Sunday, September 06, 2009

Muistutuksia

Juuri, kun yritän kiivaasti keskittyä arkeen, arkeen ja vain arkeen, saan muistutuksia haaveilemaani elämänmuutokseen liittyvistä asioista. Se on niin väärin! Haluaisin saada pidettyä ajatukseni kurissa, jotta saisin suoritettua arkeani mahdollisimman tehokkaasti, ja haihattelut ja haaveilut saisivat nyt pysyä poissa.

Mutta ei. Viime viikolla oli useampikin asia muistuttelemassa minua haaveistani, mm. aamu-tv iloisesti kertoili asioista, joista haaveilen, ja eräs vanha tuttuni otti yhteyttä siten, että mieleni heräili taas ei-toivotusti haaveilemaan, eivätkä muistutukset edes tähän jääneet. Niitä oli niin monta, että ärsytti.

Tänä aamuna otin luettavakseni erään muutaman viikon vanhan lehden. Myös siinä oli kirjoitus elämänmuutoksen tehneestä ihmisestä, josta löysin monia yhtäläisyyksiä itseeni, paitsi että hän heräsi tilanteeseensa vanhemmalla iällä. *Huokaus*

---

En tykkää enää juurikaan puhua haaveistani, koska olen huomannut ihmisten pitävän sellaista haihatteluna, turhana haaveiluna. Tottahan se on, että moni haluaisi muuttaa elämäänsä, mutta ei koskaan tee niin. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joku joskus voisi elämänsä muuttaa, joten väheksyvä asenne tuntuu inhottavalta. Parempi pohtia asiaa itsekseen.

2 comments:

trina said...

Niin, samoissa unelma-ajatuksissa olin minäkin omassa blogissani eilisessä postauksessa :) Nuo unelmat ja haaveet ovat oikeastaan samalla aika kipeä ja ihana asia; on itsensä rakastamista kuunnella sisintään, haaveitaan ja samalla kipeää, jos niitä ei voi toteuttaa. Minulle omien unelmien tunnistaminen on ollut osa oman tahdon, oman identiteetin syntymistä. Helposti elää ulkoa päin ohjautuvasti, tietämättä mitä itse oikeasti ja syvimmältään haluaa.

Nan said...

Osuvasti sanottu tuo, että omien unelmien tunnistaminen on ollut osa oman tahdon, oman identiteetin syntymistä. Näin koen asian itsekin.

Minä haaveilin aikanani (lapsena, nuorena) ihan samoista asioista kuin mistä nyt. Väliin tuli (ikävä kyllä) vuosia, jolloin kadotin tuon kosketuksen itseeni ja elin ulkoa päin ohjautuvasti. Tein niin kuin pitääkin tehdä. Nyt on kipeää tajuta, miten harhaan olen kulkenut ja miten olen kadottanut niitä itselleni tärkeitä asioita. Haluaisin nyt valita toisin.

Onneksi peliä ei ole ihan täysin menetetty, vaan ehdin vielä tehdä muutoksia. Helpompaa vain olisi ollut, jos olisin ihan pienestä pitäen pitänyt siitä omasta linjastani ja arvoistani kiinni enkä lähtenyt ties mistä syystä harhailemaan poluille, jotka eivät omia olleet. Nyt muutosten toteuttaminen on vaikeampaa.