Wednesday, May 16, 2007

Surullista hyväksyntää

En sitten nukkunut hyvin, vaikka sitä kovasti toivoinkin. Oli liian kuuma ja kylmä ja ajatukset pyörivät turhan vilkaasti päässäni. Nyt sitten väsyttää, tosin huominen helatorstai (saa nukkua pitkään) ilahduttaa.

Jostain syystä on valtavan surullinen olo. Ei suoranaisesti masentunut (ainakaan juuri nyt) vaan surullinen. Sen hyväksyminen, että tarvitsee toisia ihmisiä elämäänsä, tuntuu tosi raskaalta. Surulliselta tuntuu tieto siitä, että en pysty luomaan kontakteja (ainakaan nyt), jotta jonain päivänä olisi niitä ihmisiä elämässäni. Olen pahoillani siitä itselleni, että en pysty, kykene enkä osaa, vaikka haluaisinkin.

Toisaalta tuntuu hyvältä se, että en enää yritä valehdella itseäni. Vihdoin pystyn katsomaan itseäni peilistä ja sanomaan, että on asioita, joihin tarvitsen toisia. Myös minulla on tarvetta olla rakastettu ja hyväksytty. Myös minulla on oikeus olla olemassa myös muillekin kuin itselleni (vai onko?!). Olisi mukavaa saada myös varjostusta (kaihtimet tms) parvekkeelleni, mutta en osaa sellaisia asentaa. Apu olisi kiva.

En yhtään ymmärrä, miten tämän oivalluksen kanssa pystyy elämään. Toivottavasti en masennu lisää siitä, että en juuri nyt jaksa tehdä mitään sen eteen, että olisi vilkkaampi sosiaalinen elämä. Tiedän, että asian eteen pitäisi tehdä kovasti töitä, ei voi vain olettaa asioiden järjestyvän itsestään, mutta tekeminen tuntuu valtavan raskaalta nyt. En jaksa. Varsinkin, kun minulla ei ole mitään ideaa siitä, miten voisin auttaa itseäni juuri nyt. Ehkä jos toivoo oikein kovasti jotain hyvää tapahtuu... Ehkä?!

3 comments:

Mariia said...

Niin samassa tilanteessa...väsyttää ja on surullinen olo. Tosin en juurikaan jaksa niitä jo sovittujakaan menoja joten se siitä sosiaalisuudesta. Mutta kyllä sen aika tulee- ihan varmasti vielä. Kun pahin on ohitettu-tai sitten jotain muuta kautta...

Anonymous said...

Löysin sun blogin vahingossa, kirjoitin hakukoneeseen "surullinen elämä" ja sun sivu löyty. Oli sellainen olo kuin haku sanoo.

Luen nyt uusimpia tekstejä Parisuhdepohdintaa ja heti tuli mieleen se sanonta että: "että ainoa yhteinen asia mikä sulla on ollut kaikissa epäonnistuneissa parisuhteissa, olet sä itse".

Pitäisi kai antaa itselleen mahdollisuus olla onnellinen (mitä se nyt tarkoittaakaan).
--808s--

yksin_ovella said...

Kiitos kommenteista!

Olen noita asioita miettinyt itsekin, minähän se parisuhteitani yhdistävä tekijä olen ollut ja pieleen on mennyt.

En näekään, että olisin parisuhdeonnistuja tai että suhteet olisi minua varten. Olen tosin selkeästi valinnut miehiäkin väärin perustein, joten tuo tuo pienen pientä toivoa tulevaisuutta ajatellen... Ehkä sitten joskus.