Monday, September 07, 2009

Virpi Hämeen-Anttila: "Suden vuosi" - kurkistus yliopistomaailmaan

Luin kesälukemisena Virpi Hämeen-Anttilan "Suden vuosi" -kirjan. Valintani osui nappiin: kirja on viihdyttävyydeltään juuri sopivaa ja hyvää ajanvietettä kesäiselle lomalle, jolloin haluaa vain lojua, lukea ja viihtyä.

Kirja sijoittuu yliopistomaailmaan kertoen professorista ja opiskelijasta eräänä haasteellisena ja muutoksentäyteisenä talvena. Tarina on inhimillinen, mielenkiintoinen ja virkistäväkin (tällaisia kirjoja en ole suomalaisten kirjoittamina juuri lukenut tai nähnyt), mutta paikoin ehkä hieman naiivi. Se ei kuitenkaan haittaa, kun tarina tempaisee mukaansa. Oikeastaan naiivius on piristävää ja jättää hyvän mielen. Kirja oli sellainen, että sen olisi halunnut lukea melkein samantien loppuun.

Kirjaa voisi kuvailla myös kepeänä siinä mielessä, että se ei (välttämättä) vaatinut elämää suurempien asioiden pohtimista. Samalla se kuitenkin herätti ajatuksia, mutta ne eivät olleet raskaita tai ahdistavia, vaan juuri kesälomaoloon sopivia pieniä herättelijöitä, joiden avulla hyvä mieliala sai ilmaa siipiensä alle.

Pidin kirjasta siis sen viihdyttävyytensä ja tarinan mielenkiintoisuutensa vuoksi, vaikka voin kuvitella, että tämän tyylinen kirja ei kaikille uppoa. Henkilöhahmot olivat myös sopivan inhimillisiä kantamaan tarinaa eteenpäin. Suosittelen :)

7 comments:

trina said...

Tuohon kirjaan pohjautuen on tehty elokuvakin. Se oli ihan katsottava ja viihdyttävä leffa. Varmasti kirjakin on ihan lukemisen arvoinen. Kirjat, samoin kuin leffat, ovat hyviä tai vähemmän hyviä myös suhteessa fiilikseen ja elämäntilanteeseen. Joskus on ihan kiva lukea/katsoa hömppää, välillä kaipaa syvällisempää. Tuli asiasta mieleen yks hyvä kirja Mikael Saarisen "Leffaterapiaa". Ihan vaan vinkiksi jos kiinostaa...

Petteri Neuvostotasavaltalainen said...

Elokuva on sysipaska kirjaan verrattuna. Kannattaa lukea kirja.

AAMU said...

en ole lukenut enkä katsonut kun ei vielä oikein keskittymiskyky on paras, mutta jäin miettimään nimeä: jos sillä tarkoitetaan että susia on yliopistomaailmassa, niin pitää paikkansa; siellä on myös sikoja ja kettuja ja raadonsyöjiä ja pikkujyrsiöitä ja tunkioeläimiä (ja nyt en viittaa eläinlajeihin vaan niiden metaforiseen merkitykseen)

Pellon pientareella said...

Minunkin mielestäni elokuva oli paljon kivaa huonompi, kirja taas on loistava. Minulle ei siitä tule mieleen viihteellisyys missään muodossa, ennemmin inhimillisyys, herkkyys, syväluotaus. Hämeen-Anttila kyllä kirjoittaa sujuvasti ja lukeminen tuntuu helpolta, mutta en siltikään tunne olevani "viihdytetty" sanan pinnallisessa tarkoituksessa. Tämän kirjailijan KAIKKI kirjat ovat mahtavia, yksi lempikirjailijoistani.

Nan said...

Trina: kiitos vinkistäsi :) Minuakin kiinnostaisi katsoa tuo elokuva, vaikka olenkin kuullut, että se ei ole läheskään kirjan veroinen. Onneksi kuitenkin luin kirjan ensin. Kirjamieltymykset tosiaan vaihtelevat paljon, joskus tykkää ihan toisenlaisista opuksista kuin taas joskus toiste. Aina itse lukeminen on kuitenkin ollut minulle tärkeä henkireikä.

Petteri: joo, minustakin tuntuu, että kirja kannattaa ehdottomasti lukea ennen kuin katsoo leffan.

Aamu: en oikein tarkalleen tiedä, mitä tuo kirjan nimi tarkoittaa. Kirjaa lukiessa tulee heti mieleen, että se liittyy sairauteen, mutta tarkemmin ajatellessa se voi viitata kyllä moneen muuhunkin asiaan. Ehkä myös tuohon mainitsemaasi, en yhtään ihmettelisi, koska kyllä tuon suuntaistakin tuosta kirjasta voi lukea.

Pellon pientareella: en tarkoittanut viihteellisyydellä sitä, että kirja olisi ollut jotenkin kepeää hömppää. En varmaan edes jaksaisi lukea ihan täyttä hömppää! Ennemminkin koin, että kirjan voi lukea kevyenä tarinana tai sitten siitä voi ammentaa itselleen paljonkin ajateltavaa. Mainitsemasi inhimillisyys, herkkyys ja syväluotaus kuvaavat kirjaa hyvin. Haluaisinkin nyt tutustua tämän kirjailijan muihinkin teoksiin.

Kurkkasin blogiisi, siellä on miellyttävä tunnelma ja rauha. Mukava lukea ajatuksiasi :)

Anonymous said...

Minusta Suden vuosi -elokuva on vähintään yhtä hyvä kuin kirjakin. Sen sijaan Hämeen-Anttilan muista kirjoista en ole niin pitänyt.

Nan said...

En olekaan lukenut muita Hämeen-Anttilan kirjoja, vaikka tästä yhdestä pidinkin. Se on yllättävää varsinkin, kun tuossa yllä mainitsen kiinnostuksen asiaan. No, maailma on täynnä kiehtovia kirjoja :)