Friday, September 04, 2009

Kun ei arvosta

Olen löytänyt itsestäni inhottavan tunteen: arvostamattomuus. Ei minun ole tarvinnut aiemmin pohtia, että arvostanko jotain ihmistä vai en, vaan olen ollut tasapuolinen kohtelussani kuitenkin tiedostaen, että en pidä kaikista ihmisistä eikä ole edes mahdollista pitää kaikista.

Nyt olen huomannut, että en arvosta erästä ihmistä. Olen pohtinut asiaa. En tunne tätä ihmistä juuri ollenkaan, mutta hän vaikuttaa aika mukavalta. Kunnioitan häntä yksilönä ja hänellä on oikeus olemassaoloonsa (tietysti). Voin toimia tarvittaessa hänen kanssaan, eikä hän kohtele minua huonosti, vaan lähinnä neutraalisti. Minä en kuitenkaan arvosta häntä.

Tokihan minulla on perusteluja arvostamattomuudelleni, mutta en nyt niitä tässä voi ruotia. Koen jotenkin, että syilläni ei ole järjellä perusteltuja, oikeita syitä, vaan ennemminkin arvostamattomuuteni on jotenkin tunneperäistä ("minusta tuntuu..."), joka ammentaa perustelunsa niistä syistä, joita en tässä ruodi (ja joita siis on olemassa, mutta ne ovat sellaisia, jotka ovat jokseenkin jopa luonnollisia ihmisyhteisöissä).

Minun on hankala käsitellä näitä tunteitani. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Olen päättänyt näytellä normaalia tätä ihmistä kohtaan, mutta jotenkin vain en enää jaksa näytellä millään elämäni osa-alueella, joten pirskahduksia todellisista ajatuksistani on päässyt "näytille", lähinnä välinpitämättömyytenä. Se on inhottavaa, on vaikea olla itseni kanssa, kun en osaa käsitellä asiaa siten kuin pitäisi.

Mikä siinä onkin niin vaikeaa, että olisi normaalin ystävällinen? Jotkuthan jaksavat nuoleskella vaikka ketä ja vaikka miten oman itsekkään etunsa vuoksi, ja minä nyt en sitten pysty oman vähäisen etuni vuoksi näyttelemään edes normaalin ystävällistä...

9 comments:

korianteri said...

En tiedä, miksi pitäisi näytellä ja nuoleskella. Sellainen kuluttaa vain energiaa. Kyllä minun mielestäni on sallittua ja väistämätöntä, että tunteet vaikuttavat toisiin ihmisiin suhtautumiseen. Ehkä joku löytää tuosta ihmisestä arvostettavaa, mutta sinä et. imorayi

korianteri said...

kas, imorayi oli äskeinen varmistussanani, joka tuli vahingossa viestiinkin :=)

AAMU said...

Minulla on tavallaan käänteinen tilanne, sillä tiedän ihmisen, joka ei pidä minusta (on niitä varmaan monta muutakin;). Outo kokemus: yhtäältä pitää kohtuuttomana (miksi, miksi?), toisaalta tietää, ettei sille oikein voi mitään. Onneksi emme ole juuri tekemisissä keskenämme, joten olen päättänyt "näytellä". On vain asioita, joille ei voi mitään, vaikka haluaisikin.

Nan said...

Korianteri: kyllähän tämä mainitsemani ihminen on arvostuksen arvoinen, toki! On vain se jokin, jota juuri minä en arvosta enkä näe miellyttävänä asiana. Ehkä se liittyy siihen, että kaikki ihmiset eivät vain pidä kaikista.

Aamu: olen minäkin törmännyt ihmisiin, jotka eivät pidä minusta ja useinhan se tuntuu kohtuuttomalta. Joskus syyt tuollaiseen ovat oikeastikin käsittämättömiä, mutta joskus jokin perustelu tämän ihmisen näkökulmasta on ihan perusteltukin - vaikka ei se sitä tarkoita, että olisi tehnyt jotain väärin. Kuten sanoit: ei sille voi mitään, vaikka haluaisikin. Kaipa tämä kuuluu (sosiaaliseen) elämäämme, että kaikista ei pidä.

Kyllä minä tavallaan jollain tasolla pidän tätä ihmistä kuitenkin kivana persoonana, joten sikäli on omistuista, että en osaa häntä arvostaa (jos se nyt sitten on oikea sana kuvaamaan tunnettani). Hänen tekoihinsahan tuo tavallaan liittyy, mutta ongelma on oman pääni sisällä.

korianteri said...

Niin, arvostuksen arvoinen varmaan jonkun mielestä, mutta ei kaikkien.

Jäin oikein ajattelemaan asiaa, ja tulin yhä enemmän sille kannalle, että kaikkien arvostaminen ei ole edes mahdollista. En minäkään kaikkia arvosta. Koko arvostuksen käsite sisältää mielestäni sen, että on olemassa arvoasteikko, jonka toisessa päässä olevia asioita/ihmisiä arvostaa, toisessa päässä oleviä ei. Onneksi olemme erilaisia, joten jokaiselle riittänee ainakin jonkin verran arvostusta.

Anonymous said...

Nuoleskelusta työelämässä olisi kyllä hyötyä (kun sen vain kunnolla osaisi)... Meidän työpaikalla tuntuu olevan kahden kerroksen väkeä. Jos kuulut out-jengiin, saat tietää tärkeistäkin asioista vihonviimeisenä ja olet aika tavalla yksin tietokoneesi kanssa.

Käytännössä ei voi kun muuttaa itseään ja omaa käytöstään. Omalla kohdallani ei työpaikan vaihto juuri nyt ole järkevää. Pää kyllä pehmeää, jos viihdyn näin huonosti työyhteisössäni ja olen siellä vuositolkulla. Mikähän tulevaisuus rakkaalla isänmaallamme on, kun jokainen on oman onnensa seppä ja kaverille ei jätetä? Toisaalta, jos kuuluisin in-porukkaan, tuskin edes huomaisin niitä, joilla ei mene niin hyvin.

Onneksi on ihana perhe olemassa ;)
ja mielenkiintoinen harrastus. Hyvää alkavaa uutta viikkoa kaikille!

Nan said...

Korianteri: kirjoitit kivasti: eiköhän jokaiselle jonkinlaista arvostusta joltakin heru, meitähän on niin monenlaisia :) Parempi kai itselleen ja muillekin, että yrittää olla tekemisissä lähinnä sellaisten ihmisten kanssa, joita arvostaa (työelämässä tämä ei toki onnistu), onpahan ihmisten välistä kitkaa vähemmän.

Anonymous: Joo, olen myös huomannut tuon, että nuoleskelulla pääsee pitkälle... tai ainakin eteenpäin. Meilläkin oli aikanaan siten, että uudet tulokkaat olivat automaattisesti ulkona porukoista. Jos et ollut poikkeuksellisen sosiaalinen ja aktiivinen, niin ovet porukoihin eivät auenneet. Siitä syystä kai meillä on porukoiden ulkopuolisia useitakin.

Ulkopuolisena jää yksin ja kaikesta kuulee viimeisenä. Myös mielenkiintoisimmat työt valuvat ohi. Motivaatio kuolee, kun työyhteisöä ei oikeastaan ole ja kaikessa (työssäkin) olet yksin.

Olet oikeassa, että usein voi muuttaa vain itseään. Toivottavasti sinulla säilyisi edes jonkinlainen motivaatio, kun työpaikan vaihto ei ole mahdollista. En nimittäin usko, että vuodesta toiseen vastenmielinen sinnittely tekisi hyvää. Minäkin esim. aloitin opiskelut sen(kin) vuoksi, että töissä pää pehmeni. Tarvitsin motivaatiota, jonkin tavoitteen ja edes jonkinlaisen toiveen paremmasta joskus.

Minulla on nyt siksikin vaikeaa, kun minulla olisi jonkinlaiset mahdollisuudet tehdä elämänmuutoksia, mutta kun en tiedä miten. Työtä on vaikea toki saada, joten se mietityttää, mutta mahdollisuus on, joten en haluaisi jäädä roikkumaan tähän nykytilanteeseen, kun ei aivan pakko ole... kun vain osaisi toimia oikein.

Kyllähän sen elämän sisällön muodostaa ihan muut asiat kuin työ: perhe ja harrastukset. Keskitytään niihin :)

Hyvää uutta viikkoa!

Anonymous said...

Hmm. tämähän on kiinnostavaa. Siis pidät k.o. ihmisestä, muttet arvosta häntä? Onko siis niin, että ihminen on periaatteessa /jollain tasolla ihan mukava ja miellyttävä, mutta hän on tehnyt tai puheissaan tuonut ilmi jotain sellaista, joka on oman arvomaailmasi vastaista?

Hmm. vaikea ajatella omalta kohdaltani tällaista tilannetta. Paitsi jos nuo teot tai mielipiteet ovat pieniä ja vähäpätöisiä, voin ehkä aika helpostikin lukea ne inhimillisyyden vajavaisuuden piiriin, ja pitää ihmisestä silti, jos hän on siis minun mielestäni lähtökohtaisesti mukava. Mutta jos kyseessä on isot asiat (vaikka naissukupuolen halveksiminen tms.), en usko että voisin siitä huolimatta pitää tästä ihmisestä..

Kysymys on joka tapauksessa kiinnostava.

Hyvää viikkoa myös sinulle ja rohkeutta uusiin vetoihin!

terv. Maria

Nan said...

Maria: tällaisesta asiasta on hankala kirjoittaa, koska sitä on vaikea tunneperäisenä asiana selittää ja perustella.

Osut oikeaan. Jollain tavalla siis pidän hänestä persoonana, mutta en pidä jostain hänen tekemästään asiasta, joka sotii arvomaailmaani vastaan. Kyseessä ei ole mikään iso asia, mutta tunteiden tasolla se on kuitenkin vaikuttanut suhtautumiseeni häneen. Asia ei sinällään ole niin ratkaiseva, että hänet siitä tuomiolle pistäisin, mutta ihmisinä se meidät erottaa. Hankala selittää, koska tällaista asiaa on hankala käsitellä :)

Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin! :)