Ostin suolasirottimen. Sellaisen halvan, yksinkertaisen ja lasisen metallikannella. Minulla ei ole sellaista aiemmin ollut, enkä ole kokenut moista tarvitsevani. Viime aikoina mieltäni on kuitenkin alkanut kaihertaa, että suolasirotin voisikin olla aika näppärä - ainakin verrattuna repsottavaan, pahviseen suolapakettiini.
Suolasirotin on ilahduttanut minua yllättävän paljon siihen nähden, miten yksinkertaisesta kapistuksesta on kyse. En edes käytä paljon suolaa ruoanlaitossa, mutta silti silloin harvoin, kun sirottelen jotain, uusi sirottimeni nostaa hymyn huulilleni: hyvä hankinta. Aina ilahduttamiseen ei tarvitse paljon tai kallista.
Tästä hankinnastani johtuen päädyin poistamaan yhden kansion, sellaisen, johon laitettavia paperia rei'itettäessä tarvitsee sihdata neljää reikää oikeisiin kohtiin. Epäkäytännöllistä ja hankalaa, varsinkin kun kaappini pursuavat tyhjiä kansioita.
Varsinaisiksi romuprojektipoistoikseni valitsen tälläkin kertaa tylsästi CD-levyjä. Niitä riittää edelleenkin karsittavaksi.
2 comments:
Oh, suolasirotin! Se olisikin välillä kyllä kiva. Se pahvipurkki ei nimittäin ole kaunis. Eikä siinä nyt mitään, kaapissahan se on ja sopii olla rumakin, mutta kun se peto vuotaa, ja se ärsyttää ihan yli kaiken. Ehkäpä jossain vaiheessa minäkin löydän itselleni juuri sopivan suolasirottimen :).
Suolapahvipurkit eivät kyllä tosiaan ole kauniita. Sitten, kun niitä käyttää pitkään (kun sitä suolaa tarvitsee kerrallaan oikeasti niin vähän), niin aikaa myöten se vielä räjähtää joka kulmasta. Toivottavasti löydät joskus mieluisan sirottimen :)
Post a Comment