On rikkinäinen olo. Keho voi hyvin, mutta mieli tuntuu vioittuneelta, hauraalta ja väsyneeltä. Tuntuu, että minussa on tosi paljon korjattavaa enkä tiedä mistä aloittaa. En edes tiedä, miten voisin korjata itseäni. Enkä edes tiedä kaikkia rikkinäisiä paikkojani.
Olen väsynyt tähän rikkinäisyyteeni. Tuntuu, että tämä on jatkunut jo iäisyyden, ja tulevaisuus näyttää tältä samalta. Nyt tiedän, että tästä selvinneet ovat tosi vahvoja ihmisiä, koska he jaksavat kävellä kaiken tuskan, epävarmuuden ja oman rikkinäisyyden läpi, ja ovat silti hengissä. Kokemus on varmasti kasvattava, mutta onko se kaiken tämän kärsimyksen arvoista?
On raskasta myöntää oma rikkinäisyyteni. Minulla olisi kovastikin intoa korjata itseäni, mutta keinojen puute ja väsymys vaikeuttavat... Kunpa olisin edes pirteämpi. Kai tämä rikkinäisyyden itselleen tunnustaminen on kuitenkin yksi askel parannuksen tiellä - ainakin toivon niin. Ehkä tämän askeleen jälkeen alkaa löytyä pieniä keinoja auttaa itseään... ja sen askeleen jälkeen taas jotain uutta... ehkä.
Tulevaisuus on liian epävarma.
Tästä vuodatuksesta huolimatta tänään on ollut ihan hyvä päivä.
No comments:
Post a Comment