Työ ja opiskelu

Minusta tulee opiskelija. Siis sen lisäksi, että ahkeroin päivätyössänikin. En vielä tiedä, miten aikataulutan elämäni, mutta kai se selviää, kunhan ensin aloitan opintoni. Välillä tunnen itseni ihan hulluksi, kun vapaaehtoisesti alan päntätä uusia (ja vähän vanhojakin) asioita, mutta jotenkin koen tarvitsevani aivoilleni uusia ärsykkeitä. Nyt niitä todellakin pitäisi olla luvassa, huh.

Olen ihminen, joka tykkää ennemmin tehdä ja ajatella kuin möllötellä tuntikausia paikallaan passiivisesti vastaanottaen. Sopiva määrä tekemistä pitää mieleni pirteänä ja ajatukseni terävinä ja estää minua vaipumasta murheeseen. Hyvä siis, mutta minua myös huolestuttaa.

Viimeksi, kun opiskelin, uuvuin ja masennuin, joten opiskelu putosi elämästäni pois ihan pakostakin. Nyt elämässäni ei ole mitenkään älyttömän merkittävästi mitään muuttunut, kun taas lisään opiskelun päivärytmiini. Huolestuttaa. Minun olisi oikeastaan pakkokin nyt opetella kuuntelemaan rajojani, tekemään vain se, mitä jaksankin ja ennen kaikkea opetella suomaan levolle aikansa. Olisi myös oltava jokin vastapaino työlle ja opiskelulle; viimeksi se puuttui nimittäin ihan täysin, minkä vuoksi voin todella huonosti ja ajatukseni vinksahtivat kaiken työn ja yksipuolisen elämäntilanteeni vuoksi vain lisää. Vaatii vain niin paljon nimenomaan omaa ponnistelua, jotta se vastapaino, energian lähde löytyisi, että en tiedä, miten saisin sitä opiskellessani pidettyä yllä.

Toki olen innoissani opiskelupaikastani! Toivon sen tuovan runsaan työmäärän ohella myös edes jotain pientä iloa, uusia tuulia. Olen suunnattoman iloinen, että rohkaistuin hakemaan opiskelemaan, uskallan ottaa uusia askelia tuntemattomaan suuntaan. Olen iloinen, että teen, vaikka pelkäänkin. Onhan se aina mahdollista, että tämä on väärä suunta elämässäni, mutta jos näin käy, pitää vain kääntyä ja lähteä kulkemaan toiseen suuntaan. Nyt kuitenkin aion tutustua tähän polkuun.