Wednesday, May 09, 2007

Elämä on tuolla jossain...

...mutta ei täällä. En koe eläväni; suoritan päivittäisiä toimintojani melko rutiininomaisesti. Yritän painaa pahanolon tunteeni piiloon, koska tunnetta aiheuttavien ajatusten liian pitkällinen pohtiminen ei hyödytä mitään. Siitä huolimatta pohdin ja pohdin, päivät pitkät.

Pohtimisen tuloksena olen tullut siihen päätelmään, että jos elämää, ajatuksia ja tunteita haluaa, niitä varten on olemassa kirjat ja elokuvat. Niitä lukiessa/katsellessa elämään saa seikkailua, jännitystä, draamaa ja romatiikkaa, haluamassaan suhteessa kutakin. Niiden myötä myös ahdistavat ajatukset menevät piiloon väijymään parempaa hetkeä hyökkäykselleen.

On ihmeellistä, miten tyhjältä ja merkityksettömältä elämä voikaan tuntua. Kyllähän tätä voi suorittaa, kulkea silmät kyynelissä ja hartiat kyyryssä päivästä toiseen, mutta mikä ihme on tämän tarkoitus?!

2 comments:

Johanna said...

Hei,
pakko se on uskoa että pahaolo ei kestä ikuisesti, kun sen on itse kokenut ;) Aikaa se vie ja tie on ylä ja alamäkiä ja näitä alamäkiä varsinkin, mutta pikku hiljaa...

yksin_ovella said...

Hei,
ja kiitos. Kai tuon voisi tosiasiana uskoa, vaikka ei nyt tunnukaan siltä. Onhan minullakin näitä hyviä päiviä ollut, mutta kun elämässäni on joitain erittäin vaikeasti muutettavia asioita, jotka vievät mielialaa koko ajan alaspäin... On vaikea uskoa, että niiden ollessa elämässäni minulla voisi olla kevyempi mieli.