Lämmin ja aurinkoinen sää piristää. Olin tosi hämmästynyt tänään, kun vihdoin viiden aikaan raahauduin ensimmäistä kertaa pihalle - wow, mikä ilma! Täytyy sanoa, että jo se yksinään piristi.
Kävin juoksemassa, ja juoksu oli aivan loistava. Muistin taas, miksi juokseminen parhaimmillaan onkin aivan upeaa. Tunsin kuinka liidin pururadan yläpuolella, jaloissani oli voimaa kantaa minua pitkälle ja hengästyminenkään ei tuntunut. Olo oli hetken aikaa jopa ihan voittamaton... kai ne oli ne endorfiinit asialla tuomassa hyvää oloa.
Saavuttaisinpa muussakin elämässäni edes joskus saman voittamattomuuden tunteen, joka juostessa joskus löytyy. Pystyisinkin olemaan yhtä itsevarma ja luottavainen omiin kykyihini ja pärjäämiseeni. Joskus mietin tuota tunnetta, jotta muistaisin sen muulloinkin. Toivon, että miettimällä sitä pystyisin sisäistämään siitä edes osan; yritän sovittaa sitä osaksi minua. Sitten, joskus, jossain sopivassa tilanteessa muistaisin sen ja osaisin käyttää sitä. Se olisi hienoa.
No comments:
Post a Comment