Thursday, January 22, 2009

Muuttaisin mennyttä, jos voisin

Minä harmittelen monia menneitä valintojani ja tekemisiäni. Tiedän, että menneen surkuttelu on ihan turhaa: se on mennyttä eikä siihen voi vaikuttaa, vaan kannattaisi suunnata mieluisampaan tulevaisuuteen. Silti harmittaa.

Sanoisinkin itselleni, jos olisin 18-vuotias, ensisijaisesti yhden neuvon: unohda miehet muutamaksi vuodeksi!

Syitä tälle neuvolleni:
- Noin nuoret poikaset ovat enimmäkseen vielä kirjaimellisestikin poikasia: itsenäinen elämä alussa, seksi mielessä, vaihtelun- ja kokeilunhalu tärkeää. Turhaa siihen on itseään sotkea, jos itse kaipaa jotain ihan muuta.
- Kannattaisi opiskella ja harrastaa juuri sitä, mitä haluaakin, ja tarvittaessa muuttaa haaveiden perässä juuri sinne, minne haluaakin. Sitten jos/kun on se parisuhde, tuo on hankalampaa.
- Ahkera opiskelu ja harrastaminen kartuttavat kivasti osaamista ja taitoja tulevaisuutta varten, mikä on hyvä pohja myöhemmin mihin tahansa. Mikään parin vuoden "teinisuhde" ei todellakaan korvaa sitä!
- Vaikka suhdekokemuksista on hyötyäkin (voi oppia esimerkiksi arvostamaan oikeasti hyviä suhteita ja aidosti ihania ihmisiä), niin ne voivat myös viedä uskon parisuhteiluun. Myöhemmin miesten tapailu voi tuntua hankalalta, kun sielu on täynnä säröjä ja soraa ja sisällä asustaa pelko siitä, että käyttääköhän tämäkin mies minua jotenkin hyväkseen.
- Kannattaa varoa myös sukupuolitauteja. Siis oikeasti. Niiden seuraukset eivät ole sen arvoisia, että hetken hauskanpito kuittaisi ne.
- Omat oikeat ja aidot haaveet saattavat jäädä helposti pimentoon, kun elää vaaleanpunaisessa parisuhdehötössä. Kun höttöinen kupla puhkeaa, mitä jää jäljelle? Eipä mitään muuta kuin mielipahaa ja muutama vuosi ikää lisää, jos muu elämä on retuperällä.

Sanomattakin on siis selvää, että kadun suhteita, jotka minulla oli parikymppisenä. Sinällään silloisissa poikaystävissä ei ollut suurtakaan vikaa - nuoria ja kokemattomiahan he olivat ja tekivät varmasti parhaansa niin kuin minäkin. Kadun sitä, miten nämä suhteet vaikuttivat valintoihin muun elämän suhteen.

Asuisin varmasti toisaalla, jos näitä ensimmäisiä poikaystäviä ei olisi ollut. Olisin opiskellut ihan eri asioita kuin nyt eli todennäköisesti tekisin ihan eri alan töitä - olisiko se parempi vai huonompi kuin nykytilanne, sitä on vaikea sanoa, mutta ehkä olisin lähtenyt toteuttamaan ensisijaisesti haaveitani, kun nykyinen ratkaisu on vain järkevä ratkaisu.

Toisaalta... eihän se, että ikää on tullut lisää tarkoita sitä, etteikö voisi opiskella jotain ihan muuta ja muuttaa ihan minne haluaa. Onhan se mahdollista, vaan ei ihan helppoa. Tässä iässä myös jo arvostaa niitä ihania läheisiä, joita on onnistunut löytämään räpiköidessään elämäänsä eteenpäin, eikä heistä halua kauaksi joutua. Nyt nimittäin ymmärtää jo senkin, että enää ihmissuhteiden luonti ei ole niin helppoa kuin nuorempana. Silloin parikymppisenä oli enemmän ovia auki varsinkin tällä rintamalla. Kunpa sen olisi tajunnut silloin ja malttanut mielensä ja odottanut sitä oikeampaa, ja sillä välin tehnyt kaikenlaista hyödyllistä ja mukavaa elämänsä eteen.

6 comments:

Arokettu said...

Samoja jossitteluja pyöritän joskus itsekin. Totta on, että sitä teki ratkaisunsa nuorena aivan väärien asioiden pohjalta. Toisaalta onko mikään muuttunut? Minä ainakin huomasin taas viime kesänä laittavani parisuhteen loistavan työtilaisuuden edelle, joka sijaitsi liian kaukana ja olisi väistämättä vaikeuttanut uutta suhdettani liikaa (500 km välimatkaa eikä suoria yhteyksiä).

Nan said...

Niin, totta, mikään ei välttämättä ole muuttunut, mutta minusta tuntuu, että tämä toimintatapa NYT on oikea, silloin parikymppisenä se oli väärä. Silloin olisi pitänyt luottaa siihen, että suhde löytyy muutaman vuoden päästäkin, ja rakentaa ensisijaisesti muuta elämää.

Jos yli kolmekymppisenä haluaa perheen, ei ole enää paljon aikaa (eikä vapaita kumppaniehdokkaita). Siksi ratkaisut parisuhteen hyväksi ovat tässä vaiheessa täysin ymmärrettäviä.

mari said...

Minä puolestani luotin parikymppisenä siihen, että parisuhde löytyy sen kummemmin hakematta ja koska halusin aina harkita seurustelua hyvin tarkkaan, olin monta vuotta yksin. Tuo aika tuntuu minusta nyt elämättömältä ja turhalta ja melkeinpä kadun tekemättömiä virheitäni. Opiskelin kyllä ahkerasti ja matkustelinkin jonkin verran, mutta ihmisistä tai ihmissuhteista en oppinut juuri mitään, elin vain viattomana omassa tyhjiössäni.

Nyt puhuu MIÄS! said...

"Minä harmittelen monia menneitä valintojani ja tekemisiäni."

Kukapa ei harmittelisi. Harmittelu liittynee siihen, että ihminen kasvaessaan ja ikääntyessään alati muokkaa ideaaliaan. Ja koska uusi ideaali ei sovi vanhaan, vanha tuntuu turhalta ja väärältä valinnalta.

Kuitenkin nykyinen käsitys hyvästä ja mielekkäästä elämästä on myös aikaisempien kokemusten ja valintojen summaa. Jos siis on löytänyt elämässään jotain uutta arvokasta, ei ehkä kannata harmitella vanhaa, koska vanha on osa uuden löytämisen prosessia.

Hehkuvainen said...

Hyviä pohdintoja ja neuvoja. Mutta uskon että jotkut asiat on ihmisten opittava kantapään kautta, itse tekemällä. Suhdeasiat ovat sellaisia, ja ne ovat aika monimutkaisiakin. Sitä paitsi järjellä on harvoin mitään sanomista siinä vaiheessa kun ihastuu ja rakastuu :D.

Virheistään kannattaa toki ottaa opiksi. Jälestäpäin on niin helppo nähdä asiat uusin silmin, on helppo jossitella.

Eipähän sitä ihminen voi tehdä muuta kuin sen, mikä tuntuu milläkin hetkellä parhaalta ratkaisulta, vaikka se jälkeenpäin ajateltuna olisi kammottava virhe. (Tosin esim. nuo sukupuolitaudit on vältettävissä usein ihan järjellä. Siinä on turha jossitella myöhemmin.)

Nan said...

Mari: ikävä kuulla, että et koe omaa valintaasi enää mieluisaksi. Kokemuksesi on varmasti ääripää taas omalle kokemukselleni, mutta me molemmat koettiin valitsevamme oikein, mutta ei sitten jälkeenpäin siltä näyttänytkään. Voi hyvinkin olla, että jos minulla olisi sinun kokemuksesi, ajattelisin samoin kuin sinä. Nyt kun voin pohtia ja vertailla menneisyyttäni pystyn katumaan, mutta ilman näitä kokemuksia en tietäisi mitään huonoista valinnoista.

Paras kai olisi jokin välimuoto, jossa voisi olla sopivasti ihmissuhteita, mutta pääpaino olisi kuitenkin omien mahdollisten urahaaveiden toteuttamisessa.

MIÄS: joo, oma nykyinen ideaalini menee pahasti ristiin menneiden kokemusteni kanssa, joten minun on hyvin vaikea hyväksyä jotain menneisyyden valintojani ja kokemuksiani. Yritän kuitenkin ajatella elämäni hyviä puolia juuri nyt, koska ne ovat kuitenkin muotoutuneet sen mukaan, mitä menneisyydessä on tapahtunut.

Hehkuvainen: niinhän se on, elämässä on käytävä sitä kantapääkoulua. Ikävää, mutta välttämätöntä. Joka hetki voi tehdä vain parhaansa ja tehdä sellaisia valintoja, jotka parhaiten tukevat tämänhetkistä omaa ideaaliaan. Minusta menneen harmittelu on tosiaan turhaa, jos on kuitenkin parhaansa tehnyt. Mennyt on mennyttä, tulevaan voi sentään jossain määrin vaikuttaa.

Silti... voi kunpa olisin silloin joskus...