Väsyttää, vaan ei nukuta

Unettomuudessakin voi tapahtua kehittymistä. En tarkoita nyt vain unen määrän kasvamista tai vähenemistä, tuskaisen yöllisen ei-toivotun hereilläolon määrän vaihteluita, vaan unettomuus voi muuttua myös "laadullisesti"; unettomuuden voi kokea ja tuntea eri tavalla kuin aiemmin.

Minä olen kehittynyt nukkumiseni tarkkailussa ja sitä kautta unettomuuden kokemisessani. Nykyään tiedän jo aika hyvin illalla sänkyyn mennessäni, että tuleeko uni vai ei ja nukunko hyvin vai heräilenkö pitkin yötä. Mieleni "tila" on selkeästi tietynlainen ennen sellaisia öitä, jolloin heräilen niin monta kertaa, että laskeakaan en jaksa. Nukahtamisen vaikeutta lisää sekä tietynlainen mielentila että myös edellisten öiden unteni määrä ja laatu. Näistä useista seikoista pääni koostaa jonkinlaisen mallin, joka määrittää seuraavan yön kulun ja sitä kautta myös seuraavan päivän väsymys- ja järjenjuoksutasoni. Inhottavaa.

Luulen, että unettomuus on kehittynyt pääni sisällä sellaiseksi möröksi, että en uskalla oikein kunnolla edes kohdata sitä. Ennakkotietoisuuteni seuraavan yön kulusta taitaa olla osaksi pelkojani, jotka lopulta toteutuvat, mutta kyllä asiaan vaikuttaa suuresti myös jonkinlainen yliherkkyyteni. On inhottavaa olla todella herkkä ympärillä tapahtuville asioille ja reagoida pieniinkin huoliin ja murheisiin unettomuudella, joka tekee muutenkin olon rasittuneeksi, uupuneeksi, huolestuneeksi ja joskus hieman sekavaksikin.

Huolet ja murheet siis synnyttävät inhottavaa mielentilaa, joka estää nukkumisen. Pelko unettomuudesta luo myös inhottavaa mielentilaa, joka estää nukkumisen. Useampi huonosti nukuttu yö peräkkäin muodostuu helposti myös seuraavana yönä odotettavissa olevaksi asiaksi, joka estää nukkumisen.

Vuosi vuodelta olen vain vakuuttuneempi siitä, että nukkuminen ja hyvä uni ovat aivan mielettömän tärkeitä hyvinvoinnille, yksi tärkeimmistä asioista. Ei sitä oikein käsitäkään ennen kuin kokee pidempää unettomuutta, tuskaisia öitä sängyssä ja vielä tuskaisempia seuraavia päiviä. Eikä sitä kai kovin nuorenakaan voi ymmärtää, kun silloin jaksoi valvoa vaikka koko yön ja seuraavana päivänä oli edelleenkin hauskaa ja peilikuvakin nauravainen. Nykyään... unettomuus muokkaa peilikuvan ohella järjenjuoksua, mielialaa, sosiaalisuutta ja työkykyä - aika iso asia siis.

Miten tällaiset luonnolliset, ihmisen biologiaan kuuluvat asiat voivat muodostua ongelmaksi, jossa ei ole mitään järkeä ja joka ei edistä mitenkään hyvinvointia tai arjessa selviytymistä?