On vapaapäivä ja tunnen, että minulla on aikaa. Tämä on tunne, jota olen kaivannut tosi paljon. Järjellä ajatellen minulla on aikaa myös työpäivinä, mutta en sisimmässäni tunne niin. Tunnen vain kiirettä ja taukoamatonta tekemisen tarvetta: työtä, liikkumista, kotitöitä... Päivä menee suorittamiseksi, elän ja teen asioita, koska minun on pakko, en siksi, että nauttisin elämästä. Suoritan päiväni velvollisuudesta.
Minun on vaikeaa tehdä työpäivänä itselleni hetki, jolloin saisin tunteen siitä, että minulla on aikaa. Minua vain ahdistaa koko ajan ja varttitunnin lehden tai kirjan lukeminen tuntuu sekin suorittamiselta sen sijaan, että kokisin lataavani akkujani.
Tämä masennus on vienyt kyllä tosi paljon voimia. Väsyn tosi nopeasti, jos yritän tehdä liikaa asioita ja silloin tarvitsen aikaa toipumiseen. Olenkin ajatellut, että tekemiseni on jotenkin liikaa juuri nyt ja se aika, joka minulla on käytettävissä itselleni ja toipumiseeni, on jotenkin liian vähäistä. Työssäkäyvänä sitä aikaa on vain niin vaikea taikoa jostain lisää.
Päivä näyttää oikein mukavalta, on lämmintä ja aurinko paistaa. Yritän keskittyä tähän hetkeen ja nauttia. Tuleva työpäivä ja masennuksen mörkö pysyköön vielä hetken poissa ajatuksistani. Toivottavasti.
No comments:
Post a Comment