Valitusta odotellessa

Odotan saavani töissä valituksia yhteen hoitamaani työasiaan liittyen. Onneksi kyse on vain hyvin pienestä osasta töistäni, mutta onhan valitukset aina inhottavia, sekä aiheelliset että erityisesti aiheettomat. Tämä tuleva taitaa sijoittua näppärästi johonkin välimaastoon.

On inhottavaa, jos töissä törmää tehtäviin, joita ei oikein osaa tehdä. Apuakaan ei voi oikein kysyä (tässä tapauksessa ainakaan), joten mitenpä pärjäilet? No, tekemällä parhaasi.

Ajattelin aluksi hoitaa vastenmielisen työn nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Aikani tehtyäni työtä ripeää tahtia huomasin kyseessä olevan varsin haastavan homman: kiirehtimiseni olikin ollut vain sähläystä, joten minun täytyi keskittyä ja aloittaa osaksi alusta. Yritin sinnikkäästi opetella hommaa ja aikataulujen kiireellisyydestä muistuteltiin päivittäin. Räkätauti alkoi jo painaa, mutta sinnikkäästi halusin saada työn valmiiksi. Päätin kuitenkin, että tauti voittaa, vaikka näissä tilanteissahan on ihan päivänselvää, että työnantajan pitäisi antaa voittaa. Olinpas minä siis inhottava, huono ja alhainen työntekijä.

Sairauteni aikana töissä oli tapahtunut. Minulle ei luonnollisesti oltu kommunikoitu mitenkään, vaan oltiin marssittu suoraan ylempien puheille liittyen kiperään työhöni ja uikutettu sieltä apua hoitaa tilanne. Siis ei tietenkään hoitaa työasia ripeästi pois alta, vaan ikään kuin kiristää minua tällä asialla ottamalla ylempiä mukaan tilanteeseen, joka ei oikeastaan heille edes tässä tilanteessa kuulu. Heille puhuminen kai on sitten helpompaa kuin suoraan minulle puhuminen.

Kyllä, minä en oikein osannut. Kyllä, minä olin hidas ja tehoton. Kyllä, työ venähti liikaa. Kyllä, ei olisi pitänyt sairastua. Ei minulle tuota suurta tuskaa tunnustaa, että en ollut ihan hyvä, koska tuo on tosiasia.

Minua kiukuttaa se, että minulle ei puhuta. Minulle ei anneta palautetta, ei kerrota, jos jotain tarvitaan ja milloin tarvitaan. Minua kiukuttaa se, että jos minulle on jotain sanottavaa, täytyy mennä ihan muiden ihmisten luo uikuttamaan. Minua kiukuttaa se, että minun hoitamaani työtä sählätään ja järjestellään selkäni takana kertomatta minulle - vaikka todellinen (huonohko) asiantuntija asiassa olen minä. Mikä siinä kommunikoinnissa on niin vaikeaa, kun kyse ei ole edes mistään henkilökohtaisesta, vaan silkasta työasian hoitamisesta? Ja palaute suuntautuisi alaspäin, tavalliselle riviorjalle, jolla ei ole valtaa työmuurahaisen vertaa?

Minä osaan hoitaa työasiat työasioina ottamatta mitään henkilökohtaista niihin ja niiden hoitamiseen liittyen. Teen töissä parhaani ja jos se ei riitä, ei voi mitään. Sikäli osaan ottaa monenlaisen, asiallisen ja oikeasta asiasta olevan palautteen vastaan aika rennosti. Kirpaiseehan negatiivinen palaute, mutta ei se maailmaani kaada.

Mutta yritäpä antaa palautetta varsinkin ylempänä oleville - en suosittele. Koskaan ei tiedä, kuka ottaa palautteen henkilökohtaisesti ja ylempänä olevilla on sellaista valtaa, jota he voivat käyttää väärin. Tällaista väärää valtaa käyttäviä nähneenä olen itse päättänyt olla töissä harmiton ja pitää suuni kiinni. Vaikeaa se on ollut, tuosta kommunikointiasiastakin olisin halunnut avautua, mutta toisaalta tiedän, että ampuisin sillä vain itseäni nilkkaan. Pää kiinni ja ahkeroi, se on hyvä motto, sillä pärjää työelämässä.

Kiukuttaa, mutta pitää hoidella asia omalla tavallani vain mielikuvissani ja käytännössä olla lauhkea kuin lammas. Jos pystyn.