On suorastaan ihmeellistä, mitä hyvin nukuttu yö tekee mielelle, mielialalle ja järjenjuoksulle. Aivan kuin olisin saanut uuden pään, kun väsymys ei enää paina piinaavasti :)
Olen pohtinut (edelleen) ihmisten huonosti kohtelemista, sekä huonosti kohtelijan että kohdeltavan näkökulmasta. Minä (kuten varmasti jokainen meistä) olen saanut kokea molemmat osat, joista toista erityisesti häpeän, toisesta soimaan itseäni.
Tunnustan: olisin joskus muinoin voinut todellakin kohdella joitakin läheisiäni paremmin kuin silloin kohtelin. Jos jotain puolustusta yritän kehitellä kohtelulleni, niin se on oma paha oloni: voin silloin niin huonosti, että en pystynyt käyttäytymään siten kuin olisi pitänyt. Onneksi sentään edes osassa tapauksista osasin jälkeen päin käyttää maagista sanaa: "anteeksi".
Minulla on myös kammottava käyttäytymismalli ajautua huonosti kohdeltavaksi. Tiedän, miksi aiemmin niin tapahtui hyvin helposti, mistä heijastuu tähän päivään se, että minulla on edelleen sama taipumus, jos en kiinnitä asiaan tarpeeksi huomiota. En edeenkään itse tilanteessa välttämättä huomaa, että minua kohdellaan huonosti tai sitten en osaa vielä reagoida kohteluun riittävän nopeasti. Onneksi kuitenkin osaan jälkeenpäin analysoida tilannetta molempien osapuolten kannalta, ja ennen kaikkea pystyn näkemään oman käyttäytymiseni ja muuttamaan sitä.
On oman hyvinvointini edellytys, että en enää ajaudu huonosti kohdeltavaksi tai pompoteltavaksi. Jopa mehevä riita pompottelijan kanssa on parempi kuin se, että annan itseni, sieluni ja hyvinvointini pahoinpideltäväksi ja roskiin heitettäväksi. On vain vaikeaa aina muistaa, että on tärkeää pitää omista rajoistaan ja hyvinvoinnistaan huolta. Mitä tahansa ei tarvitse sallia, vaikka tilanne kuinka näyttäisi siltä, että toisella voisi ollakin häviävän pieni tai suurempikin "oikeus" ikävään käytökseensä. Minä olen arvokas (ainakin itselleni) ja siten minua pitää myös kohdella.
Onhan se itsekkyyttä, että pitää kiinni omista rajoistaan ja "oikeuksistaan", mutta jotenkin koen, että aivan kuin minua (luonnettani, persoonaani) ei olisi edes olemassa, jos annan sen huonosti kohdeltavaksi. Siinä kun ei ole kyse pelkästään siitä, että toinen tekee pahaa minulle, vaan myös minä teen pahaa itselleni. Tuplarangaistus.
On mielestäni tärkeää pitää huolta itsestään, koska sitä kautta voi antaa enemmän myös toisille. Jokainen meistä on arvokas omana itsenään, joten pidetään huolta itsestämme ja sitä kautta toisistammekin :)
27 comments:
Hmm. puhut asiasta, joka on ongelma niin monelle (liian) kiltille naiselle ja tytölle, myös minulle.
Huonosti kohdeltavaksi ajautuu sellainen, joka antaa toisen kohdella itseään huonosti. Sellainen, jolla on terve omanarvontunto ei salli itseään kohdeltavan huonosti, vaan joko puolustaa itseään tai yksinkertaisesti lähtee noista tilanteista tai suhteista pois.
Ajattelen, että "mehevä riita pompottelijan kanssa" kannattaa harvoin, sillä nämä ihmiset ovat usein ovat omista syistään sellaisia, että heillä on tarve käyttäytyä näin, eikä riitely siinä auta, tai omien rajojen vääntäminen toiselle rautalangasta. Jos tällainen ihminen on lähtökohtaisesti taipuvainen ja halukas loukkaamaan toisen ihmisen rajoja, häntä on hyvin vaikea ellei mahdotonta opettaa ymmärtämään, että niin ei saisi tehdä. Minusta ainakaan parisuhteessa tai ystävyyssuhteessa tällaisia ihmissuhteiden perusasioita ei pitäisi kumppanilleen joutua opettamaan.
Ajattelen itse nykyään, että jos itselleni tapahtuu tällaista, ja jos omia rajojani ja oikeuksiani loukataan tällä tavalla - parasta on yksinkertaisesti kävellä tyynesti pois. Kävellä pois tilanteesta, ja tarvittaessa koko ihmissuhteesta. Ja jos näin ei voi tehdä (jos tämä rajojen loukkaaja on vaikka joku sukulainen tai työnantaja tms.), niin vetäytyä suhteesta henkisesti osittain pois.
Omista rajoistaan ja oikeuksistaan (ilman lainausmerkkejä) kiinnipitäminen ei ole itsekkyyttä, vaan jokaisella on todellakin oikeus tulla kohdelluksi arvostavasti ja niin, ettei omia rajoja loukata.
Ja tuossakin olet oikeassa: että sinua kohdellaan joskus huonosti, koska annat sen tapahtua. Koska lähetät ilmeisesti sellaista signaalia tämän tyyppisille ihmisille, että et aio puolustaa itseäsi tai lähteä pois vaikka niin tapahtuisi. Toivon, että opit arvostamaan itseäsi niin paljon, että pystyt reagoimaan nopeasti, kun huomaat että joku kohtelee sinua huonosti!
Joskus voi myös olla, että jos omanarvontunto on lähtökohtaisesti liian huono, voi hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka jotenkin vahvistavat tätä käsitystä itsestä "ei niin kauhean arvokkaana".
Toivottavasti tästä kirjoituksesta oli sinulle nyt jotain apua -- olen itse painiskellut ihan näiden samojen ongelmien kanssa ja nykyään uskoakseni jo pidemmällä näiden asioiden kanssa.
Terv. Maria
Erittäin tuttua asiaa myös minulle! Vaikea edes lisätä tuohon omaan pohdintaasi sekä edellisen kommentoijan pitkään tekstiin mitään syventävää, allekirjoitan lähes kaiken tuollaisenaan.
Mulle on myös vähän vaikeaa se rajojen vetäminen sillä hetkellä kun sitä rajojeni ylittämistä tapahtuu ja ylitseni kävellään. Olen jotenkin huomaamattani liian kiltti ja se tilanteen dynamiikka jää ikäänkuin itseltäni huomaamatta. Jälkikäteen vasta hahmotan paremmin, mitä tapahtui ja miten minun olisi pitänyt reagoida.
Mutta kyllä minäkin olen jotain jo oppinut, kipeästi kantapään kautta!
"Sellainen, jolla on terve omanarvontunto ei salli itseään kohdeltavan huonosti, vaan joko puolustaa itseään tai yksinkertaisesti lähtee noista tilanteista tai suhteista pois."
Parisuhdetta perustaessa korostuu itsetuntemus ja ihmistuntemus. Usein käy niin, että vastakkaisessa sukupuolessa on jokin koukku, johon jää kiinni. Se voi olla esimerkiksi syvä, avoin ja rehellinen tunneilmaisu. Suhteen alussa tunteet ovat myönteisiä ja maitomaisia, kelluvia ja taivaisiin kurottavia, jolloin kumppaniehdokas helposti vaikuttaa kaikin puolin ihanteelliselta. Kun yhdessä ollaan käyty tovi, paljastuukin, että alunperin vahvasti myönteisiksi koetut ominaisuudet ovat toisinpäin käännettynä lähes sietämättömiä. Kun herkkä, sielukas, keskustelutaitoinen ja tunteissaan vahva taiteilijasielu ei enää tihkukaan hienoaromista elämänöljyä vaan käyttää tunteitaan kaiken mahdollisen raadollisen esiin kaivamiseen, niin siinä on kestämistä. Kaikki eivät tällaista ihmisen kaksijakoisuutta kestä. He hyväksyvät kumppanin persoonan ainoastaan yhdellä tavalla valjastettuna, mutta eivät kokonaisuudessaan.
Ongelma piilee siinä, että pari- ja ihmissuhteita muodostetaan tuntein ja tarpein. Niinpä sama kuvio helposti toistuu. Vaikka tiedostaisi, että haluaa vakaan ja tasaisen elämän ja parisuhteen, niin uutta suhdetta etsiessä on vaikea tyytyä suuria tunteita herättämättömään mutta turvalliseen insinöörityyppiin. Sen sijaan isketään pää taas kerran herkkäsieluun, jonka herkkyyden voima valitettavasti esiintyy ajoittain myös kielteisessä ja tuhoavassa muodossa.
Ihmissuhteita muodostetaan yleensä tarpeisiin ja tunteisiin eikä käytäntöön nojaten. Kuitenkin lienee niin, että toimiva käytäntö takaa kestävimmät ihmissuhteet. Ehkä ei siis kannattaisi kuunnella sisintään?
Maria: Hyvin kirjoitit tärkeästä asiasta. Tämähän on nimenomaan monen kiltin tytön ja toki pojankin ongelma.
Terveen omanarvontunnon kehittyminen kai vaatii tietynlaisen lapsuuden. Näin aikuisena omanarvontunnon kehittäminen on paljon haasteellisempaa ja tapahtuu usein vasta ikävien kokemusten jälkeen, mutta parempi tietysti myöhemmin kuin ei koskaan.
Olen kyllä törmännyt ihmistyyppeihin, joiden kanssa riitely on harvinaisen hedelmätöntä. Hyvä, kun muistutit tuosta, että riitely tuollaisen ihmisen kanssa on hyödytöntä, ja parasta on vain poistua paikalta.
Ihmissuhteessa ei todellakaan pitäisi joutua opettamaan toiselle, että rajoja ei saa loukata! Joskus rajaloukkauksia on vain tilanteen päällä ollessa tosi vaikea nähdä, mutta kokemusten myötä toki oppii. Toivottavasti. Toivottavasti opin myös tunnistamaan tuollaisen ihmistyypin paremmin.
Olen tuntenut itseni aiemmin itsekkääksi, jos olen puolustanut itseäni ja oikeuksiani. Voi että minua... onneksi olen sentään hiljalleen oppinut paremmaksi ja koko ajan opin lisää. Kehittyminen on ollut hidasta, mutta kyllä sitä koko ajan tapahtuu, kun jaksaa olla pitkäjänteinen. Onneksi sentään en ole enää juurikaan ollut tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät arvosta minua. Jotain vahvempaa omanarvontuntoa minusta nykyään täytyy siis huokua! Silti joskus kompastun...
Kiitos siis ajatuksistasi. Niistä on oikeasti apua. Uskon, että olen nyt oivaltanut jotain tärkeää ja osaan puolustaa itseäni jatkossa paremmin. Mukava myös kuulla, että sinä olet päässyt näissä asioissa eteenpäin!
Neiti B: en tiedä, miten tuon tilanteen dynamiikan voisi hahmottaa itse tilanteessa paremmin. Hyvähän se toki on, että jälkeenpäin oivaltaa, mutta kun huomaisi sen itse tilanteessakin... Ehkä kokemusten myötä oppii?!
Hyvä, että sinäkin olet edennyt tässä asiassa. Eiköhän me kohta osata jo pahimmat sudenkuopat väistää :)
En ymmärrä, miten urattoman kommentti liittyy aiheeseen.
"En ymmärrä, miten urattoman kommentti liittyy aiheeseen."
Sillä tavoin, että huonosti kohteleminen liittyy kovasti usein seuran valintaan. Hankalista ihmisistä pystyy pysymään erossa vähintään osittain, jos vain tahtoo. Silloin tosin jää myös paljosta paitsi, koska eivät ylikävelevät ihmiset ole pelkästään ylikäveleviä, vaan heissä on myös paljon hyvää ja antoisaa.
Kun valitat, ettet osaa asettaa rajojasi, niin väitän, että tosiasiassa et tahdo asettaa niitä, koska sisimmässäsi tiedät, että yhdestä ihmisestä on moneksi, etkä halua hyljätä ihmissuhdetta kokonaan vaan ainoastaan osan siitä.
Asuin muinoin avoliitossa poikkeuksellisen voimakastahtoisen naisen kanssa. Lopulta olin alistettu ja lyöty, nyhersin itkua sängyssä ja tunsin itseni täydellisen nöyryytetyksi ja aliarvioiduksi. Mutta heti eromme jälkeen homma rupesi taas toimimaan. Tunsin että hän kunnioittaa minua ja minä kunnioitin häntä.
Toisin sanoen pitäisi huomioida, että ihmissuhteissa on aina kysymys vuorovaikutuksesta ja asemista. Eri näkökulmista tilanne näyttää erilaiselta. Siksi yhden kulta voi olla toisen kauhu ja inhotus ja sietämätön seurustelukumppani voi olla ihana ystävä.
Kun puolustaa itseään, kannattaa miettiä, mitä puolustaa. Helpostihan käy niin, että suojelee ja hellii omia heikkouksiaan sen sijaan että antautuisi tasaveroiseen kaksintaisteluun. Ihmisen leimaaminen kokonaan epäkelvoksi on koulukiusaamismentaliteettia, sokeaa leimaamista ilman analyyttisyyttä ja erilaisten positioiden huomioimista.
Kielteisiä tunteita herättävä ihminen ei ole vihollinen, saati hyökkäävä sotilas.
Kaikissa ihmisissä on hyvät ja huonot puolensa. Hankalaakin kokonaispakettia voi sietää, jos kuitenkin kokee tulleensa enimmäkseen hyvin kohdelluksi ja huonot hetket voidaan jälkeenpäin käsitellä.
Ei rajojen asettaminen tarkoita, että hylkäisi ihmissuhteen kokonaan tai että minkäänlaista ulkoista muutosta välttämättä edes tarvittaisiin ihmisten välillä. Kyse on siitä, että itsestä tuntuu hyvältä olla toisen lähellä eikä tule sellainen olo, että toinen on jatkuvasti lompsimassa omalle puolelleni tökkien piikeillään sisimpääni.
Siispä, ehdottomasti haluan asettaa rajani, haluamisen puutteesta ei ole kyse.
"Kun puolustaa itseään, kannattaa miettiä, mitä puolustaa. Helpostihan käy niin, että suojelee ja hellii omia heikkouksiaan sen sijaan että antautuisi tasaveroiseen kaksintaisteluun."
Tuo on enimmäkseen roskaa. Aina ei ole mahdollista käydä järkevään, hedelmälliseen kaksintaisteluun.
"Ihmisen leimaaminen kokonaan epäkelvoksi on koulukiusaamismentaliteettia, sokeaa leimaamista ilman analyyttisyyttä ja erilaisten positioiden huomioimista."
Minä en ole koskaan leimannut ketään kokonaan epäkelvoksi. Koskaan. Minulla on taipumus nähdä ihmisissä nimenomaan heidän upeat puolensa ja vahvuutensa ilman että kuitenkaan suljen silmäni huonoilta puoliltakaan. Kokemus on opettanut.
"Hankalaakin kokonaispakettia voi sietää, jos kuitenkin *kokee* tulleensa enimmäkseen hyvin kohdelluksi ja huonot hetket voidaan jälkeenpäin käsitellä."
Sanassa "kokee" piilee ongelman ydin. Eri ihmisten maailmat eivät ole yhteismitallisia, joten rajoja vetäessä toiminta on keskimäärin varsin mielivaltaista ja itsekästä.
En väitä, että näin ei saisi olla, mutta toisaalta on harhaista olettaa, että toinen ihminen on toiminut väärin. Kun pystyy luopumaan puolustusasemasta ja linnoittautumisesta, on paljon helpompi kohdata itsensä ja kasvaa sietämään erilaisia maailmoja ja erilaisia mittoja. Toki ääritapaukset ovat sitten erikseen.
Tässä blogissa lienee vertaistuellinen sävy, jollaista ihminen silloin tällöin tarvitsee, mutta ei kannata harhautua luulemaan, että samanmielisyys tarkoittaa samaa kuin olla oikeassa.
"Tuo on enimmäkseen roskaa. Aina ei ole mahdollista käydä järkevään, hedelmälliseen kaksintaisteluun."
Ei tietenkään, jos toinen juoksee karkuun, mutta käytännössä useammin lienee kysymys siitä, että pelkää häviävänsä kaksintaistelun eikä kestä sen aiheuttamaa tuskaa.
Urattomalle:
Jos ihminen ajautuu kerta toisensa jälkeen itselleen vahingollisiin suhteisiin, on lähes aina kyse jonkin syvän trauman toistamisesta eikä rakkaudesta sanan varsinaisessa merkityksessä.
Tasapainoinen ja itseensä tyytyväinen ihminen on myös ihastuessaan tasapainoinen, eikä täysin sulje silmiään kumppanin heikkouksiltakaan ihastuessaan, vaan hyväksyy ne osaksi pakettia - vaikka toki laimentaa niitä mielessään ja korostaa niitä positiivisia ja ihania puolia.
Nykyään puhutaan paljon ns. narsisteista, jotka voivat suhteen alkuvaiheessa vaikuttaa ihanilta, karismaattisilta ja täydellisiltä, liian hyviltä ollakseen totta jne. ja sitten jossain vaiheessa suhdetta heistä tuleekin väkivaltaisia ihmishirviöitä. Narsistin "uhrien" kuulee usein väittävän, etteivät suhteen alussa huomanneet kumppanissaan mitään vikaa, että nämä piirteet tulivat täysin yllätyksenä. Uskon kyllä sen, että väkivaltaisuus, kontrollinhalu ja hallitsemattomat raivokohtaukset yms. tulevat vasta myöhemmässä vaiheessa suhdetta, mutta en usko sitä, ettei mitään merkkejä kumppanin narsistisuudesta olisi ollut näkyvissä: suhteen toinen osapuoli on vaan silmittömättömässä ihastumisessaan sulkenut silmänsä niiltä täysin, kun on halunnut uskoa siihen suhteeseen näin täydellisen kumppanin kanssa ja ehkä etsinyt vikaa itsestään, jos kumppani on käyttäytynyt oudosti tai loukkaavasti. Ei tällainen narsistisesti häiriintynyt ihminen kykene kaikkia niitä ongelmiaan pitämään sisällään niin täysin, etteikö MITÄÄN niistä olisi näkyvissä ihan jo suhteen alkumetreillä.
Minusta Nan ja itsekin puhuimme eri asiasta kuin sinä, Uraton. Siis on ihan eri asia olla suhteessa, jossa joutuu jatkuvasti huonosti kohdelluksi, ja jatkuvasti loukataan omia rajoja, eikä tilanne muutu, vaikka pari kertaa kokeeksi antaa selkeästi ymmärtää, että "minua ei kohdella näin".
On totta kai niin, että kaikissa ihmisissä on sekä hyvät että huonot puolensa, ja sen kaiken kanssa pitää pystyä elämään jos on ihmissuhteessa, mutta jossakin se raja menee. Minusta tuollainen jatkuva rajojen loukkaaminen ja epäkunnioittava käytös on sen luokan ongelma, että sellaista ei kenenkään pitäisi sietää. Valitettavasti niin monet kuitenkin suostuvat sellaiseen.
Ja eihän tässä nyt mistään ihmisen hylkäämisestä "yhden pikku puutteen takia" ole kyse. Siis puhumme siitä naistyypistä, joka on lähtökohtaisesti liian kiltti, ja tottunut päästämään läpi kaikenlaista kohtelua ja vasta opettelemassa sitä, että ihan kaikkea ei tarvitse sietää.
Kiltti ihminen, nainen tai mies, niin helposti hellii nimen omaan sen toisen heikkouksia itsensä kustannuksella - eikä päin vastoin! Siksi, että alkuasetelma on juuri tämä, niin monet naiset (ja jotkut miehetkin) ajautuvat suhteisiin, joista joutuvat maksamaan henkisen tai fyysisen terveytensä menettämisellä, pahimmassa tapauksessa jopa hengellään.
Tasavertainen riitely implikoi sen, että molemmat osapuolet kunnioittavat toisiaan myös riidellessään. Ja tämä on jotain aivan muuta kuin esim. sellainen tilanne, jossa joku nainen antaa miehensä käyttää itseään seksuaalisesti hyväksi, koska mies nyt sattuu haluamaan seksiä juuri sillä hetkellä, ja sitten raivostuu miehelle vasta myöhemmin, koska tajuaa mitä tapahtui. Tässähän ei lähtökohtaisestikaan ollut sitä molemminpuolista kunnioitusta ja vastavuoroisuutta, joka on kyllä jokaisen terveen ihmissuhteen edellytys.
Terv. Maria
"Siis puhumme siitä naistyypistä, joka on lähtökohtaisesti liian kiltti, ja tottunut päästämään läpi kaikenlaista kohtelua ja vasta opettelemassa sitä, että ihan kaikkea ei tarvitse sietää."
En ole oikein varma, koskeeko tämä ilmiö niinkään naisia kuin miehiä, vaikka tästä naisten ongelmana puhutaankin. Minusta näet tuntuu, että miesten maailmassa kiltteyttä käytetään paljon raa'emmin hyväksi kuin naisten maailmassa. Naiset usein saavat kunnioituksen niissä tilanteissa, joissa miestä armotta nöyryytetään ja käytetään hyväksi, jos hän ei käyttäydy oikealla tavalla tai osaa pistää vastaan esimerkiksi huumorila.
Tämä vain huomautuksena siihen, että en pidä peusteltuna nimetä ongelmaa kilttien tyttöjen ongelmaksi. Suurempi ongelma se on kilteille pojille.
Uraton: Olen pahoillani, että sinulla on niin huonoja kokemuksia naisista. Varmasti suurin osa tästä kiltteysongelmasta kärsijöistä on kuitenkin naisia. Kyllähän nimenomaan tyttöjen kasvatuksessa edelleen painotetaan kiltteyttä, tottelevuutta ja epäitsekkyyttä; rasavilliä ja liian omapäistä tyttöä ei vieläkään monissa piireissä katsota hyvällä.
Nan: Olet oikeassa siinä, että hyvän itsetunnon ja omanarvontunnon perusta luodaan lapsuudessa. Ei ole kuitenkaan mahdotonta vahvistaa näitä asioita aikuisiässäkään. Nimimerkki "Kokemusta on".
Maria ;)
"Varmasti suurin osa tästä kiltteysongelmasta kärsijöistä on kuitenkin naisia."
Naistutkimusta ja psykologiaa opiskelleena miehenä olen pannut merkille, että nyky-yhteiskunnassa on perin tavanomaista sukupuolittaa ongelmat silloinkin, kun sukupuolittamiseen ei ole syytä.
Psykologiassa ote on neutraali ja se perustuu tutkimustietoon, minkä vuoksi suhtautumistapa on syyttämätön ja puolta valitsematon.
Nais- ja miestutkimus sen sijaan on melkoista hömppää, fiktiivisten rakennelmien luomista näennäisten perusteiden varassa. Valitettavasti tämä näennäinen hömppä myy, koska ihmisellä on pinttynyt taipumus puolen valitsemiseen, ja erityisesti nuoret naiset on saatu ohjattua feministiseen näkökulmaan. Onneksi feminismin ote taitaa olla laventumassa yleisen tasa-arvon kannattamiseksi.
Toinen ongelma on se, että hyvin usein ellei lähes poikkeuksetta sosiaalisten rakennelmien uhrina esitetään nainen. Tähän eivät näytä vaikuttavan kasvatusammattilaisten huoli poikien ja miesten ongelmista tai tilastot, jotka muistuttavat lahjomattomasti yhteiskunnassa olevista rakenteellisista ja alati kasvavista miesten ongelmista.
Pidänkin kiltti tyttö -syndrooman esillä pitoa pääasiassa yhtenä miehiä syrjivänä vallankäytön muotona. Sen sijaan että todettaisiin, että miesten maailma on kova tai että molempien sukupuolten maailma on kova, halutaan uhriuttaa nainen.
En ymmärrä, mitä hyötyä tästä on naisille. Pahaa ei kannata vastustaa pahalla, eikä ole naisten etu, että he itse esittävät itsensä uhreina.
Puolustautuminen? Linnoitautuminen? Mitenhän tämä liittyy nyt aiheeseen?
Kokee? Joo-o, elämä on kokemista, katsomista asioita omasta näkökulmastaan ja sen jälkeen analysoimista omassa päässään ja keskustelemalla.
Eri sukupuolten korostaminen tässä keskustelussa on turhaa, vaikka onhan se tosiasia, että varsinkin ennen tyttöjä ohjattiin kiltteyteen ja pojat saivat olla villimpiä. Tästä on lukuisia tutkimuksiakin.
Ja kyllä, Uraton on nyt ajautunut tässä keskustelussa kauas alkuperäisestä aiheesta. Kantasi on tullut selväksi ja näistä sukupuoli yms. asioista ei ole syytä jatkaa keskustelua tässä kommentointiketjussa.
Maria: kirjoitat pitkässä kommentissasi paremmin aiheesta kuin minä osaisin :) En siis ala toistaa samoja asioita, vaan totean, että saat hyvin tiivistettyä ja selitettyä juuri sen asian, jota itse kirjoituksellani tarkoitin. Juuri tällaisista naisista (ja miehistä) on kyse.
Olen samaa mieltä tuosta, että kyllä toisesta ihmisestä huomaa niitä hälyttäviä merkkejä jo hyvinkin varhaisessa vaiheessa, jos ei ihan sokeaksi heittäydy. Ei ihastuminen kaikkea "näkökykyä" vie, jos on vähänkin järkeä päässä.
Uraton: tuli tunne, että keskustelu ei oikein edennyt, vaan puhuimme ihan eri asioista.
Uraton: Keskustelu saa polveilla ja sen pitääkin tehdä niin. En vain ole varma, että ymmärsit kirjoitukseni alkuperäisen idean oikein (pahoittelen, jos olen väärässä), vaan minulle tuli tunne, että yrität hyökätä ja lytätä toisten ajatukset. Blogini ei ole sitä varten, vaikka toki muuten eri mieltä saakin olla. Täälläkin on siis rajat.
Hmm. ymmärrän, että voi olla vaikea keskustella asiallisesti ja objektiivisesti jonkun toisen ihmisen ongelmista, jos on itsellä kovin vaikea tilanne päällä. Minustakin tämän yhden kommentoijan kommentit olivat aika hyökkääviä ja asiaan liittymättömiä.
Ja ihmetyttää myös, että jos puhutaan "kilttien tyttöjen" ongelmista, niin eihän se tarkoita sitä, että samalla mitätöitäisiin "kilttien poikien" tai homojen tai sokeritautisten tai eturauhassyöpää sairastavien jne. ongelmat!! Nainen nyt on jo biologiansa puolesta vähän erilainen olento kuin mies (ja sori vaan: minulla ei ole mitään tekemistä feminismin kanssa).
Toivon kuitenkin, Nan, että omat kommenttini auttoivat sinua eteenpäin omalla polullasi, koska se oli aidosti tarkoitukseni.
terv. Maria
Kiitos Maria, kommenttisi ja ajatuksesi ovat auttaneet. Ne ovat herätelleet miettimään asioita lisää. Kiitos, että olet jaksanut kommentoida :)
Niin, ei se, että puhutaan kilteistä tytöistä tarkoita sitä, että ongelma ei voisi koskea myös kilttejä poikia. Joskus keskusteluissa on vain ihan hyvä vähän rajata - ja tällaisessa henkilökohtaisessa blogissa monet asiat rajautuvat väkinkin, koska ne tulevat omasta, naisellisesta näkökulmastani.
Kiva :) Kiltti tyttö kiittää ja niiata niksauttaa ja poistuu areenalta :)
(Siis tuo ihmetykseni kohdistui täysin urattoman kommentteihin, ei sinuun..)
Maria
:)
Kiitos tästä keskustelusta. Edellä mainitut seikat, esim. syyllisyys omien rajojensa puolustamisesta, kuulostavat niin tutuille. Itseäni hämmästyttää yhä enemmän se, että parisuhteissa jotkut ihmiset eivät osaa kunnioittaa kumppaniaan, vaan vähättelevät ja suorastaan kiusaavat elämänsä tärkeintä ihmistä!
Ihmissuhteissa täytyy pystyä sanomaan:" Sinä et saa kohdella minua näin." Tai "Sinä et saa puhua minulle näin."
Omista rajoistaan kannattaa pitää kiinni. Tallojia täällä maailmassa tuntuu riittävän.
-Minttu-
Minttu: kiva, jos tämä (välillä vaikeakin) keskustelu antoi jotain. On kyllä niin totta, että rajoistaan kannattaa pitää kiinni, koska tallojia on niin paljon.
Minua ihmetyttää myös suuresti se, että miten monet suorastaan lyttäävät ja kiusaavat kumppaniaan, jonka sentään pitäisi olla elämän tärkeimpiä ihmisiä! Miten siihen on varaa?! Mitä se hyödyttää? Hetken ilo hetkellisestä vallantunteestako? Käsittämätöntä. Ja korostan sitä, että kyllähän hetken kiukuttelu ja mielenhäiriö kohtauksia tulee kenelle tahansa, mutta kyllä ne erottaa tuollaisesta tarkoituksellisesta mollaamisesta ja kiusaamisesta.
Pyrinkin itse nyt siihen, että kohtelisin kumppaniani kuin kukkaa kämmenellä, arvostaen, mutta kuitenkin rajoistani kiinni pitäen. Melkoinen opettelu tuossa kyllä on, mutta en haluaisikaan muunlaista parisuhdetta.
Post a Comment