydessä. Jos et pysty siihen yksin, terapia auttaa.

terv. Maria

Nan said...

Pelle G: kiitos! Ja kiitos vinkistäsi, pitääkin lukea. Hyvää uutta vuotta myös sinulle!



Korianteri: Olen jollain tapaa kiitollinenkin kokemuksistani, koska ne ovat opettaneet (kovemman kautta) minulle itsestäni niin paljon. Silti harmittelen "menetettyjä" vuosia. Fiksut ihmiset varmasti ymmärtävät, että ihmiset muuttuvat, mutta eivät kaikki. Onneksi en ole juurikaan törmännyt tilanteisiin tai ihmisiin, jotka muistuttaisivat minua menneestä. Se olisi kyllä suoraan sanottuna ikävää...

Mielenkiintoista kuulla, että joku toinenkin häpeää mennyttä itseään. Se häpeä on jotenkin niin turhaa, mutta samalla niin todellista - ja sille ei oikein enää voi mitään. Tapahtunut mikä tapahtunut. Jotenkin pitäisi vain hyväksyä itsensä ja olla kiitollinen siitä, mikä on juuri nyt, jos nyt on hyvä olla itsensä kanssa.



Tuntematon ihminen: Hei! Oi, kun kirjoitit kauniisti ja kannustavasti! Kirjoitat niin osuvasti tässä, että ei minulla ole oikein lisättävää: "Ei sillä ole merkitystä. Sinä olet sinä juuri tässä hetkessä ja ajassa."



Maria: Päätökset eivät tosiaan auta tässä asiassa, jotenkin muuten ne häpeää tuottavat asiat täytyy käsitellä. Terapiahan olisi toki yksi vaihtoehto, mutta yritän toistaiseksi työstää näitä asioita itsekseni, ehkä joskus myös kirjoitellen ja jutellen. Ehkä nimittäin olen edistynyt tässä asiassa, vaikka joskus ei siltä tunnukaan. Olen kuitenkin nyt enemmän eteenpäin kuin taaksepäin suuntautunut ja se on hyvä :)

Pilviharso said...

Kyse on myös hyvin pitkälle siitä, milloin olet valmis antamaan anteeksi itsellesi. Myötätunto toisia ihmisiä kohtaan syntyy vain itsensä hyväksymisen, jopa rakastamisen kautta. Opettele sitä anteeksiantoa, sillä kukaan meistä ei muutenkaan ole toista parempi. Samalla viivalla ollaan jokainen, erot ovat hyvin pieniä.

Olen itse tätä opetellut ja joutunut opettelemaan ja voin sanoa, että kyllä sitä aina vähän oppii, anteeksiantoakin.

Nan said...

Pilviharso: auts, osut kyllä oikeaan. Enhän minä osaa anteeksiantoa itseäni kohtaan! Kuvittelen kyllä osaavani, mutta enhän sisimmässäni tunne niin - ja niitä sisimpiä tuntemuksiahan tässä pitää kuunnella. Minun on helpompi antaa anteeksi toisille kuin itselleni johtuen suunnattomasta itsekritiikistäni.

Totta on myös se, että meistä kukaan ei ole toista parempi, vaikka yhteiskunta toista toitottaakin (ei sanoin, mutta teoin).

Anteeksiantoa nyt siis opetellen... Kiitos kommentistasi!

Anonymous said...

Oletko lukenut Hilkka Olkinuoran kirjoja? Esim. kirjassa Nyt, aina (jonka juuri luin) käsitellään mm.valintoja, katumista, pettymistä.
Hän on todella viisas nainen!
Voin suositella lämpimästi, koska itsekin tulee "painiskeltua" näiden asioiden kanssa liian usein.

Nan said...

En ole lukenut Hilkka Olkinuoran kirjoja ja en ole niistä ikinä edes kuullutkaan. Kiitos siis vinkistäsi! Taidankin tutustua niihin :)